VIIMEINEN LUKU

VIIMEINEN LUKU.

Tekijän kaihomieliset pyynnöt. — Kuinka Mooses Turnus rauhoittui eikä Katariina voinut milloinkaan tulla ärtyisäksi. Kuinka kultakuoriainen surisi jotakin tohtori Prosper Alpanuksen korvaan, tämä lausui jäähyväiset, ja Baltasar vietti onnellista perhe-elämää.

Nyt olemme niin pitkällä, että sen, joka on kirjoittanut sinulle, hyvä lukija, nämä lehdet, on erottava sinusta. Kaiho ja pelko valtaavat nyt hänen mielensä.

Vielä paljon, paljon hän osaisi kertoa pikku Sinnoberin ihmeellisistä teoista, ja hänellä olisi ollut todellinen halu — kuten häntä ylipäänsäkin sydämensä vastustamattomasti kehoitti tätä kirjoittamaan — vielä kertoa sinulle se kaikki, hyvä lukijani. Mutta silmätessään taaksepäin tapahtumiin, sellaisina kuin ne esiintyvät näissä yhdeksässä luvussa, tuntee hän hyvin, että niissä on jo niin paljon ihmeellistä, mieletöntä, tervettä järkeä vastaan sotivaa, että hän, vielä enemmän kerätessään samanlaista, voisi joutua vaaraan turmella kokonaan suhteensa sinuun, rakas lukija, käyttäessään väärin sinun pitkämielisyyttäsi.

Hän pyytää nyt tässä kaihomielisyydessään, tässä pelossaan, joka yhtäkkiä rupesi ahdistamaan hänen rintaansa hänen kirjoittaessaan sanat "viimeinen luku", että sinä taipuisit oikein iloisella ja ennakkoluulottomalla mielellä tutustumaan, jopa mieltymäänkin niihin omituisiin olentoihin, joiden olemassaolosta runoilijan on kiittäminen aavemaista henkeä, mielikuvitusta, jonka omituisen, oikullisen olemuksen hän on ehkä liiaksi antanut johtaa itseään. Älä siis suutu näihin kumpaankaan, ei runoilijaan eikä tuohon oikulliseen henkeen!

Jos olet, rakas lukija, silloin tällöin sisimmässäsi oikein hymyillyt jollekin seikalle tässä tarinassa, niin on mielialasi ollut sellainen kuin näiden rivien kirjoittaja on toivonutkin. Ja niinpä hän uskoo, että kenties luet hänelle hyväksi yhtä ja toista.

Oikeastaan olisi kertomus voinut päättyä pikku Sinnoberin surulliseen kuolemaan. Mutta eikö ole miellyttävämpää, jos kirjan lopussa on murheellisten hautajaisten sijasta iloiset häät?

Muistettakoon siis vielä lyhyesti suloista Katariinaa ja onnellista

Baltasaria.

Professori Mooses Turnus oli muuten valistunut, maailmaa kokenut mies, joka Nil admirari sananlaskun mukaan ei ollut moniin vuosiin ihmetellyt mitään asiaa maailmassa. Mutta nyt tapahtui, että hän luopuen kaikesta viisaudestaan joutui pakostakin tuon tuostakin ihmeisiinsä. Niinpä hän lopulta valittikin, ettei enää tietänyt, oliko hän todellakin professori Mooses Turnus, joka oli ennen hoitanut valtion luonnonasioita, ja kävelikö hän vielä todellakin jaloillaan pää ylöspäin.

Ensinnäkin joutui hän ihmeisiinsä, kun Baltasar esitteli hänelle tohtori Prosper Alpanuksen setänään, ja tämä näytti hänelle lahjoituskirjan, jonka nojalla Baltasarista tuli tunnin matkan päässä Kerkosta sijaitsevan huvilan sekä siihen kuuluvien metsien, peltojen ja niittyjen omistaja. Sitten hämmästytti häntä omaisuusluettelo, jossa hän tuskin silmiään uskoen huomasi kallisarvoisia taloustarpeita, jopa kulta- ja hopeaharkkojakin, joiden arvo nousi paljon yli ruhtinaallisen aarrekammion rikkauksien arvon. Sen jälkeen ihmetteli hän katsellessaan Baltasarin lasin läpi sitä komeaa arkkua, jossa Sinnober makasi, kun hänestä yhtäkkiä tuntui, kuin ei milloinkaan olisi ollut olemassakaan ministeri Sinnoberia, vaan ainoastaan pieni, kömpelö, siivoton kääpiö, jota oli erehdyksessä pidetty järkevänä, viisaana ministeri Sinnoberina.

Mutta korkeimmalle kohosi Mooses Turnuksen hämmästys, kun Prosper Alpanus kuljetti häntä ympäri huvilassa, näytti hänelle kirjastonsa ja muita hyvin ihmeellisiä esineitä, tekipä muutamia erittäin viehättäviä kokeitakin omituisilla kasveilla ja eläimillä.

Professorissa heräsi ajatus, ettei hänen oma luonnontutkimisensa ollut minkään arvoista ja että hänet oli suljettu ihanaan, kirjavaan taikamaailmaan kuin munaan. Tämä ajatus teki hänet niin rauhattomaksi, että hän lopulta valitti ja itki kuin lapsi. Baltasar vei hänet heti tilavaan viinikellariin, missä hän näki kiiltäviä tynnyreitä ja välkkyviä pulloja. Baltasarin mielestä hän saattoi harjoittaa tutkimuksiaan paremmin siellä kuin ruhtinaan viinikellarissa, ja luontoa hän sai kyllikseen tutkia kauniissa puistossa.

Tämän jälkeen professori rauhoittui.

Baltasarin häät vietettiin huvilassa. Hän sekä ystävät Heikki ja Pulcher olivat hämmästyksissään Katariinan tavattomasta kauneudesta, siitä lumoavasta viehätyksestä, joka ilmeni hänen puvussaan ja hänen koko olennossaan.

Hänet ympäröikin todellinen lumo, sillä haltiatar Ruusunhengetär, joka oli unohtanut kaiken vihansa ja oli läsnä häissä luostarinjohtajatar Ruusunihanana, oli itse pukenut hänet ja koristanut hänet kauneimmilla ja ihanimmilla ruusuilla. Senhän kyllä ymmärtää, että sellaisen puvun täytyy sopia hyvin, jota haltiatar on sovitellut. Sitäpaitsi oli Ruusunhengetär lahjoittanut suloiselle morsiamelle komeasti säkenöivän kaulakoristeen, jonka taikavaikutus ilmeni siinä, ettei Katariina milloinkaan, kun se oli hänen kaulassaan, suuttunut pikkuseikoista, ei huonosti sidotusta nauhasta, ei epäonnistuneesta hiuskoristuksesta, ei liinavaatteisiin tulleesta tahrasta tai muusta sellaisesta. Tämä ominaisuus, jonka hän sai kaulakoristeelta, levitti aivan erikoisen sulon ja iloisuuden hänen kasvoilleen.

Morsiuspari oli kuin seitsemännessä taivaassa. Mutta heiltä riitti kuitenkin — se oli Alpanuksen salaisen, viisaan taian ansio — vielä katseita ja sanoja ystävillekin, jotka olivat kokoontuneet. Prosper Alpanus ja Ruusunhengetär pitivät kumpikin huolta siitä, että mitä kauneimmat ihmeet vielä lisäsivät hääpäivän tenhoa. Kaikkialla kaikui pensaista ja puista suloisia rakkauden säveliä. Samalla kohosi välkkyviä pöytiä ihanine ruokineen ja kristallipulloineen. Niistä virtasi mitä jalointa viiniä, joka valoi elämänhehkua vieraiden kaikkiin suoniin.

Yö oli tullut. Silloin levisivät puiston yläpuolelle tulenkarvaiset liekehtivät sateenkaaret. Ilmassa leijaili ylös-alas kimmeltäviä lintuja ja hyönteisiä, ja kun ne pudistelivat siipiään, pölysi niistä miljoonia säkeniä muodostaen lakkaamatta vaihdellen kaikenlaisia suloisia kuvia, jotka taas tanssivat ja leikittelivät ilmassa ja katosivat sitten pensaikkoon. Samalla kaikui metsän soitto kovemmin, ja yötuuli suhisi salaperäisesti ja suloisia tuoksuja huokuen.

Baltasar, Katariina ja ystävät tunsivat Alpanuksen mahtavan taian. Mutta Mooses Turnus, puolihumalassa, nauroi ääneen ja arveli, ettei tuon kaiken takana piillyt kukaan muu kuin se tunnettu peijooni, ruhtinaan oopperan kulissimestari ja ilotulituksen hoitaja.

Kimakat kellonäänet kaikuivat. Loistava kultakuoriainen leijaili alas, asettui Prosper Alpanuksen olkapäälle ja näytti hiljaa surisevan jotain hänen korvaansa.

Prosper Alpanus nousi istuimeltaan ja sanoi vakavasti ja juhlallisesti:

"Rakas Baltasar, suloinen Katariina, ystäväni! Nyt on aika, Lotos kutsuu. Minun on lähdettävä."

Sitten hän lähestyi morsiusparia ja puheli hiljaa heidän kanssaan. Molemmat, Baltasar ja Katariina, olivat hyvin liikutettuja. Prosper näytti antavan heille kaikenlaisia hyviä neuvoja ja syleili heitä kumpaakin lämpimästi.

Sitten hän kääntyi neito Ruusuihanan puoleen ja puhui samoin hiljaa hänenkin kanssaan. Todennäköisesti neito antoi hänelle tehtäviä taika- ja haltiatarasioissa, jotka Prosper otti halukkaasti vastaan.

Tällä välin oli ilmasta tullut alas pienet, kristalliset vaunut, joiden eteen oli valjastettu kaksi kimmeltävää hopeafasaanin ohjaamaa sudenkorentoa.

"Voikaa hyvin, voikaa hyvin!" huudahti Prosper Alpanus, nousi vaunuihin ja leijaili ylös yli liekehtivien sateenkaarien. Lopulta näyttivät hänen ajopelinsä korkealla ilmassa pieneltä säihkyvältä tähdeltä, joka vihdoin katosi pilvien taakse.

"Kaunis leija", sopersi Mooses Turnus ja vaipui viinin voittamana syvään uneen.

Baltasarista, joka muisti Prosper Alpanuksen neuvot ja käytti hyvin omistamaansa ihmeellistä huvilaa, tuli todellakin hyvä runoilija. Kun vielä ne muut huvilan ominaisuudet, joita Prosper oli ylistänyt suloisen Katariinan suhteen, täydellisesti pitivät paikkansa, ja kun Katariina ei milloinkaan pannut pois luostarinjohtajatar Ruusunihanalta häälahjaksi saamaansa kaulakoristetta, oli luonnollista, että Baltasar vietti iloisesti ja ihanasti onnellisinta perhe-elämää, mitä yksikään runoilija on koskaan viettänyt sievän nuoren rouvan kanssa.

Niin onkin siis sadulla Pikku Sakeuksesta, jota Sinnoberiksi nimitettiin, todellakin peräti iloinen.

LOPPU.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KIUSANHENKI: SATU ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.