1\. LUKU
by Friedrich Heinrich Karl Freiherr de La Motte-Fouqué · from Aallotar: Kertomus
Adapted Version
Once, an old man fixed nets near a lake. His small house was near a dark forest. He sat outside and worked.
He heard a horse. It came from the dark forest. He felt scared. He looked at the trees.
A man on a horse came. He wore nice clothes. "Can I stay here?" he asked. "I need a place to sleep."
The old man said, "Yes. Your horse can eat grass. You can have food and a bed. We are happy to help you."
Huldbrand got off his horse. He was happy. He did not go to the dark forest. It was scary.
Inside, he saw an old woman by the fire. She was sitting in a big chair.
The old man said, "Big chair for old people. Please sit here. This chair is for you."
They talked. Huldbrand said his name. He asked about the forest. The old man did not want to talk. "Not now," he said.
They heard water splashing. "That is Undine, our daughter," the old man said. "She is playing outside."
The old woman said, "Undine does not help much. She is always playing. She does not work."
Undine came in. She was a pretty girl with blonde hair. She laughed and saw Huldbrand. She looked at him.
She went to him. "Where do you come from?" she asked. "Why are you late? Tell me."
Her mother said, "Go work." Undine said, "No, I sit here." She sat by Huldbrand. She smiled.
Undine wanted to hear about the forest. "Tell me a story about the forest," she said. "Please."
Huldbrand started to talk. The old man said, "Not now. It is late."
Undine was mad. She stamped her foot. "Tell me now!" she said. "I want to hear!"
The old man and woman said, "Undine, be good. Do not be rude."
Undine said, "If you are mean, I go away." She ran out into the night. It was dark.
Original Story
1. LUKU.
Ritari tulee kalastajan luo.
Siitä saattaa nyt olla jo useita satoja vuosia, kun eräänä kauniina iltana kerran istui ovensa edustalla vanha kelpo kalastaja verkkojansa paikkaillen. Asuipa hän kerrassaan viehättävällä seudulla. Vehmas nurmikko, jolle hänen majansa oli rakennettu, ulottui kauvas ulos isoon järveen. Näytti siltä, kuin olisi niemeke ollut rakastunut siniselkeään, ihmeen kirkkaaseen vedenkalvoon ja siksi siihen tunkeutunut; mutta olisi voinut niinkin sanoa, että vesi se oli lempivään syliinsä sulkenut kauniin kedon korkealla nyökkyilevine ruohoineen ja kukkasineen sekä viileäkatveisine puineen. Toinen kävi toisen vieraaksi, ja siksipä juuri oli kaikki niin kaunista.
Ihmisiä tosin oli tällä sievällä seudulla vähän tai ei ollenkaan tavattavissa, kalastajaa ja hänen huonekuntaansa lukuun ottamatta. Niemekkeen takana nimittäin kohosi hyvin sankka metsä, jonka synkkyys ja vaikeakulkuisuus, samaten kuin ne eriskummalliset otukset ja aaveet, joita siellä kerrottiin liikuskelevan, kammottivat useimpia ihmisiä siksi paljon, ett'eivät sinne pistäytyneet muutoin kuin välttämättömyyden pakosta. Vanha hurskas kalastaja kuitenkin kulki häiritsemättömänä sen halki monet kerrat, ollessaan viemässä kauniin niemekkeensä äärillä pyytämiänsä maukkaita kaloja isoon kaupunkiin, joka ei ollut kovinkaan kaukana metsän tuolla puolen.
Metsän läpi taivaltaminen kävi hänelle helpoksi kait etupäässä siitä syystä, että hänen mielessään liikkui tuskin mitään muuta kuin hurskaita ajatuksia. Sitä paitsi hän joka kerta, kun tunkeusi peljättyihin pimentopaikkoihin, tapasi soinnukkaasta kurkusta ja vilpittömästä sydämestä kajahutella hengellisiä lauluja.
Nyt tänä iltana verkkojensa ääressä istuessaan hän kuitenkin tunsi aavistamatonta pöyristystä, kun kuuli metsän hämystä ratsun töminää ja tämä kohu vetäysi yhä lähemmäksi niemekettä. Mitä hän monina myrskyisinä öinä oli metsän salaisuuksista uneksinut, se nyt yhdellä kertaa sävähti hänen mieleensä; ennen kaikkea kuvastui hänen edessään taas jättiläismäisen pitkä, lumivalkea mies, joka herkeämättä nyökytteli kummallisesti päätänsä. Niin, nostaessaan katseensa metsää kohti oli hän toden totta lehväristikon lomasta näkevinänsä nyökkyilevän miehen astuvan esille.
Mutta väleen malttoi hän mielensä ja muisti, ett'eihän hänelle ollut milloinkaan itse metsässä mitään pahaa sattunut, joten paha henki kaiketi vielä vähemmin saattoi häneen tehota avoimella niemekkeellä. Samalla hän lujasti lausui ääneensä ulkomuistista erään raamatunlauseen, saaden siitä reippaan mielialansakin takaisin, ja melkein nauraakseen hän silloin näki, kuinka suuresti oli erehtynyt.
Valkea, nyökkyilevä mies nimittäin yht'äkkiä muuttui hänelle ammoin tutuksi puroksi, joka vaahdoten pursusi metsästä ja purkausi järveen. Töminän taasen oli aiheuttanut upeasti koristeltu ritari, joka oli ratsain tulossa puiden siimeksestä majaa kohti. Tulipunainen kauhtana hulmusi orvokinsinisen, kullalla kirjaillun nutun yli; kullanvärisessä litteässä lakissa liehui punaisia ja orvokinsinisiä höyheniä; kultaisessa miekkavyössä välkkyi harvinaisen kaunis ja ylellisesti koristeltu säilä. Ritarin valkea orhi oli solakampaa rakennetta kuin on muulloin totuttu sotaratsuilla näkemään ja asteli niin kepeästi yli nurmikon, ett'ei tämä vihreän kirjava permanto näkynyt siitä kärsivän vähintäkään vauriota.
Vanha kalastaja ei sentään vieläkään ollut aivan levollinen mieleltään, vaikka arvelikin oivaltavansa, ett'ei noin sievästä tulijasta ollut mitään pahaa peljättävissä; sävyisästi otti hän hatun päästään lähenevän vieraan edessä ja jäi tyynesti istumaan verkkojensa ääreen. Ritari pysähdytti silloin ratsunsa ja kysyi, voisiko hän hevosineen saada yösijaa ja hoitoa lähettyviltä.
"Mitä hevoseenne tulee, hyvä herra", vastasi kalastaja, "enpä tiedä sille parempaa tallia neuvoa kuin tämän vilpoisen niityn, enkä parempaa rehua kuin nurmikon ruohon. Teille itsellenne taasen annan mielelläni pikku talosessani sellaisen iltasen ja yösijan kuin meikäläinen voipi suoda."
Siihen oli ritari aivan tyytyväinen. Hän laskeusi alas ratsultaan, jonka he molemmat yhdessä vapauttivat mahavyöstä ja ohjaksista, ja jätti sen sitte hypähtelemään kukkaisella kedolla, isännälleen sanoen:
"Jos olisinkin havainnut teidät vähemmän vieraanvaraiseksi ja auliiksi, kelpo kalastaja-vanhukseni, niin tuskinpa silti olisitte minusta enää tänään erillenne päässyt. Näenhän edessämme ison järven, ja Isä taivahinen minua varjelkoon illan suussa ratsastamasta takaisin tuohon ihmeelliseen metsään!"
"Mitäpä tuosta liiemmälti puhuu", arveli kalastaja ja vei vieraansa majaan.
Liedeltä valaisi niukka takkatuli hämärtävää, puhdasta pirttiä. Lieden vierellä istui isolla tuolilla kalastajan ijäkäs vaimo. Hienon vieraan astuessa sisälle hän nousi ystävällisesti tervehtien, mutta istuutui takaisin kunniapaikalleen, tarjoamatta sitä muukalaiselle. Hymyillen virkkoi silloin kalastaja:
"Älkää siitä hänelle nyreissänne olko, nuori herra, ett'ei hän luovuta käytettäväksenne talon mukavinta istuinta. Tapa on köyhässä kansassa sellainen, että se kuuluu ihan yksinomaan ikä-ihmisille."
"Mutta, ukkoseni", huomautti vaimo levollisesti myhäillen, "mitä ajatteletkaan? Lieneehän vieraamme toki kristitty ihminen, ja kuinka voisi silloin juolahtaa nuoren miekkosen mieleenkään häätää vanhoja ihmisiä istuimiltansa? — Istuutukaa, nuori herra", jatkoi hän ritariin kääntyen, "joutuin; tuolla on vielä kylläkin mukava istuin, kunhan ette liian rajusti sitä nytkähdyttele, sillä toinen jalas ei ole enää kovinkaan tukeva."
Ritari nouti varovasti lepotuolin ja istahti hyvillä mielin: hänestä tuntui kuin olisi hän sukua tälle pikku huonekunnalle ja juuri palannut kaukomailta tänne kotiinsa.
Nämä kolme kelpo kumppanusta alkoivat mitä ystävällisimmin ja perin tuttavallisesti haastella keskenään. Metsästä kyseli ritari moniaan kerran yhtä ja toista, mutta siitä kyllä ei ukko tahtonut ottaa juuri tietääksensäkään; kaikkein vähimmin arveli hän soveltuvan siitä puhella näin yön tullen. Taloudestaan ja askartelustaan aviopuolisot sitä vastoin juttelivat sitä enemmän ja kuuntelivat myös halukkaasti ritarin kertomuksia matkoistansa. Hän ilmotti omistavansa Tonavan lähteillä linnan ja olevansa nimeltään Ringstettenin Huldbrand.
Kesken puhelun oli vieras jo toisinaan kuullut matalan pikku ikkunan taholta läiskettä, kuin roiskuttaisi joku niihin vettä. Ukko tuolle ropseelle aina tyytymättömäsi rypisti otsaansa; mutta kun ruutuihin vihdoin hulahti kerrassaan suihke ja pirahteli lahonneista puitteista sisälle pirttiin, nousi hän nyreästi seisaalleen ja huusi uhkaavasti ikkunaan päin:
"Undine! Etkö jo viimein herkeä lapsenkureistasi? Ja onkin vielä päälle päätteeksi vieras herra täällä luonamme."
Ulkona tulikin hiljaista; kuului enää vain hillittyä tirskunaa.
Kalastaja selitteli istumaan palaten:
"Teidän on se nyt pidettävä hyvänänne, arvoisa vieraani, ja kukaties vielä monta kurittomuutta lisäksikin; mutta ei hän tarkota pahaa. Kasvattityttäremme Undine se, nähkääs, ei mitenkään ota vieroittuaksensa lapsellisesta käyttäytymisestään, vaikka jo piankin lienee kahdeksannellatoista vuodellaan. Mutta, kuten sanottu, pohjaltaan on hän kuitenkin kaikesta sydämestään hyvä."
"Kelpaapa sinun sanoa!" väitti vastaan vaimo päätänsä pudistaen. "Noin kalanpyynnistä tai matkalta palatessasi saattaa hänen ilkamoimisensa olla hyvinkin veikeätä. Mutta kokonaan toista on pitää häntä päivän pitkän kimpussaan ainoatakaan viisasta sanaa kuulematta; itse pyhä kärsivällisyyskin lopulta kyllääntyisi siihen, että lisääntyvässä ijässä talouteen tarvittavan avun asemesta täytyy alituiseen vain torjua hänen hullutuksiansa kerrassaan tuhoa meille tuottamasta."
"No, no", myhäili isäntä, "sinun puuhiisi kuuluu Undine, ja järvi minun. Repiihän sekin minulta useasti tokeeni ja verkkoni, mutta pidänpä siitä silti paljon, kuten sinäkin kaikkine ristinesi ja vastuksinesi pidät näpeästä lapsosesta. Eikö totta?"
"Eipähän hänelle ihan suuttua osaa", vastasi hänen puolisonsa myöntävästi hymyillen.
Silloin lennähti ovi auki; ihmeen kaunis vaaleaverinen tyttönen luikahti nauraen sisään ja huudahti:
"Olette minulle vain pilojanne puhunut, isä; missä nyt muka on vieraanne?"
Mutta siinä silmänräpäyksessä huomasikin hän ritarin ja jäi hämmästellen seisomaan kauniin nuorukaisen eteen. Huldbrand viehättyi suloiseen olentoon ja tahtoi oikein tarkoin painaa mieleensä rakastettavat kasvonpiirteet, koska arveli ainoastaan tytön hämmästyksen suovan hänelle aikaa siihen, kunnes tämä piankin kääntyisi hänen katseiltansa syrjään kaksin verroin ujostuneempana. Mutta kävikin aivan toisin. Sillä pitkän tovin häntä silmäiltyänsä astui tyttö luottavaisesti lähemmäksi, polvistui hänen eteensä ja sanoi hypistellen kultaista reikäkolikkoa, jota hän kantoi kallisarvoisissa ketjuissa rinnallaan:
"Oi sinua kaunista, sinua ystävällistä vierasta, miten oletkaan vihdoinkin tullut meidän matalaan majaamme? Täytyikö sinun siis vuosikausia matkata maailmaa, ennen kuin kerran meidänkin luoksemme osasit? Tuletko autiosta metsästä, kaunis ystävä?"
Toruva vaimo ei jättänyt ritarille vastaamisen vuoroa. Hän käski neidon siivosti heti nousta ja siirtyä työhönsä. Mutta vastaamatta veti Undine pienen jakkaran Huldbrandin tuolin viereen, istuutui sille kudelminensa ja sanoi leppeästi:
"Minä teen työtäni tässä."
Kalastaja menetteli kuten hemmoteltujen lasten vanhemmilla tapana on. Hän ei ollut huomaavinansakaan Undinen käyttäytymistä ja tahtoi kääntää puheen toisaanne. Mutta tyttönenpä ei päästänytkään häntä perille. Hän tivasi:
"Olen herttaiselta vieraaltamme kysynyt, mistä hän tulee, eikä hän ole vielä vastannut minulle."
"Metsästä minä tulen, kaunis kuvaseni", selitti Huldbrand; ja tyttö jatkoi:
"Silloinpa täytyy sinun kertoa minulle, miten sinne jouduit, sillä ihmiset yleisesti kammoavat sitä, ja mitä ihmeellisiä seikkailuja olet siellä kokenut, sieltä kun ei kuulu sellaisitta suoriuduttavan."
Huldbrandia tämä muistiin johdatus hieman värähdytti ja hän vilkaisi tahtomattansakin ikkunaan, sillä hänestä tuntui kuin olisi sieltä ehdottomasti irvistelemässä sisälle joku hänen metsässä kohtaamistansa kummallisista olennoista. Hän ei nähnyt mitään muuta kuin pilkkosen pimeän yön, joka nyt oli ikkunaruutujen taakse levittäytynyt. Silloin hän rohkaisihe ja oli juuri tarinansa alottamaisillaan, kun ukko keskeytti hänet tokaisten:
"Ei sitä, herra ritari! Sellaisiin ei tämä hetki ole ollenkaan otollinen."
Silloinpa Undine vihoissaan hypähti jakkaraltaan, pani kauniit käsivartensa puuskaan ja huusi ihan kalastajan eteen asettuen:
"Hänkö ei saa kertoa, isä? eikö saa? Mutta minä tahdon; hänen pitää, pitääpä vainkin!"
Ja sievä pikku jalka polkaisi kiivaasti lattiaa. Kaikki sentään tapahtui niin hullunkurisen viehättävällä suloudella, että Huldbrand nyt hänen suutuksissaan ollessaan kykeni melkein vielä vähemmin kääntämään katsettansa hänestä kuin äsken hänen innostuneen ystävällisyytensä aikana. Ukossa sitä vastoin leimahti pidätetty närkästys ilmi liekkiin. Hän nuhteli kiivaasti Undinen tottelemattomuutta ja sopimatonta esiintymistä vierasta kohtaan, ja kelpo vanha emäntä yhtyi mukaan. Silloin sanoi Undine:
"Kun tahdotte torata ettekä tee mitä minä tahdon, niin nukkukaa yksinänne vanhassa, savuisessa hökkelissänne!"
Ja nuolena viuhahti hän ulos ovesta, nopsasti kapaisten synkkään yöhön.
Story DNA
Plot Summary
An old fisherman and his wife live a quiet life by a lake, bordering a dark, mysterious forest. One evening, a knight named Huldbrand emerges from the forest, seeking shelter and expressing his fear of the woods. He is welcomed into their humble cottage, where he meets their adopted, beautiful, and spirited daughter, Undine. Undine is immediately captivated by Huldbrand and insists he tell her tales of the forest, defying her foster parents' wishes, which leads to an argument and her storming out into the night.
Themes
Emotional Arc
curiosity to intrigue
Writing Style
Narrative Elements
Cultural Context
This is the first chapter of 'Undine', a German novella published in 1811, part of the Romantic movement, which often explored themes of nature, the supernatural, and emotion.
Plot Beats (18)
- An old fisherman is mending nets outside his cottage by a beautiful lake, bordering a dark, feared forest.
- He hears a horse approaching from the forest, initially fearing a supernatural entity he associates with the woods.
- The approaching figure is revealed to be a handsomely dressed knight, Sir Huldbrand, who seeks lodging for the night.
- The fisherman offers Huldbrand humble hospitality, explaining he can only provide a meadow for his horse and a simple meal and bed for him.
- Huldbrand dismounts, expressing relief at not having to return to the terrifying forest at night.
- Inside the cottage, Huldbrand meets the fisherman's elderly wife, who sits by the fire.
- The fisherman explains that the most comfortable seat is reserved for the elderly, and his wife kindly directs Huldbrand to another chair.
- The three converse, with Huldbrand asking about the forest and the couple discussing their lives; Huldbrand introduces himself as Huldbrand of Ringstetten.
- Splashing sounds are heard from outside the window, which the fisherman attributes to his mischievous foster daughter, Undine.
- The fisherman's wife complains about Undine's childish behavior and lack of help around the house, despite her nearing adulthood.
- Undine, a beautiful blonde girl, bursts in, laughing, and immediately notices Huldbrand.
- She approaches him confidently, kneels, and asks him where he comes from and why it took him so long to arrive.
- Ignoring her foster mother's command to work, Undine pulls up a stool next to Huldbrand, insisting she will work there.
- Undine presses Huldbrand to tell his story of the forest, as people generally fear it and encounter strange things there.
- Huldbrand is about to begin his tale when the fisherman interrupts, stating it's not the right time for such stories.
- Undine becomes angry, stamps her foot, and demands Huldbrand tell his story, defying her foster parents.
- The fisherman and his wife scold Undine for her disobedience and rudeness.
- Undine retorts that if they want to scold her and not do what she wants, they can sleep alone, and she rushes out into the dark night.
Characters
The Old Fisherman
A kind and pious old man, likely with a weathered face from years spent outdoors by the lake. His build would be lean from his active life.
Attire: Simple, practical clothing suitable for a 16th-17th century Danish fisherman: likely a coarse linen or wool tunic, sturdy breeches, and possibly a simple cap. His clothes would be mended and well-worn, reflecting his humble status.
Wants: To live a peaceful, God-fearing life, provide for his family, and maintain order in his home.
Flaw: Overly permissive and indulgent towards Undine, leading to a lack of discipline.
Remains largely unchanged, serving as a stable, grounding presence in the story.
Pious, hospitable, calm, patient, and a bit resigned to Undine's antics.
The Old Fisherman's Wife
An aged woman, likely with a sturdy build from a life of hard work. Her appearance would reflect the simple, practical life of a peasant woman.
Attire: Practical, modest clothing typical of a 16th-17th century Danish peasant woman: a long, dark wool skirt, a plain linen blouse, and a simple apron. She might wear a head covering or cap.
Wants: To maintain order and propriety in her home, and to see Undine behave more responsibly.
Flaw: Can be overly critical and less understanding of Undine's unique nature compared to her husband.
Remains a consistent character, representing the traditional domestic sphere.
Practical, firm, traditional, and a bit exasperated by Undine's behavior, but ultimately loving.
Huldbrand of Ringstetten
A knight of slender build, more graceful than a typical warrior, suggesting nobility and perhaps a less rugged life. He is described as 'beautiful' and 'charming'.
Attire: Extravagant and colorful attire: a 'tulipunainen kauhtana' (fiery red cloak) over an 'orvokinsininen, kullalla kirjailtu nuttu' (violet-blue tunic embroidered with gold). He wears a 'kullanvärinen litteä lakki' (golden-colored flat cap) with red and violet-blue feathers. A 'kultaisessa miekkavyössä' (golden sword belt) holds a 'harvinaisen kaunis ja ylellisesti koristeltu säilä' (unusually beautiful and luxuriously decorated blade).
Wants: To explore, seek adventure, and find a place of belonging or comfort after his journey.
Flaw: A susceptibility to beauty and charm, and a certain recklessness in venturing into dangerous places.
Begins as an adventurous traveler, but his encounter with Undine will profoundly change his understanding of the world and love.
Charming, adventurous, curious, polite, and initially somewhat naive about the supernatural.
Undine
An 'ihmeen kaunis vaaleaverinen tyttönen' (wonderfully beautiful fair-haired girl) of slender build, appearing around 18 years old. Her movements are quick and graceful.
Attire: Not explicitly described in detail, but implied to be simple, perhaps a plain dress suitable for a fisherman's daughter, but her beauty transcends the simplicity of her attire. Given her connection to water, perhaps light, flowing fabrics.
Wants: To experience human emotions, especially love, and to connect with the human world.
Flaw: Her volatile temper and childlike impulsiveness, which can lead to conflict.
Begins as a wild, childlike spirit, and her encounter with Huldbrand will be pivotal in her journey to gain a soul and experience human love and sorrow.
Playful, impetuous, curious, affectionate, willful, and prone to sudden bursts of anger or joy. She is described as 'childish' but 'good-hearted'.
Locations
Fisherman's Peninsula
A charming, verdant peninsula extending into a large, clear blue lake. The fisherman's humble cottage is built upon this lush lawn. Cool, shady trees and tall, nodding grasses and flowers adorn the landscape. The water is exceptionally clear, reflecting the blue sky.
Mood: Peaceful, idyllic, slightly isolated, with a hint of mystery from the nearby forest.
The fisherman mends his nets, a knight arrives from the forest, and Undine later runs out into the night.
The Dark Forest
A dense, dark, and difficult-to-traverse forest located behind the peninsula. It is rumored to be home to strange creatures and ghosts, making it a place most people avoid.
Mood: Eerie, foreboding, mysterious, intimidating.
The knight rides out of this forest, and the fisherman avoids discussing its mysteries at night.
Fisherman's Cottage Interior
A dim, clean, humble cottage interior. A small hearth with a meager fire provides the only light. There are simple chairs, one of which is old and wobbly. The small window looks out onto the dark night.
Mood: Cozy, humble, intimate, slightly tense due to Undine's antics.
The knight is welcomed, shares his story, and Undine bursts in, causing a commotion.