PAHOLAISEN PELASTAJA

PAHOLAISEN PELASTAJA.

Yksinäinen mies palkkautui taloon rengiksi.

— Paljonko tahdot palkkaa? kysyi isäntä.

— Kunhan pennin vuodessa annatte, vastasi mies.

Hän palveli vuoden ja saatuaan pennin, heitti hän sen lampeen ja sanoi:

— Jos olen isäntääni täydellä sydämellä palvellut, niin elköön upotko, vaan nouskoon pinnalle.

Mutta penni painuikin pohjaan. Silloin palkkautui mies vielä toiseksikin vuodeksi. Palkkansa saatuaan vuoden päästä hän meni lammen rantaan, heitti pennin veteen ja sanoi:

— Jos olen isäntääni täydellä sydämellä palvellut, niin elköön upotko, vaan nouskoon pinnalle ja nouskoon toinenkin lammen pohjasta!

Mutta penni painuikin pohjaan. Silloin mies palkkautui kolmanneksikin vuodeksi. Saatuaan pennin, hän meni taas lammen luo sanoen:

— Jos olen isäntääni täydellä sydämellä palvellut, niin elköön upotko, vaan nouskoon pinnalle, ja nouskoon nekin rahat, jotka ennen olen heittänyt.

Ja penni pysyi veden pinnalla, ja molemmat toisetkin nousivat. Silloin mies otti ne, pani ne kukkaroon ja läksi maita kulkemaan.

Hän oli kuullut miehestä, joka oli taitava pyssyjen takoja. Hän meni tämän miehen pajaan ja sanoi:

— Tao minulle pyssy, minä maksan sinulle kolmen vuoden palkan.

Seppä takoi. Mutta kun maksun aika tuli, ja mies antoi hänelle nuo kolme penniä, niin ei seppä tahtonut uskoa hänen sanojaan tosiksi hänen vakuuttaessaan siinä olevan kaiken, mitä hän oli saanut palkkaa kolmena vuotena.

Seppä meni siihen taloon, jossa mies oli ollut palveluksessa, ja saatuaan kuulla miehen puhuneen totta, sanoi hän:

— Koska kerran sopimus oli sellainen, että minä en ottaisi muuta kuin mitä hän kolmessa vuodessa on ansainnut, niin sanani myöskin pidän.

Ja hän takoi pyssyn miehelle valmiiksi.

Mies meni metsälle kävelemään, mutta ei saanut mitään saalista. Niin tuli hän puun luo, jossa oli orava ja puun juurella paholainen. Siinä ne kiistelivät ja orava sanoi:

— Etpä pääse puuhun.

Johon paholainen vastasi:

— En pääse, mutta etpä sinäkään pääse maahan.

Kun mies tuli siihen, pyysi orava:

— Ammu tuo paholainen ja minä annan sinulle kaikkea mitä pyydät!

Paholainen sanoi:

— Ammu tuo orava, niin minä annan sinulle kaikkea mitä pyydät!

Mies sanoi siihen:

— Minä tahdon niin paljon kuin teillä kummallakin on yhteensä. Jollen sitä saa, niin ammun teidät molemmat kuoliaaksi. Etteköhän silloin lakkaa riitelemästä!

Kuultuaan tämän alkoi paholainen kovasti rukoilla:

— Älä hyvä mies ammu minua! Annanhan minä sinulle kaiken, mitä tahdot, kunhan vain henkeni säästät!

Mies ojensi silloin pyssynsä ja ampui oravan.

Iloissaan vei paholainen silloin miehen kotiinsa. Mies meni pirttiin, mutta paholainen jäi kartanolle tavaroitaan korjaamaan. Tuvassa istui talon vanha isäntä, se vaari paholainen. Nähdessään miehen tulevan tupaan, sanoi hän.

— Ei ole kolmeenkymmeneen vuoteen tänne ihmistä tullut. Nytpä sinusta sain illallisen!

Mutta nuori paholainen kurkisti ovesta ja sanoi:

— Ei hän ole mikään meidän illallisemme. Jollei häntä olisi ollut, niin en minä tässä olisi.

— Jos niin on, poikani, sanoi vanha isäntä, niin on tälle miehelle annettava syötävää ja juotavaa niinkuin vieraaksi tulijalle ainakin.

Heidän syötyään ja levolle mentyään sanoi nuori paholainen, joka nukkui miehen vieressä:

— Kun me aamulla sinulle tarjoamme palkkaa, niin elä ota kultaa eläkä hopeaa. Ota isäni saunavasta ja hänen kalaverkkonsa ja vaadi, että minä aina silloin tulen luoksesi, kun tarvitset minua.

Aamulla sitten ruvettiin tarjoamaan miehelle palkkaa. Vanha isäntä sanoi:

— Mitä tahdot palkaksesi? Tahdotko kultaa vai hopeaa?

— En tahdo kultaa enkä hopeaa, vastasi mies. Tahdon vain sen vastan, jolla sinä kylvet.

— Sen saat, vastasi vanha isäntä. Mutta vähäksi katson sen. Mitä muuta haluat?

— Minä tahdon sen verkon, jolla kalastat.

— Saat senkin. Mutta ei sekään mielestäni vielä kylliksi ole, sanoi vanha paholainen. Sano mitä vielä tahdot?

— Sen, että tämä nuori isäntä aina tulee turvakseni apua tarvitessani.

Mies otti tavarat selkäänsä ja läksi kulkemaan. Lopulta hän saapui kuninkaan kartanoon ja tarjoutui sinne kuskiksi. Hän pääsi palvelukseen ja kun hän oli iloinen ja kaikin puolin ahkera sekä siivokäytöksinen mies, joutui hän kuninkaan suureen suosioon.

Huomattuaan tämän, kävivät toiset palvelijat kateellisiksi ja sanoivat:

— Tämä mies on ollut täällä vasta lyhyen ajan ja noin häntä suositaan.

Me olemme täällä kymmeniä vuosia palvelleet, eikä meitä siten suosita.

Ja he pitivät keskenään neuvottelua, millä tavoin he voisivat kaiken suosion kääntää pois miehestä. He menivät ja kertoivat kuninkaalle, että mies oli kerskannut yhdessä kuukaudessa saavansa kuninkaan kaikki hevoset niin lihaviksi, että ne iloissaan tanssivat.

Tämän kuultuaan kutsui kuningas kuskinsa luokseen ja sanoi:

— Sinä olet luvannut yhdessä kuukaudessa tehdä minun hevoseni niin lihaviksi, että ne iloissaan tanssivat. Onko se totta?

— En ole siitä sellaisesta ennen kuullut kuin nyt, sanoi mies. Mitä lie toisten laittamia valeita.

Mutta kuningas sanoi siihen:

— Jollet saa niitä kaikkia hevosia tanssimaan, niin pääsi annan leikata poikki.

Mies meni tallin seinän viereen, itki siinä surujaan ja toivoi, että paholainen olisi häntä neuvomassa. Samassa se jo olikin hänen vieressään ja kysyi, mitä hän itki.

— Sitähän minä itken, kun kuningas vaatii, että minun pitää saada kaikki hevoset tanssimaan.

— Kyllä minä siihen keinon keksin, sanoi paholainen. Mene huomenna metsään kolmenkymmenen miehen kanssa ja tuo sieltä leppiä oikein kosolta. Seuraavana yönä ala sitten noita leppiä kuoria tallin ovella, silloin hevoset kysyvät, mitä sinä niillä teet. Sano pistäväsi ne hevosten sisään, elleivät ne heti aamusella ala tanssia.

Mies noudatti neuvoa ja tuotti metsästä suuren kasan leppäkeppiä, joita hän alkoi tallin oven luona kuoria. Hevoset kysyivät, mihin hän niitä tarvitsi ja mies vastasi:

— Minä pistän kepin joka ainoan hevosen sisään.

— Minkätähden sinä sen teet? kysyivät hevoset.

— Sen teen heti, ellette huomisaamuna ala tanssia kartanolla.

Hevoset silloin tuumailivat keskenään ja tekivät sen päätöksen, että huomenna, kun heidät päästetään tallista, pitää jokaisen tanssia, muutenhan tässä pistetään leppäkeppi sisään.

Kun mies aamulla päästi hevoset kartanolle alkoivat hevoset sellaisen tanssin, että kaikki kuninkaan talon ikkunat menivät rikki. Kuningas heräsi siihen rymäkkään ja juoksi ikkunaan katsomaan.

— Jo minä uskon, huusi hän. Taltuta, hyvä mies, hevoset, muuten tässä ei ole enää talosta mitään jälellä!

Pari päivää mies sai elää rauhassa, ja kuninkaan suosio häntä kohtaan yhä kasvoi. Mutta toiset palkolliset keksivät taas juonen ja menivät kuninkaan korvaan kuiskaamaan:

— Se kuski on sanonut, että hän voi hankkia niin paljon kalaa kuin kuninkaan väki syö kolmessa kuukaudessa.

Kuningas kun sen kuuli, niin kutsui kuskin luokseen ja sanoi:

— Oletko sinä luvannut hankkia niin paljon kalaa kuin minun väkeni syö kolmessa kuukaudessa?

— En minä ole luvannut, vastasi mies. Kyllä se on toisten pahoja puheita.

Kuningas sanoi:

— Jollet sitä tee, niin leikataan sinulta pää poikki.

Mies meni sinne tallin seinän viereen itkien katkerasti. Hän toivoi paholaista luokseen neuvoja antamaan. Samassa tämä jo tulla viuhkahti ja kysyi, mikä häntä vaivasi. Mies kertoi hänelle kuninkaan vaatimuksen.

— Mitä sinä sellaista suret, sanoi paholainen. Mene huomenna meren rantaan. Ota kolmesataa miestä avantoa hakkaamaan ja verkkoa vetämään ja kolmekymmentä hevosta kaloja kuljettamaan. Pane sitten isältäni saamasi verkko avantoon ja vedä se toisesta ulos, ja silloin on oleva kala jokaisessa silmässä.

Mies noudatti tätä neuvoa ja teki aivan niin kuin paholainen oli neuvonut. Hän otti kolmesataa miestä ja kolmekymmentä hevosta ja meni meren jäälle. Siellä hän antoi hakata suuren avannon ja pisti siitä verkon sisään vetäen sen toisesta avannosta ulos ja kaloja tuli niin että eivät hevoset mitenkään tahtoneet jaksaa sellaista määrää vetää.

Kaloja tuli kuninkaan kartanoon niin kosolta, että kuningas viimein lähetti miehelle sanan, että hän jo lopettaisi, sillä nyt oli jo kalaa vaikka kolmeksikymmeneksi vuodeksi hänen väelleen.

Ja taas mies pääsi yhä suurempaan suosioon ja kunniaan. Sitäpä toiset palkolliset kadehtivat niin, että he miettivät uutta keinoa, jonka avulla he saisivat hänet tuhotuksi. He kuiskivat kuninkaalle, että mies oli luvannut laatia yhdeksän kertaa paremman linnan kuin kuninkaalla oli, jos hänellä vain olisi valtaa.

Kuningas kutsui miehen eteensä ja vaati häntä täyttämään lupauksensa, muuten olisi hänen henkensä vaarassa. Alakuloisena meni mies taas tallin seinän viereen itkemään ja toivoi paholaista luokseen. Tämä tuli ja kyseli syytä miehen suruun. Tämä kertoi silloin paholaiselle, mitä kuningas oli häneltä vaatinut:

— Kyllähän me sen sellaisen voimme aikaan saada. Mene aamulla meren rantaan ja tuo kolme korvollista vettä, lämmitä sitten sauna ja kastele siinä vedessä isäni sauna vasta. Minne sen sitten panet pystyyn, niin siihen tulee kartano, niin komea, että se on yhdeksän kertaa kuninkaan kartanoa kauniimpi.

Mies seurasi neuvoa ja valmisti kartanon paholaisen neuvon mukaan.

Aamulla kuningas heräsi unestaan ja kurkisti ikkunastaan.

— Mitä tämä on, sanoi hän, kun koko minun saunani on tulessa?

Hän hieroi silmiään ja näkikin silloin, että se oli komea linna. Hän sanoi palvelijoilleen:

— Kutsukaahan se minun kuskini tänne! Eiköhän tämä vain ole hänen töitään!

Miehen tullessa kuninkaan eteen, kysyi kuningas:

— Sinäkö tämän linnan rakensit?

— Minähän sen tein, kun kerran niin käskettiin.

Kuningas meni katselemaan linnaa joka puolelta ja sanoi:

— Hyvä tuli, parempi kuin pitikään.

Sitten kuningas tuumaili:

Ei se mies mikään tavallinen ollutkaan, kun se sellaisia osasi laatia. Minä annan hänelle tyttäreni vaimoksi, ja minä annan hänelle oman virkanikin. Hän osaa kuninkaan virkaa toimittaa, kun hän on niin viisaskäytöksinen mies!

Niin pääsi mies kunniaan ja arvoon ja eli onnellisena, sillä kuninkaan tytär on kuitenkin aina kuninkaan tytär, ja kyllä sen kanssa kelpaa onnellinen olla.