SILKKINEN LAMMAS

SILKKINEN LAMMAS.

Nuori mies oli mennyt rengiksi noita-akalle ja palvellut häntä uskollisesti kolme vuotta. Kun palvelusaika oli mennyt umpeen, antoi noita hänelle lahjaksi silkkisen lampaan.

— Ota tämä, sanoi akka. Kaikki, mikä siihen koskee, se siihen tarttuu.

Mies läksi maita kiertämään ja onneaan etsimään. Kun yö hänet ennätti, poikkesi hän pappilaan. Itse meni hän tuvan puolelle nukkumaan, mutta lampaan hän pani aidan seipääseen liekaan.

Papilla oli kolme tytärtä ja ne olivat juuri menossa vihdat kainalossa saunaan. Vanhin heistä näki silkkisen lampaan ja huudahti:

— Katsokaa, siskoseni, kuinka kaunis lammas on tänne aitaan pantu liekaan!

— Sillä on silkkiä villat! huudahti toinen.

— En ole ennen moista nähnyt! huusi kolmas.

— Minä olen vanhin ja minä otan sen omakseni, sanoi vanhin tytär juosten lampaan luo. Mutta kun hän siihen koski, jäivätkin hänen sormensa siihen kiinni.

— Voi, mikä onnettomuus minua on kohdannut, huusi hän. Sormeni ovat käyneet kiinni. Auttakaa, rakkaat sisaret, auttakaa!

Toinen tytär riensi auttamaan, mutta koskiessaan sisareensa, jäi hän siihen kiinni. Kolmas sisar riensi silloin auttamaan näitä molempia ja tarttui hänkin kiinni.

Siinä he nyt riippuivat kiinni toinen toisistaan ollen surkean ja onnettoman näköisiä.

Papin vaimo ihmetteli, missä hänen tyttärensä niin kauan viipyivät ja meni saunaa kohden. Tiellä hän näki kaikki tyttärensä silkkisen lampaan jälestä riippumassa toinen toisistaan kiinni.

Parkaisten hän riensi heitä auttamaan, mutta jäi hänkin vuorostaan kiinni heihin.

Pappi odotteli tyttäriään ja vaimoaan saunasta palaaviksi. Kun ei ketään kuulunut ja ilta oli jo pitkälle ennättänyt, meni hän katsomaan, mille teille hänen talonsa naisväki oli jäänyt. Kuljettaen suurta ja pyöreää vatsaansa edellään hän asteli saunalle päin. Silloin hän näki silkkisen lampaan liekaan sidottuna ja siitä riippui kiinni hänen vanhin tyttärensä, hänestä keskimäinen ja tästä nuorin ja nuorimmasta papin vaimo. Ja kaikki ne huusivat surkealla äänellä hänelle:

— Tule ja auta meitä!

Pappi meni ja kiskasi oikein tuntuvasti vaimoansa vyötäisiltä. Mutta samassa hän jo oli itsekin jäänyt kiinni. Siinä nyt oli koko papin perhe kiinni miehen silkkisessä lampaassa.

Aamulla mies heräsi ja meni lammastaan ottamaan jatkaakseen matkaansa.

Nähdessään koko papin perheen sen kimpussa, hän sanoi:

— Kylläpä siihen on tarttunut oikein runsaasti tavaraa kiinni!

Ja hän läksi jatkamaan matkaansa ja papin perhe kulki jälestä kukin pidellen kiinni toisistaan. Tietä astellessaan tuli hän järven rantaan. Siinä järvessä asui vetehinen. Nähdessään kummallisen joukon tulevan, ui se uteliaana lähemmäksi. Kauan oli vetehinen pappia halunnut kynsiinsä. Kun hän nyt hänet näki, ryntäsi hän ylös vedestä ja tarttui pappiin, joka kovasti parkaisi, sillä hän pelkäsi viimeisen hetkensä tulleen. Mutta aikoessaan viedä papin, huomasikin vetehinen joutuneensa kiinni häneen.

Näin sitä sitten mentiin eteenpäin, edellä kulki mies silkkistä lammasta taluttaen ja hänen jälestään tulivat toinen toisestaan kiinni pidellen, ensin papin tyttäret, sitten hänen vaimonsa ja sitten pappi itse ja lopulta vetehinen.

Mies tuli riihen luo, jossa isäntä paraillaan oli puimassa. Mies hyppäsi aidan yli, lammas hyppäsi jälestä, sitten kiepsahti vanhin papin tytär, loikkasi keskimmäinen, tupsahti nuorin, kapusi papin vaimo, kompuroi pappi, mutta vetehinen, joka oli tottunut vain vedessä elämään, ei päässytkään enää aidan yli.

Sen nähtyään riensi riihessä oleva mies auttamaan. Hän tarttui vetehisen kinttuihin ja keikautti hänet aidan toiselle puolelle. Mutta aikoessaan irrottaa kätensä, huomasikin hän joutuneensa kiinni. Ja nyt oli joukko jatkunut taas yhdellä.

Mies talutti rauhallisesti silkkistä lammastaan kaupunkia kohden.

Kaupungissa asui kuningas, jolla oli tytär. Tämä tytär oli tullut kovin murheelliseksi, ja kuningas oli luvannut sille, joka saisi hänet nauramaan, tyttärensä ja puolet kuningaskuntaa.

Arvaahan sen, että siellä oli jos jonkinlaisia naurattajia, mutta kaikki heidän temppunsa ja keinonsa olivat turhia ja kuninkaan tyttären naama oli yhtä hapan kuin ennenkin.

Mies tuli kuninkaan kartanolle taluttaen lammastaan ja tuo joukko kulki hänen jälestään. Nähdessään sen, huusi kuninkaan tytär:

— Mikä eriskummallinen joukko tuolla on tulossa? Mies kulkee siinä edellä ja taluttaa lammasta. Mutta minkätähden riippuvat nuo kaikki muut hänestä kiinni?

Katsellessaan tuota, hän hymähti jo kerran.

— Mutta voi, voi, sanoi hän, kuinka nuo ihmiset ovat käyneet pölyisiksi ja kuraisiksi, ja kuinka tuo paksu pappi ähkii ja puhkii!

Ja silloin hän jo naurahti.

Mutta nähdessään vetehisen ja hänen hännästään kiinni riipuvan miehen, remahti hän sellaiseen nauruun, että seinät tärisivät.

Ja kun kuninkaan tytär nauroi, niin nauroivat kaikki muutkin. Oli siinä hihitystä ja hohotusta, oli nakratusta ja virskutusta oli oikein remuavaa naurua ja hirnumista. Kaikki oikein vääntelivät itseään.

— Mikä ilo täällä on ylimmillään? kysyi mies.

— No, kun sulhanen taloon tulee, vastasi kuningas, joka tutisi naurusta.

— On niitä hulluja jos jonkinlaisia, sanoi mies. Minä menen pois tällaisesta talosta!

Mutta ei häntä pois laskettu, vaan naitettiin kuninkaan tyttärelle ja sai puolet valtakuntaa.

Jollain keinolla kai pääsivät nuo ihmiset lampaasta irti, ja jolleivät päässeet, niin riippukoot siinä vieläkin.