Laki Ja Vapaus
by Zacharias Topelius · from Lukemisia lapsille 1
Adapted Version
Once upon a time, in a big green forest, some children played a fun game. Pretend robbers sat. Pretend gypsies sat. They were around a big pot. Preciosa sang a happy song. It was a pretend song. Kaarle watched. Lasse watched carefully.
Kanonada talked to Mogrebina. "What does she sing?" Mogrebina smiled. "She sings to the moon." Kanonada said, "The sun is out." Mogrebina said, "It is a pretend moon. It is a game."
Preciosa sang a silly song. "I am a prisoner," she sang. She pretended Rinaldo caught her. It was part of their fun game.
Esmeralda called out. "Time to eat!" she said. Lasse crept closer. He tried to sneak a hot turnip. "Ouch!" he cried. The turnip burned his mouth a little.
Rinaldo, the leader, came. He looked strong. He looked important. "What is this noise?" he asked. "Sing a song now!" he said. They sang a happy sun song. The food cooled.
Oh no! A kind policeman came. A farmer came too. Another helper came. The children were very surprised. They were a little scared.
Rinaldo tried to be brave. The policeman gently caught Lasse. Lasse said, "Rinaldo told me to!"
Rinaldo helped Lasse. The children ran. They ran into their pretend cave. The farmer saw his lost whip. He was sad.
The policeman said, "I can call for more help!" The children inside felt scared. They were a little worried.
The policeman talked about rules. He talked about being fair. The children said sorry. They gave back the farmer's things.
The children remembered they missed school. They knew they should miss the fun spring party. It was fair.
Jonas came. He said he told the teachers. But the teachers said, "Don't tell tales!" They were kind and wise.
Rinaldo and Preciosa decided. They decided to miss the party. They chose to be responsible. This made them truly free. They were happy.
The policeman was happy. He offered to help them. But the children said, "No." They said, "We will be brave and fair!"
Rinaldo and Preciosa stopped their game. They learned a big lesson. They walked home. They were happy and wise.
Original Story
Laki ja vapaus.
Sama metsämäki kuin toisessa näytöksessä. Mustalaiset istuvat piirissä padan ympärillä, jossa Esmeralda keittää lanttuja rosvoille. Preciosa vähän etäämpänä kalliolla laulaa, säestäen kitarallansa. Kaarle Moor ja Lassemaija vartioivat kumpikin puolellansa. Aurinko laskeutuu metsämäen taa, tehden kaikki punaiselta hohtavaksi.
Kuutamolaulu.
Yksinäisyys eipä illoin
Mulle ikävyyttä tuo:
Ukko kun mua katsoo silloin,
Säteitänsä minuun luo.
(Tämän värssyn aikana tulee kuu ukkoineen hiljaa esiin vuoren takaa.)
Kanonada. Mitä hän nyt laulaa tuolla?
Mogrebina. Hän laulaa, että kuun ukko katselee häntä. Eikö se ole hirmuisen kaunista?
Kanonada. Mutta, hyvä Roosa, eihän nyt voi olla kuutamoa kirkkaalla päivällä. Ei aurinko vielä ole oikein laskeunut.
Mogrebina. Niin, näetkös. Preciosa ei voi olla oikea Preciosa, jos ei laula kuulle. Ja kun me emme voineet odottaa kuun tuloa oikeaan aikaansa, käski Rinaldo sitä paistamaan pari tuntia aikaisemmin.
Kanonada. Niin, nyt minä sen ymmärrän. Mutta hiljaa nyt, hän alkaa taas laulaa.
Preciosa (laulaa).
Kuu se kuiskaa: tyttö kulta,
Tule luoksein tanssimaan!
Hyvän hyppypaikan multa
Saatkin, riennä joutuisaan!
Terzerola. Kuulehan, Tinto, minulla on niin kova nälkä.
Tinto. Olehan hiljaa, niin saat kuulla. Kuun ukko pyysi Preciosaa tanssimaan. Mitähän hän vastaa?
Preciosa (laulaa).
En voi tulla; tiedätkö sa,
Mik’ on huoli rinnassa:
Vankina nyt Preciosa,
On Rinaldon linnassa.
(Kuu katoaa.)
Kanonada. Niin, kyllä on kauheata vankina olla rosvojen luona.
Mogrebina. Älä ole milläsikään, Fanny. Preciosa on vain olevinaan. Kyllä hän tietää, että Rinaldo on Robert Friman, ja tuossa seisoo hänen oma veljensä Kaarle Kronfelt, ja tuossa seisoo pelkuri Knut Seger, jota he nyt sanovat Lassemaijaksi. Aimo rosvoja, joita muka oikein pitää peljätäkin!
Tinto. Niin, tiedäpäs, kyllä minä ensin peljästyinkin aika lailla; oikein sydämmeni hypähti. Mutta kuin sitte tunsimme omat veljemme...
Terzerola. Silloin Preciosa ja Esmeralda tahtoivat leikkiä leikin loppuun asti.
Tinto. Meidän olisi kuitenkin pitänyt pyytää lupa rouva Strengiltä. Minulta ei lähde mielestä tuo, mitä se mummo puhui nimismiehestä ja raudoista. Jospa olisimme kunnialla jälleen koulussa!
Esmeralda (karhealla äänellä.) Preciosa, sokuriseni, sepitsetkö taaskin lauluja kuulle? Tule, lapseni! Lantut ovat jo valmiit.
Lassemaija (tullen lähemmäksi.) Kas, se minuakin miellyttää.
Kaarle Moor. Seiso paikoillasi, Lassemaija, jos henkeäsi rakastat. Etkö muista kapteenin käskyä?
Lassemaija. Hyvät tytöt, antakaa vähä minullekin!
Preciosa (tultuaan alas.) Malttakaas, tytöt. Minä lauloin kuulle, nyt on teidän vuoronne ja velvollisuutenne laulaa auringolle.
Tinto. Niin, saatammepa laulaa sill’ aikaa, kuin lantut jäähtyvät.
Lassemaija (hiipii esiin, sieppaa muiden huomaamatta yhden lantun sapelinsa kärkeen ja polttaa kuumalla lantulla suunsa.) Oi-voi-vooi!
Kaarle Moor. Varo itseäsi, kapteeni tulee! (Lassemaija pistää lantun nuttunsa alle, mutta se polttaa sielläkin.)
(Rinaldo tulee ja jäljestä Gonzalov ja Mazarino.)
Rinaldo. Mitä melua täällä on? Jos vangit rupeavat kapinoimaan, niin ampukaa heidät siihen paikkaan.
Preciosa. Ei tarvista, kapteeni. Me vain laulamme laulun auringolle...
Tinto. Sill’ aikaa, kuin lantut jäähtyvät.
Rinaldo. Olkoon menneeksi, minä sallin, ja me laulamme mukaan.
Aurinkolaulu.
(Sävel: ”Preciosasta”.)
Aurinko nyt
On ylennyt...
Tinto (keskeyttäen). Ei, ei se nyt nouse, vaan laskeutuu.
Preciosa. Oh, ole sinä vaiti, sama se ihan on, nouseeko se vaiko laskeutuu. Mutta nyt sotkeutui laulumme. Meidän pitää alkaa alusta uudestaan.
Nyt aurinko
Laskeepi jo
Ja sammuvi pilvien taa.
Ja vuori, maa
Nyt ruskottaa,
Yön tuloa ilmoittaa.
Kun tähtönen
Taas tuikkaen
Jo taivaalle pilkuttaa,
Niin metsähän
Me lähtähän
Ja seuraamme Preciosaa[1].
[1] Huom.! Kaikki rosvot laulavat: Ja seuraamme Rinaldoa.
Preciosa. Hyvää yötä, rosvot. Tulkaa, tytöt, nyt lähdemme kotiin.
Rinaldo. Ah, unhotathan, kaunis Preciosa, että olet minun vankinani. Etkö tahtoisi syödä näitä lanttuherkkuja minun ja joukkoni kanssa?
Preciosa. En, kiitoksia, Rinaldo. Aurinko jo laskeutuu, ja meidän pitää joutua kotiin.
Kanonada. Tulkaa, rosvot, niin me mustalaistytöt seuraamme teitä. Ei kukaan saa sanoa meistä, että me olemme jättäneet reippaat mustalaistytöt suojeluksetta.
Kaarle Moor. Varsinkaan, jos he tapaavat tiellä neljännen luokan.
Mazarino. Tai talonpojan, jonka me ryöstimme.
Gonzalov. Tai nimismiehen.
Esmeralda. Oh, kyllä me pidämme huolen itsestämme. Hyvää yötä, hyvää yötä nyt.
Kanonada. Ei, hyvät pojat, tulkaa te myös, minä niin hirveästi pelkään nimismiestä.
Preciosa. Mitä me huolimme nimismiehestä! Tulkaa pois vain!
(He asettuvat marssijärjestykseen lähtemään. Samassa astuu sisään nimismies Black, jäljessä talonpoika-ukko ja vanginkuljettaja, sekä asettuu pois lähtevien eteen.)
Nimismies. Seis vähän. Minulla on myös jotain sanomista tästä asiasta.
Kanonada (perin peloissaan.) Nimismies tulee!
Mogrebina. Juoskaa, tytöt, pian pois!
Lassemaija. Juoskaa, pojat! Nimismies tulee!
Rinaldo (Kaarle Moorille.) Joudu nyt, vie pian kaikki väkemme rosvoluolaan, minä sen aikaa viivyttelen nimismiestä. Meidän pitää puolustautua viimeiseen veripisaraan asti. (Kaarle Moor työntää edellään kaikki luolaan, paitsi Lassemaijaa, joka piilottuu kiven taa.)
Rinaldo (nimismiehelle). Kuka uskaltaa uhata Rinaldo Rinaldinia täällä hänen omalla alueellaan?
Nimismies. Kyllä sitä minä teen, nimismies ja toimitusvouti Simo Black. Mitä sinä tässä toimittelet, hyvä herra? Kyllä minä opetan sinut hätyyttämään ihmisiä vallan-maantiellä! Tiedätkö, mitä minä nyt aion tehdä?
Rinaldo. En, mutta olisipa tuota hauska kuulla.
Nimismies. Niin, minä aion nyt viedä sinut ja muut vekkulit suoraa päätä putkaan. Totta totisesti yksi onkin tuossa kiven takana. (Vetää korvasta Lassemaijan esiin.) Tule pois, myyrä, niin näemme, minkä näköinen sinä oikeastaan olet.
Lassemaija. Ai-ai ... päästäkää, ei minussa ole yhtään syytä; Rinaldo se on syy kaikkeen.
Nimismies. Vanginkuljettaja, pistäppä tuo pojan naskali tyhjään lanttusäkkiin.
Rinaldo (sivaltaa sapelinsa ja vapauttaa Lassemaijan.) Älkää koskeko minun väkeeni, sanon minä... Kas niin... Luolaan sinä, Lassemaija, ja lykkää sitte syy Rinaldon niskoille, jos sinua vielä haluttaa. Hyvästi, poliisi! (Peräytyy Lassemaijan jäljestä luolaan.)
Nimismies. Ota kiinni! Ota kiinni!... Mihin hän hävisikään tähän kivien väliin?
Talonpoika (huomaa piiskansa luolan suulta ja ottaa sen alas.) Katsohan vain, tästä minä löydän ihan omatekoisen ruoskani! Te palsternakat, porkkanat, kalalokit, männynkävyt, vekkulit, suppupaarmat, kivennuoliaiset, sopulit...
Kaarle Moor (kalliolta). Mitkä vielä? Onko sinulla nälkä ukko? Etkö tahdo lanttua?
Talonpoika. Muurahaisnielijät, vasikantanssit...
Nimismies. Pitäkää pienempää suuta, hyvä isä. Ja te, siellä sisällä, antaudutteko hyvällä vai mitä?
Kaarle Moor. Emme.
Nimismies. Sittepä minun täytyy käyttää väkivaltaa.
Kaarle Moor (jännittää jousensa.) Kuka hyvänsä tulee lähelle, sen minä ammun.
Nimismies (peräytyy). Miten hurjia pahuksia! Vanginkuljettaja, tuo tänne suuri paloruisku ja komenna kuusi miestä pumppuamaan vettä noiden päälle!
Kanonada (luolassa). Hyvä Robert, lähtekäämme kotiin, minua pelottaa niin hirveästi.
Tinto (luolassa). Tämä on hirmuista. Tulkaa, niin menemme pyytämään armoa.
Lassemaija (luolassa). Niin, tulkaa pyytämään armoa! (Hälinää ja kiistaa luolassa.)
Nimismies. Minä annan armon teille kaikille, te saatte kaikki mennä kotiinne, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että luovutte johtajastanne ja annatte hänet minulle.
Rinaldo (kalliolta). Kuuletteko, rosvot ja mustalaistytöt? Te saatte kaikki armon ja anteeksi ja saatte mennä kotiinne, jos vain luovutte minusta ja annatte minut viholliselle. (Hälinää luolassa. Kuuluu huutoja: ei, ei!)
Kaarle Moor (kalliolta[2]). Me rosvot emme koskaan luovu johtajastamme. Me olemme vannoneet uskollisuutta hänen lipullensa ja me pysymme hänelle uskollisina viimeiseen veripisaraan asti.
[2] Huom.! Kalliolle nousee vain yksi kerrassaan silloin, kuin toinen aina laskeutuu pois.
Preciosa (kalliolta). Me mustalaistytöt emme koskaan hylkää ystävää hädässä. Kurjan kurjaa on kavaltaa toista itsensä pelastukseksi.
Nimismies. Vai niin, vai niin, silläkö tavalla? Se on hyvin sanottu, lapset; tuosta minä pidän. Valaansa ja esivaltaansa ei saa koskaan pettää. Eikä koskaan saa pettää ystäväänsä hädässä. Uskollinen sydän on paljon parempi kuin mikään muu maailmassa.
Preciosa. Rinaldon pitää päästä vapaaksi ensinnä meistä kaikista.
Nimismies. Rinaldo pääsee vapaaksi ja te kaikki. Tulkaa nyt vain ulos ja olkaamme hyvät ystävät.
Preciosa. Jospa te petätte meitä?
Rinaldo (tulee ulos.) Ei, Preciosa, ei hän saata pettää meitä. Tässä minä olen. Nyt saatte ottaa minut, jos sydämmenne sallii sitä tehdä.
Nimismies. En minä petä teitä. Kaikki olette vapaat. (Rosvot ja mustalaistytöt tulevat kaikki ulos.) Mutta yksi asia minun pitää sanoa teille, pojat, koska te sanotte itseänne rosvoiksi. Paljo vääryyttä voi tapahtua täällä maailmassa, mutta ei kellään ole lupaa ruveta tasoittelemaan sitä väkivallalla eikä oman päänsä mukaan. Se on jätettävä lain asiaksi, ja lakia on toteltava vapaasta tahdosta, sillä laki on oikea. Mutta laki sanoo, että kukaan ei saa ryöstää toiselta hänen omaisuuttansa. Sanokaas, oliko oikein, että otitte talonpojalta hänen lanttunsa?
Talonpoika (mutisten). Te, sen retiisit...
Nimismies. Ei, olkaa te vaiti, ukko, ja antakaa poikain vastata. Oliko oikein ottaa talonpojalta hänen omaisuuttansa?
Kaarle Moor (hämillään). Kun hän piiskasi hevostaan...
Rinaldo. Ei, pojat; hevonen on ihan eri asia. Kun oikein ajattelen, mitenkä olemme käyttäytyneet, niin emmepä ole olleet paljon paremmat oikeita varkaita.
Kaikki rosvot. Varkaita! Hyi!
Rinaldo. Niin se on, vaikka käytimme urhollisempaa nimeä. Tästä saatte minun kelloni, ukko. Tyydyttekö siihen maksuun lantuistanne?
Kaikki rosvot. Niin tässä saatte kaikki kellomme ja kaikki rahamme.
Preciosa. Ja tästä saatte minun sormukseni.
Kaikki tytöt. Niin, saatte meidänkin sormuksemme.
Talonpoika. Kiitos, kiitos. Enpä totisesti ole ennen nähnyt moisia rosvoja.
Nimismies. Hyvä, hyvä, se on oikein, niin pitääkin aina sovittaa rikoksensa. Mutta pitäkää te vain kellonne ja sormuksenne. Ukko saa ne lantut, jotka vielä on jäljellä, ja loput saatte hänelle maksaa huomenna kaupungissa. Kuulkaas, lapset, mitähän luulette opettajanne sanovan tällaisista vehkeistä?
Kaarle Moor. Meistä tuntui olevan väärin saada arestia huomenna kevätjuhlan ajaksi, ja siitä me uhalla rupesimme rosvoiksi. Vapaita me tahdoimme olla. Vapaus, se on sentään jotain, se.
Esmeralda. Niin, meistä tuntui olevan väärin, että kiellettiin menemästä katsomaan kevätjuhlaa, sen tähden me uhalla rupesimme mustalaisiksi.
Nimismies. Etteköhän ehkä ollut ansainneetkin rangaistustanne?
Rinaldo. Kyllä me sen hyvinkin ansaitsimme. Olimmehan koko viikon olleet huolimattomat läksyistämme.
Preciosa. Ihan samoin mekin.
Nimismies. No, mitä te nyt aiotte tehdä? (Kaikki ovat vaiti.) Minun mielestäni ei kukaan ole todella vapaa muu kuin se, joka vapaasta tahdosta taipuu lain alaisuuteen.
Rinaldo. Kyllähän se on niin, mutta...
Kaarle Moor (huoaten). Mutta olla huomenna poissa kevätjuhlasta... Kas, tuossa tulee Musta Joonas.
Musta Joonas (tulee hyvin hämillään.) Hyvää iltaa. Minä luulin rosvojutun olevan jo lopussa.
Mogrebina. Missä sinä olet ollut niin kauan, Josef? (Nimismiehelle) Se on minun veljeni Josef, vaikka he nyt sanovat häntä Mustaksi Joonakseksi.
Musta Joonas. Se on niin, että – että – että minä kävin maisteri Basin luona, ja hän käski minua tulemaan tänne.
Rinaldo (katkerasti). Vai olit sinä maisterin luona?
Musta Joonas. En minä sille mitään voi. Älä nyt rupea tappelemaan, Robert. Luuletko minun tulleen tänne vapaasta tahdosta?
Rinaldo. Mitä sinulla oli asiaa maisterille?
Musta Joonas. Se oli niin, että – sinä et saa nyt suuttua, Robert! – minä menin maisterin luo ja sanoin: nyt ne ovat Vasikkamäellä rosvosilla ja ryöstivät ohi ajavan talonpojan, sanoin minä...
Kaarle Moor. Kavaltaja!
Rinaldo. Vaiti siinä, anna hänen kertoa. No, mitä sanoi maisteri?
Musta Joonas. Niin tuota – silloin maisteri ajoi minut ulos ja sanoi: etkö häpeä kannella kumppaneistasi? Tiedäthän, että minä en koskaan kärsi kantelemista koulussa. Mene heti pyytämään kumppaneiltasi anteeksi, sanoi hän; muuten ole valmis ottamaan huomenna selkääsi.
Rinaldo. Kuuletteko, pojat, eikö maisteri tehnyt oikein hyvästi! Ja me kun luulimme kärsineemme vääryyttä häneltä.
Kaarle Moor. Me olemme käyttäytyneet oikein sopimattomasti ja tyhmästi. Jättää läksyt lukematta!
Mazarino. Kun meillä on niin hyvä opettaja.
Gonzalov. Ja siitä kiitokseksi olemme tuottaneet hänelle vain huolia.
Lassemaija. Kyllä tuo oli tyhmää, että maisteri sai tietää mitään koko asiasta.
Rinaldo. Ole vaiti. Me ansaitsisimme tulla ammutuksi jok’ ainoa. Me olemme nousseet kapinaan oikeaa päällikköämme vastaan. Mutta sitä ei pidä enää vast’ edes tapahtuman niin totta, kuin minä nyt olen Rinaldo ja teidän kapteeninne. Herra armahtakoon sitä, joka ei täst’ edes osaa Euklidesta kuin vettä eikä tottele maisterin pienintäkin viittausta. Ken ei sitä tee, hänet minä Rinaldo kyllä opetan.
Kaikki rosvot. Niin, niin!
Musta Joonas. Sitte kävin minä myöskin rouva Strengin luona...
Preciosa. Kävitkö sinä rouva Strengin luona?
Musta Joonas. Kävin kyllä. Tytöt juoksentelevat pitkin maantietä ja ovat pukeutuneet mustalaisiksi, sanoin minä.
Mogrebina. Hyi sinuasi, etkö häpeä, Josef.
Musta Joonas. Minun pitää kertoa teille kaikki tyyni, muuten en tohdi huomenna tulla kouluun. Rouva Streng pahastui niin, että minä heti jouduttauduin likemmäksi ovea. Minä en huoli kuulla tytöistäni mitään kantelemisia, sanoi hän. Kyllä minä tiedän, että he saattavat välistä olla ymmärtämättömiä, sanoi hän, mutta kyllä he katuvat ja tulevat jälleen hyviksi.
Preciosa. Kuuletteko, tytöt! Ja me kun saatoimme tehdä hyvälle opettajallemme sellaista kiusaa!
Esmeralda. Jättää historiamme ja maantieteemme lukematta! Kyllä me olisimme ansainneet paljon kovemman rangaistuksen kuin olla huomenna kotona.
Tinto. Meidän pitää pyytää rouva Strengiltä anteeksi.
Mogrebina. Ja luvata, että emme koskaan enää tee niin.
Terzerola. Minä luen, minä luen historiaa niin, että korvat surisevat.
Kanonada. Ja minä luen valtameret niin, että nurkat vinkuvat. Minä sullon päähäni kaikki maanosat ja kansat, niin että osaan ne kuin vettä.
Nimismies. Pitäkää sananne, rosvot ja mustalaistytöt! Tiedättekö mitä? Minä menen maisteri Basin ja rouva Strengin luo ja pyydän heitä päästämään teitä huomenna kevätjuhlaan. Ja kyllä he ihan varmaan antavat anteeksi koko rangaistuksen.
Lassemaija ja Kanonada. Niin, hyvä herra nimismies...
Rinaldo. Ei, kiitoksia tarjouksesta, me emme huoli siitä. Nyt on meidän vuoromme kärsiä vapaasta tahdosta rangaistus, jonka olemme ansainneet. Jos te, pojat, ajattelette kaikki samoin kuin minä, niin pyydämme arestia, vaikka emme sitä tarvitsisikaan. Lakia pitää totella. Laki on oikea.
Preciosa. Niin ajattelemme mekin, mustalaistytöt. Me olemme ansainneet rangaistusta ja sen tähden me olemme vapaatahtoisesti poissa kevätjuhlasta.
Nimismies. No, se on rehellistä ja oikeaa puhetta, te reippaat pojat ja tytöt! Ajatelkaa niin ja toimikaa niin koko elinaikanne, silloin ei laki koskaan tunnu pakolta eikä työ vaivalta. (Rinaldo pudistaa hänen kättänsä.)
Musta Joonas (itkeä nyyhkyttäen.) Minä tahdon myöskin kärsiä rangaistukseni ja totella lakia.
Rinaldo. Sinun rangaistuksesi, Musta Joonas, olkoon se, että me annamme sinulle anteeksi – ja pääsethän sitä paitsi arestiin meidän kanssamme. Rinaldo Rinaldini, ihmiskunnan vapauttaja, antaa nyt pois rosvovaltikkansa. Teitä, urholliset rosvot, tulee minun kiittää kaikista voitoistani. Me olemme vapauttaneet hevosen, valloittaneet koko joukon lanttuja, jotka sitte saamme maksaa, ja sitte olemme vielä sankarillisesti puolustaneet rosvolinnaamme. On siinä kunniaa kyllä yhdeksi illaksi. Rinaldo on tyytyväinen. Meidän urhoutemme maine säilyy ainiaan.
Preciosa. Meidän vaelluksemme on päättynyt, mustalaistytöt! Minä kiitän teitä, että autoitte minua hamettemme helmojen rikki poljeksimisessa täällä metsässä ja laulujen laulamisessa auringolle, kuulle ja tähdille. Vahinko, että saimme niin vähän harjoittaa kädenkatsontaa ja ennustusta. Mutta malttakaas (osoittaa katsojia), onhan tuolla vielä koko joukko rosvoja ja mustalaisia. Ja ne näyttävät niin anteliailta; ehkä tässä vielä voisi jotakin ansaita. Toivoakseni te, armollinen herrasväki, annatte meidän ennustaa tulevaisia kohtalojanne. Ei se paljoa maksa, (niiaten) pienen, iloisen nyykäytyksen vain merkiksi, että emme ole olleet ikäväksi teille.
Rinaldo. Tulkaa, nyt palaamme kaupunkiin. Mutta ennen lähtöämme laulamme vielä kerran pikku laulumme uudestaan.
Esmeralda. Ei, ei sitä, vaan laulamme uuden laulun Rinaldosta ja Preciosasta.
Laulu Rinaldosta ja Preciosasta.
On kuningas
Mies urhokas
Rinaldo taisteleva.
Preciosakin
Se seppelin
Hänt’ uljast’ on kaunistava.
Kun lehdikko
Ja nurmikko
Taas illalla tuoksuelee,
Niin taivaskin
Ja tähdetkin
Lapsuuttamme onnittelee.
(Esirippu laskeutuu.)
Story DNA
Moral
True freedom comes from willingly submitting to just laws and accepting the consequences of one's actions.
Plot Summary
A group of children, playing as 'robbers' and 'gypsies' in a forest, are caught by a Sheriff after 'robbing' a farmer. Initially defiant, the children's make-believe world crumbles as they face the reality of their actions and the Sheriff's calm reasoning. Through self-reflection and the unexpected wisdom of their teachers (conveyed by a 'tattling' classmate), the children realize their 'freedom' was merely disobedience. They ultimately choose to willingly accept their deserved punishment, learning that true freedom lies in submitting to just laws and taking responsibility for one's choices.
Themes
Emotional Arc
rebellion to realization and acceptance
Writing Style
Narrative Elements
Cultural Context
Zacharias Topelius was a prominent Finnish author known for his children's stories and historical novels, often embedding moral lessons within engaging narratives. This play-like story reflects common themes of childhood mischief and moral development.
Plot Beats (15)
- The 'robbers' and 'gypsies' are gathered around a pot, with Preciosa singing a 'moon song' and Kaarle Moor and Lassemaija on guard.
- Kanonada and Mogrebina discuss the artificiality of the moon's appearance, revealing the children are merely playing.
- Preciosa sings about being a 'prisoner' of Rinaldo, further emphasizing the make-believe nature of their game.
- Esmeralda calls Preciosa to eat, and Lassemaija burns his mouth trying to sneak a turnip.
- Rinaldo arrives, acting as the fierce captain, and allows the children to sing an 'sun song' while the turnips cool.
- The Sheriff, a farmer, and a jailer arrive, catching the children by surprise and causing panic.
- Rinaldo attempts to defend their 'robber' status, but the Sheriff easily captures Lassemaija, who blames Rinaldo.
- Rinaldo frees Lassemaija, and the 'robbers' retreat into their 'cave', while the farmer identifies his stolen whip.
- The Sheriff threatens to use a fire hose, causing fear and dissent among the children in the cave.
- The Sheriff explains the concept of law and order, and the children confess their misdeeds and return the farmer's belongings.
- The children realize they deserved their punishment (missing the spring festival) for neglecting their studies.
- Black Jonas arrives, confessing he tried to 'tell on' them to the teachers, but was rebuked for tattling, revealing the teachers' understanding.
- Rinaldo and Preciosa, along with the others, decide to willingly accept their punishment, demonstrating true freedom through obedience to the law.
- The Sheriff praises their decision and offers to intercede, but the children refuse, choosing to face the consequences.
- Rinaldo and Preciosa formally end their 'robber' and 'gypsy' roles, reflecting on their adventure and the lesson learned, before returning to the city.
Characters
Preciosa
A young girl, likely of slender build, with an energetic demeanor. Her movements are graceful when singing and dancing, but she can also be firm when leading her 'gypsy' friends.
Attire: A 'gypsy' costume, which for a Finnish child in the 19th century would likely involve a colorful, perhaps slightly tattered, skirt (referred to as 'hamettemme helmojen rikki poljeksimisessa' - 'the hems of our skirts being trampled to pieces'), a simple blouse, and possibly a shawl or scarf. The colors would be vibrant and earthy, reflecting a playful interpretation of Romani attire.
Wants: To fully immerse herself in the imaginative game of being a gypsy leader, to entertain her friends, and ultimately, to do what is right and accept responsibility.
Flaw: Her initial enthusiasm for the game can lead her to disregard real-world rules and responsibilities, such as schoolwork.
She transforms from a carefree, imaginative leader of a game into a responsible young girl who understands the importance of law, obedience, and accepting consequences for her actions.
Playful, imaginative, a natural leader, somewhat dramatic, and ultimately responsible. She enjoys the fantasy of being a gypsy but understands the importance of rules and consequences.
Rinaldo
A young boy, likely of average build for his age, who takes on a commanding presence when playing the role of the robber captain. He is energetic and dramatic.
Attire: A 'robber' costume, which for a Finnish child in the 19th century would be an improvised outfit. This might include a dark, oversized jacket or waistcoat, a wide-brimmed hat, and perhaps a toy sword or a stick used as a weapon. His clothing would be practical for playing in the woods, likely made of wool or sturdy linen in muted, dark colors.
Wants: To lead his friends in their imaginative game, to embody the role of a heroic robber, and eventually, to uphold the 'law' and accept responsibility for his actions.
Flaw: His initial pride in his 'robber' persona makes him resistant to authority and real-world consequences.
He evolves from a proud, rebellious 'robber captain' who defies authority to a leader who understands and advocates for obedience to the law and accepting deserved punishment.
Imaginative, a strong leader, dramatic, initially defiant, but ultimately responsible and honorable. He enjoys the fantasy of being a powerful robber captain.
Nimismies (Sheriff) Simo Black
A man of authority, likely of sturdy build, reflecting his role as a sheriff. He carries himself with an air of officialdom, even if he is ultimately a kind figure.
Attire: Official attire for a Finnish sheriff (nimismies) in the 19th century. This would include a dark, well-tailored wool coat, a waistcoat, a white shirt, and dark trousers. He might wear a sturdy hat and carry a staff or a symbol of his office. His clothing is practical and respectable, not overly ornate.
Wants: To uphold the law and order, but also to guide the children towards understanding responsibility and consequences, rather than simply punishing them.
Flaw: None explicitly shown, but his patience could be seen as a vulnerability by truly mischievous individuals.
He acts as an external catalyst for the children's realization of their wrongdoing, guiding them towards understanding the importance of law and personal responsibility. He doesn't change himself but facilitates the change in others.
Authoritative, patient, understanding, and ultimately kind. He represents the 'law' but also embodies wisdom and fairness.
Musta Joonas (Black Jonas)
A young boy, likely smaller or more timid than Rinaldo, with a somewhat anxious demeanor.
Attire: Ordinary schoolboy clothes of the 19th century, likely a simple linen shirt, trousers, and a plain jacket, perhaps a bit rumpled from his hurried journey and distress. Colors would be muted and practical.
Wants: To avoid punishment himself (from the Master), to do what he believes is right by reporting the 'robbers', and to reconcile with his friends.
Flaw: His timidity and fear of punishment lead him to 'tell tales' on his friends, which is seen as dishonorable by them.
He starts as a fearful 'tell-tale' who inadvertently brings about the resolution of the game. He then expresses remorse and a desire to join his friends in accepting punishment, showing his loyalty and growth.
Timid, easily frightened, guilt-ridden, but ultimately honest and obedient to authority (like the Master). He is a 'tell-tale' out of fear and a desire to do what's right, rather than malice.
Esmeralda
A young girl, likely of sturdy build, with a practical and somewhat gruff demeanor, especially when playing her role.
Attire: A 'gypsy' costume similar to Preciosa's but perhaps less ornate, focusing on practicality. A dark, sturdy skirt, a simple blouse, and a practical apron or scarf over her head. Her clothes might be slightly stained from 'cooking'.
Wants: To fulfill her role in the game, particularly the practical aspects like cooking, and to ensure the 'gypsy girls' stick together.
Flaw: Her practicality can make her impatient with the more imaginative or dramatic aspects of the game.
She remains consistent in her practical role, eventually joining the other girls in accepting responsibility and expressing remorse for neglecting schoolwork.
Practical, responsible (within the game's context), a bit gruff, and focused on tasks. She is less inclined towards the poetic aspects of the game and more on the tangible.
Lassemaija
A young boy, likely of smaller stature, who is somewhat clumsy and easily frightened.
Attire: An improvised 'robber' costume, probably a simple, ill-fitting jacket or tunic ('nuttu') and trousers, in muted colors. His clothes might look a bit disheveled.
Wants: To participate in the game, to get food, and to avoid trouble.
Flaw: His cowardice and clumsiness, which often lead to comical mishaps.
He remains consistently fearful and clumsy, serving as comic relief and a foil to the more serious 'robbers'. He eventually joins in the collective remorse.
Cowardly, clumsy, easily scared, and a bit gluttonous. He is not a very effective 'robber'.
Locations
Forest Hill (Vasikkamäki)
A Finnish forest hill, likely covered with pine and birch trees, with exposed rocks and possibly some mossy ground. The sun is setting behind it, casting a red glow over the landscape. Later, the moon appears from behind the mountain.
Mood: Initially adventurous and playful, transitioning to a more reflective and slightly anxious mood as the 'robbers' confront their actions and the arrival of the sheriff.
The 'robbers' and 'gypsies' gather, sing songs to the moon and sun, cook turnips, and are eventually confronted by the sheriff, leading to the revelation of their true identities as schoolchildren.
Robber's Den (Cave)
A hidden cave entrance within the forest hill, serving as the 'robbers'' stronghold. It is likely dark and somewhat cramped, offering a place for the children to hide.
Mood: Initially a place of refuge and mock defiance, quickly becoming a symbol of their childish escapade and eventual surrender to authority.
The 'robbers' retreat into the cave to 'defend themselves' from the sheriff, but it's a short-lived, playful act of hiding.