Kolmas Tapaus
by Zacharias Topelius · from Lukemisia lapsille 2
Adapted Version
Long ago, in a green forest, lived two boys. Their names were Fride and Frode.
Miller Matti and Maija took them there. They put them in big sacks. "One of you is a prince," Maija said. "You stay here now." Miller Matti walked away. Maija walked away too. Fride and Frode were alone. They were covered in flour dust. "Why are we here?" Fride asked. "One of us is a prince," Frode said. "I think it is me." Bad thoughts came to Fride. "No, it is me!" he said loudly. Good thoughts came to Frode. "We should not fight," he said.
The boys picked sweet berries. They saw a young girl. She ran very fast. "Look, Fride!" Frode said. "A big bear is behind her!" The bear was huge. It was very scary. Frode was a brave boy. He found a long, strong stick. "Go away, big bear!" Frode shouted. He hit the stick on the ground. The bear stopped. It looked at Frode. Then it ran away. The girl was safe now. Her name was Princess Lumikko. "You are so dusty!" Lumikko said. She looked at Frode's dirty face. But Frode just smiled at her.
Then a tall man came. He wore a gold crown. He was King Pakkanen. "Lumikko! Are you safe?" the King asked. "Yes, Father," Lumikko said. "This dusty boy helped me." The King looked at Frode. He saw a kind, brave boy. "Thank you, young boy," the King said. He looked at both boys. "Maybe one of you is my son," the King said.
The King had a test. He sat down on a big rock. "The prince must do a hard task," he said. "He must help the kingdom. It is very brave work." The boys looked at the King. They listened well. "Only a true prince can do this," he said.
Good thoughts came to both boys. They wanted to help. "I am the prince!" Frode said. "I will do the hard task!" "No, I am the prince!" Fride said. "I will do it!" Both boys were brave. Both boys were kind. The King smiled. He was happy to see this.
A kind girl named Liisa came. She knew the boys long ago. "King Pakkanen," Liisa said softly. "I know a thing." "The little prince had a mark," she said. "On his ear." The King looked at Liisa. "A mark?" he asked. "Yes. A small, special mark," Liisa said.
The King looked at Frode's ear. He saw the mark! "It is you!" the King said. His eyes were full of tears. "You are my son!" He hugged Frode. Frode was the true prince. He was very surprised.
Maija came back. She heard the news. She was sad. "Please, do not take my boy," Maija said. The King held her hand. "Do not worry, Maija," he said. "The hard task was only a test. There is no danger." "Frode is safe. You can see him always." Maija smiled. She hugged Frode too.
Frode was a prince now. But he was still kind. He hugged Miller Matti. He hugged Maija. "You are my home too," Frode said. Princess Lumikko came to Frode. "I am sorry," she said. "I was not nice about the dust." Frode smiled at her. "It is all right," Frode said.
The King looked at Lumikko. He spoke softly to her. "Lumikko, you are from a new home," he said. "I found you. I loved you as my own." Lumikko was quiet. Then she knew. "We are the same," she said to Frode. "Both found. Both loved."
The bad thoughts went away. They left the forest. A kind feeling stayed with Frode. It was warm and soft. It was like his mother's love. It was always with him. Fride felt it too. The brothers held hands.
They all went to the castle. There was a big party. There was good food and happy music. Frode was a kind prince. He was brave. He helped all. The King said, "A true prince is kind." "He is brave. He helps others." "That is what matters." It was a happy day for all.
Original Story
Kolmas tapaus.
Suuri metsä. Mylly Matti ja Maija ovat laskeneet säkit maahan ja päästelevät siteitä.
Matti (laulaa).
Sävel: ”Nyt aika tuo jo lieneekin.”
Se pahin porsas tosiaan,
Mi pussihin on saatu.
Niin tuiki tuima potkimaan,
Niin raskas on sen laatu.
Maija.
Se raskaamp’ on kuin kultakin,
Ja kuninkaalle kallis,
Molemmat.
Me täyteen rahasäkkihin
Hänt’ emme myydä sallis.
Matti.
Ens kerran moista jauhetta
Sain myllystän’ nyt vasta.
On prinssi pian saapuva
Nyt siitä taikinasta.
Maija.
Mon’ eukko olis riemuissaan,
Jos sattuis samoin tulla.
Molemmat.
Niin suurta saada taikinaan,
Ja paistaa, paistaa pulla.
(Fride ja Frode tulevat pois säkeistä ihan jauhoisina.)
Fride (pudistelekse). Miksi te, isä ja äiti, panitte meidät säkkiin ja kannoitte tänne suureen metsään?
Frode. Niin ja minkä tähden äiti ei tahdo antaa kuninkaan nähdä meitä?
Matti. Olipa sekin kysymys! Sen tähden, että toinen teistä on kuninkaan poika; tiedän mä.
Frode. Mitä sanot, isä? Onko toinen meistä kuninkaan poika?
Maija. Niin, kuvauksella puhuen. Kaikki hyvät lapset ovat kuninkaan lapsia. Nyt te pysytte täällä metsässä iltaan asti. Liisa toimittaa teille tänne ruokaa. Eipä haittaa, jos vähän poimitte mustikoita puuroksi. (Menee.)
Matti. Olkaa reippaat, pojat. Mitäpä siitä, jos teistä toinen onkin kuninkaan poika. Myllyrengit teistä kuitenkin tulee ja yhtä hyvä sekin on. (Menee.)
Frode. Minä ikään kuin tunnen itsessäni, että minä kelpaisin kuninkaaksi. Minä tappaisin kaikki rosvot ja häijyt ihmiset, mutta hyville minä antaisin kaikki, mitä minulla on.
Fride. Eipä olisi hulluinta olla kuningas. Minä söisin puuroa aamiaiseksi, päivälliseksi ja illalliseksi ja panisin paljon voita palaselle. (Musta henki nousee poikain takaa.)
Frode. Jos toinen meistä on kuninkaan poika, niin se olen minä, sillä minä olen väkevämpi.
Fride. Joutavia! Minä osaan katkismukseni paremmin kuin sinä. Minä se olen kuninkaan poika.
Frode. Sinäkö, raukka, ethän sinä uskalla ruveta painiskelemaan minun kanssani.
Fride. Ja sinä, raukka, et uskalla ruveta lukemaan kilpaa minun kanssani. (Friden ja Froden enkelit tulevat esiin.)
Frode. Tiedäpäs, Fride, tyhmää on kiistellä täällä suuressa metsässä. Suuret puut katselevat niin kummallisesti meitä. Minusta nähden saat kyllä olla kuninkaan poika.
Fride. Kuin tarkemmin ajattelen, niin sinä paremmin sovitkin kuninkaaksi kuin minä. (Musta henki katoaa.)
Frode. Poimikaamme nyt mustikoita, niin on meillä jotakin tekemistä. (He poimivat.) Katsos, kuka tuolta tulee metsästä?
Fride. Tyttö se on. Ja miten kaunis hän on! Hän juoksee pakoon jotakuta.
Frode. Fride, Fride, näetkö, mikä tuolla on kuusien takana? Onko se hevonen?
Fride. Ei, se on karhu. Tyttö juoksee pakoon karhua. Se ajaa häntä... Tule, Frode, juoskaamme pois; se tulee tänne päin! (Lumikon enkeli tulee ja viittaa Frodelle.)
Frode. Jättäisimmekö me tyttö raukan karhun kynsiin? Maltahan, niin saat nähdä! (Hän seuraa Lumikon enkeliä, joka juoksee ulos.)
Fride (yksin). Frode, oletko hulluna? Menetkö tappelemaan karhun kanssa! Katsohan tuota, miten ottaa vain pitkän kangen ja menee karhulle vastaan!... Nyt nousee karhu seisomaan... Nyt lyöpi Frode sitä kangella. Huh, miten pahasti karhu irvistelee! Kuulehan, miten se murisee! (Kuuluu karhun murinaa.) Nyt se syöpi Froden... Auttakaa, tämä on hirmuista! Ei ... nyt lähtee karhu pakoon. Frode ajaa sen pois ... ja nyt hän taluttaa tänne sen tyttö paran. (Frode tulee taluttaen prinsessa Lumikkoa.)
Frode. Älä nyt enää pelkää! Kyllä se irvisteli pahasti, mutta käpälämäkeen se kuitenkin läksi.
Lumikko (hyvin ylhäisesti). Kiitoksia, kerjäläispoika. Mutta älä tule lähelle minun hienoa hamettani; sinä olet niin jauhoinen. (Musta henki nousee näkyviin. Pikku enkelit seisovat takana.)
Frode. Mitäpä tuosta, jos vähän tulisitkin jauhoiseksi! Luuletko sinä karhun pitäneen lukua hienosta leningistäsi?
Lumikko. Rohkenetko sin’, kerjäläispoika, sinutella minua? Tiedätkö sinä, kuka minä olen?
Frode. Minun arvatakseni sinä olet pikku tyttö, jota äsken yritti syömään eräs, jonka kanssa sinä minun tietääkseni et ollut sinun liittoa tehnyt.
Lumikko. Etkö tiedä, nenäkäs poika, että minä olen prinsessa Lumikko? Minä ratsastin isäni, kuningas Pakkasen, kanssa tästä ohitse ja poikkesin poimimaan vähän marjoja, ja silloin karhu tuli vastaan. Mutta tuossa tuleekin isäni. (Kuningas Pakkanen tulee.)
Kuningas. Olipa oikein hyvä, että löysin sinut, tyttöseni. Minä näin hirmuisen karhun juosta lönkyttävän tästä läheltä. Mutta mitä minä näen? Jauhorottienko kanssa sinä täällä seurustelet?
Lumikko. Armollinen isä, tuo kelvoton poika rohkenee sinutella minua.
Frode. Niin, herra kuningas, sitä minä rohkenen tehdä.
Kuningas. Poika, osoita kunnioitusta prinsessalle.
Fride. Hyi, häpeä, prinsessa! Ettäs huolitkaan tuollaisesta joutavasta, hän kun pelasti sinun henkesi! Niin, herra kuningas, Frode se karkoitti karhun metsään.
Kuningas. Etkö häpeä, Lumikko, siten palkita reipasta poikaa? Mene heti ja suutele häntä.
Lumikko (itkien). Hän on niin jauhoinen.
Kuningas. Vaikka hän olisi jauhoisempi kuin paistamaton leipä, niin täytyy sinun suudella häntä. (Lumikko suutelee Frodea, suutansa vääntäen. Frode nauraa ja pudistelee jauhon tomua hänen päällensä.) Kuulepas, poika, sinä näytät viisaalta. Tunnetko sinä erästä tyhmää miestä, jonka nimi on Mylly Matti?
Frode. Se on meidän isämme, herra kuningas, ja teidän pitää pitää kunniassa meidän isäämme.
Kuningas (itsekseen). Totta tosiaan, onko se mahdollista? Olisiko toinen näistä pojista...? Niin, kyllä se on totta. (Ääneensä). Minkä tähden te niin yksin kävelette metsässä.
Fride. Niin, se on siten, että ... se on siten, että teidän, herra kuningas, ei pitäisi saada nähdä meitä, sanoi äiti.
Kuningas (syleilee heitä). Tulkaa syliini, rakkaat poikani! Miten onnellinen olen, kuin löysin teidät! Toinen teistä on minun poikani.
Fride (hämillään). Mutta me jauhoamme teidän nuttunne, herra kuningas.
Kuningas. Ah, miten olen onnellinen! Koko valtakuntani on iloitseva minun onnestani. Mutta, kumpi teistä on prinssi?
Musta henki (Fridelle). Sano, että sinä se olet.
Fride. En minä tiedä, mutta välistä minusta tuntuu, kuin se olisin minä.
Musta henki (Frodelle). Sano, että sinä se olet.
Frode. Herra kuningas, voitte uskoa minua, että kyllä se... (Hän vaikenee äkisti. Friden ja Froden enkelit itkevät.)
Kuningas. Sinäkö se olet prinssi?
Frode. En, en, Fride se on. Herra kuningas, voitte uskoa minua, Fride on prinssi.
Fride. Ei, Frode se on. Frode on prinssi. (Enkelit hymyilevät.)
Kuningas (itsekseen). Annahan panen heitä koetukselle. (Ääneensä.) Hyvät pojat, minä sanon teille, ei prinssinä olo ole mikään onni. Mesopotamian suuren lohikäärmeen pitää joka vuosi saada prinssi syödäkseen, ja tänä vuonna on meidän maamme vuoro tullut. Hyvin on ikävä, että minun täytyy lähettää sinne oma poikani.
Musta henki (Fridelle). Pidä puolesi ja sano vieläkin, että Frode on prinssi! – (Frodelle.) Se on oikein, sano, että Fride on kuninkaan poika.
Fride ja Frode (yht’ aikaa). Herra kuningas, minä se olen prinssi!
Frode. Minä se olen lähetettävä lohikäärmeelle. Fride ei suinkaan ole muuta kuin myllyrenki.
Fride (itkee). Älä häntä usko, herra kuningas! Minä se olen lohikäärmeen ruokaa. Frode on mylläri; herra kuningas, näettehän, miten jauhoinen hän on. (Enkelit taputtavat pikku käsiänsä.)
Kuningas. Hyvin, pojat! Te olette molemmat kestäneet koetuksen. Kumpiko teistä nyt onkaan oikea prinssi?
Lumikko. Hyvä isä, minulla on niin nälkä. Käske toimittamaan minulle koko vati lättyjä mesimarjahillon kanssa!
Liisa (tulee laulaen, kori kädessä).
On hauska juosta ahoilla
Ja poimiskella marjoja,
Korkeitten kuusten juurella
On ylen ihanaa.
Niin herttainen on kesäsää,
Ja kaikkialla elämää,
Lehdossa lintu lirittää
Säveltä suloisaa.
Liisa. Ei hätää, pojat, saatte ruokaa. Äiti lähettää tämän korin teille, ja nyt se kyllä maistuu.
Frode. Niiaa kauniisti, Liisa. Täällä on kuningas ja prinsessa Lumikko. (Liisa niiaa syvään.) Jos teillä, prinsessa, on nälkä, niin käykää käsiksi vain.
Lumikko (avaa korin). Hyi! Kuka voi syödä perunoita ja suolaisia silakoita!
(Seuraavan puhelun aikana alkaa Lumikko syödä, ensin irvistellen, sitte hyvällä halulla.)
Kuningas (Liisalle). Tiedätkö sanoa, tyttöseni, kumpi pojista on prinssi ja kumpi mylläri?
Liisa. Oh, mitä te sanotte, herra kuningas? Prinssikö! No, jos se ei ole Fride, niin se on Frode, ja jos se ei ole Frode, niin se on Fride.
Kuningas. En minä siitä sen enempää viisastunut. Mutta tuossahan tulee Dagobert. Ja keitä hän tuo kanssansa?
Liisa. Ne ovat isä ja äiti, tietäkääs, herra kuningas.
(Dagobert tulee, taluttaen Mylly Mattia ja Maijaa, jotka näyttävät hyvin hämmästyneiltä.)
Dagobert. Tässä, teidän majesteettinne, tuon minä molemmat pahantekijät. Nyt on näytetty ihan toteen, että Mylly Matti ja Maija ovat tehneet majesteettirikoksen, koska ovat kaksitoista vuotta pitäneet salassa kuninkaallista prinssiä, vaikka koko valtakunta on häntä etsinyt. Ei mikään rangaistus ole heille liian ankara.
Fride, Frode ja Liisa. Hyvä herra kuningas, älä tee mitään pahaa isälle ja äidille.
Kuningas. Olkaa te vaiti! Sanos, Mylly Matti, minkä tähden sinä et ilmoittanut minulle, että Mustalais Daara toi poikani sinulle?
Matti. Hirtetään, seivästetään, poltetaan, teloitetaan, räjäytetään ilmaan! Niin, niin, armollinen kuningas, Kaisa muori kertoi kaikki tyyni niin, kuin asia oli, että sillä tavalla sitä rangaistaan, joka piilottaa luonansa prinssiä.
Kuningas. Voi sinua, narri, etkö sitte käsittänyt, että prinssin piilottaja ansaitsi kyllä rangaistuksen, mutta kuka hänet toi takaisin, hän oli saava suuren palkinnon.
Matti. Ahah, jo minä nyt käsitän. Mutta sillä kertaa tulin petetyksi.
Maija. Eikä se ollutkaan ensi kerta, herra kuningas. Aina Matti parkaa petellään. Armollinen herra kuningas, olkaa hyvä ja säästäkää hänen henkensä.
Matti. Ai ai, minä jo tunnen nuoran kaulassani.
Kuningas. Nyt sinä petyit taaskin, Matti, sillä minä armahdan sinua, armahdan teitä molempia. Te olette kasvattaneet minun lastani. Toivoakseni hänestä on tullut, kelpo poika.
Matti. Niin, kyllä se on totta, uskokaa minun sanani, herra kuningas. Tuossa hän on. Mutta kuulkaas, pojat, kumpiko se teistä olikaan prinssi?
Molemmat pojat. Minä.
Matti. Hävetkää vähän! Äskenhän te molemmat tahdoitte ruveta mylläreiksi.
Frode. Etkö tiedä isä, että prinssi on joutuva lohikäärmeen ruuaksi Mesopotamiaan? Sen tähden se kyllä on niin, näetkös, isä, että kyllä minä olen kuninkaan poika.
Maija. Mitä sinä sanot, poika? Lohikäärmeen ruuaksiko! (Asettuu poikien eteen, kädet puuskassa.) Tässä ei ole yhtään prinssiä eikä tässä kukaan joudu lohikäärmeen ruuaksi. Sen minä sanon, herra kuningas, älkää tulkokaan tänne, sillä, ken koskee minun lapsiini, siltä minä revin silmät päästä. Onko tuollaista kuultu! Lohikäärmeiden ruuaksi! Kas, siitä ei tule mitään. Pidä puolesi Matti! (Fride hiipii peloissaan Maijan taakse.)
Matti (hiipii myöskin Maijan taa). Niin, siitä ei tule mitään.
Musta henki (hiljaa Frodelle). Etkö tiedä, että lohikäärme purskuttaa tulta ja että sillä on terävät hampaat kuin naskalit? Ajattelehan, miten se pureksii sinua! Fride, se pelkuri, on juuri sopiva syötäväksi. Sitte kuningas ottaa sinut, ja sinä tulet kuninkaaksi ja saat kultakruunun päähäsi, ja miekan sivullesi ja muhkean hevosen ratsastaaksesi. (Frode on epätietoinen ja peräytyy Maijan taakse.)
Kuningas. Dagobert, ottakaamme molemmat pojat, koskapa emme saa selville, kumpi on prinssi.
Maija (näyttäen kynsiään). Koettakaapas!
Matti (Maija seljän takana). Niin, koettakaapas vain.
Liisan enkeli (Liisalle). Muistatko, mitä unta näit?
Liisa. Tiedäpäs, herra kuningas, nyt minä muistan, että näin kerran unta, kuin olin pieni. Minä näin, että Frodella oli merkki vasemmassa korvassa ja että hän sen merkin tähden oli kerran tuleva ylhäiseksi herraksi.
Dagobert. Teidän majesteettinne! Nyt minäkin muistan Mustalais Daaran kertomuksen, että hän oli nipistänyt prinssin korvaa.
Kuningas. Niin, se on totta. Katsokaammehan. Tules tänne, Frode, ja näytä korvaasi!
Musta henki (hiljaa). Älä mene, Frode; ne syövät sinut. Sääski on purrut Frideä korvaan; sano, että se on hän.
Valkoinen enkeli (matkanpäässä). Mene Frode!
Liisa. Etkö kuule, Frode, että enkeli käskee sinua menemään? (Frode menee. Kuningas katsoo hänen korvaansa.)
Kuningas. Frode, tule syliini! Sinä olet minun poikani, minun kadonnut prinssini! Matti – minä nimitän sinut tässä heti paikalla hovimylläriksi.
Maija. Ei, sanon minä, ei, ei, ei, viimeiseen asti! Frodea ei saa syödä. Ettekö häpeä, herra kuningas, viedä minun lapsiani syötäväksi?
Matti (Maijan takana). Hovimylläriksi! Niin, niin, mutta hävetköön Dagobert syödä meidän lapsiamme! Kas, tuossa tulee Kaisa muori. No, nyt saamme taas kuulla jonkun hirmuisen uutisen.
Kaisa muori (tulla harppailee täyttä vauhtia). Oletteko kuulleet suurta ja hirveää uutista? Mitäs arvelette siitä, että Mesopotamian suuri lohikäärme on ollut niin näljissään, että on syönyt ihan itsensä.
Kuningas. Mitä te lörpöttelette? Johan ritari Pyhä Yrjö tappoi sen aika sitte.
Kaisa muori (niiaa hirveän syvään). Ohoh, no kaikkiansa, sehän on herra kuningas itse!
Matti. Olipa hyvä, että joku toinenkin pettyi. Pidä hyvänäsi, Kaisa muori!
Kaisa. No se on juuri niin, kuin minä sanoin. Tottahan nyt joka kristitty tietää, että lohikäärme tappoi ritari Pyhän Yrjön.
Maija. Mutta sittehän lohikäärme ei voi syödä meidän lapsiamme.
Kuningas. Ei, Maija, se olikin vain koetus.
Maija. No, niinpä ottakaa hänet, herra kuningas Se on totinen tosi, että hänellä on merkki korvassa. Frode, rakas poikaseni, nyt sinä pääset suureen kunniaan, mutta tuolla myllyssä asuu sentään yksi, joka kuitenkin aina itkee ikävästä. Tule vielä kerran minun syliini.
Musta henki (Frodelle). Onko soveliasta sinun, joka olet prinssi, syleillä tuota mylläriakkaa?
Frode (syleilee Maijaa ja Mattia). En minä, en koskaan unhota, miten hyvät te olette olleet minulle.
Lumikko (niiaa ylhäisesti). Nyt me olemme molemmat kuninkaalliset. Nyt saat luvan sinutella minua.
Kuningas. Ylpeä tyttö, tiedätkö sinä, kuka sinä olet? Sinä olet Mustalais Daaran lapsi, vaikka minä olen vain kasvattanut sinut linnassani.
Musta henki (Frodelle). Nyt sinä voit kostaa tuolle ylpeälle kerjäläispennulle. Muista, miten hän halveksi sinua, vaikka pelastit hänen henkensä.
Valkoinen enkeli (etäämpänä). Anna hänelle anteeksi, Frode.
Liisa. Kuuletko, enkeli käskee sinua antamaan hänelle anteeksi?
Frode (ojentaa kätensä Lumikolle). Hyvä Lumikko, älkäämme enää kiistelkö, koska nyt viimeinkin saatamme sinutella toisiamme! Ja sinä, Fride, sinä olet aina oleva minun paras kumppanini. Ja sinä, Liisa, sinun pitää olla minun näkyväinen enkelini maan päällä. Sinä se aina ennen, kuin me muut, kuulit enkelien äänen meidän sydämmissämme. Sinä olet onnellinen, sinä Liisa. Muistatko, miten äiti kerran luki meille: Autuaat ovat puhtaat sydämmestä, sillä he saavat nähdä Jumalan.
Kuningas. Tulkaa, nyt lähdemme kaikki minun kuninkaalliseen linnaani, ja siellä ja koko valtakunnassa pitää vietettämän suuri ilojuhla. Minä olen saanut takaisin poikani! Tämä on ensimmäinen iloinen päivä aina siitä asti, kuin kadotin jalon ja hyvän kuningattareni Gunillan, jota en koskaan unhota.
Liisa (kuuntelee). Hiljaa, malttakaahan! Enkelit nousevat meidän takaamme ylös... Huh – tuolla on myöskin musta henki! Mutta hän ei enää ole häijy... Hän laskeutuu polvilleen... Hän itkee... Kuulkaahan! Nyt hän puhuu... (Täll’ aikaa nousee suuri valkoinen enkeli heidän taaksensa metsän kunnalle ja pikku enkelit seisovat, kaksi kummallakin puolella. Musta henki astuu näkyviin kunnaan vasemmalle puolelle ja laskeutuu polvilleen.)
Musta henki (valkoiselle)
Sä voitit jo. Mä jouduin tappiollen.
Sun valtakuntaan prinssi kuulukoon.
Mä kiusasin, mut uskollisna ollen
Hän sulle jäi; mä hyljätty nyt oon.
Sua valko-enkel rukoelen mä,
Tee minut valkoiseks kuin olet sä!
Valkea enkeli.
Et, musta henki, saa mua kumarrella!
Rukoile Häntä, joka meidät loi,
Vaikk’ eri teitä saamme matkaella.
Mä heikkoudessan’ en mitään voi,
Hän voimakas, Hän tekee armotyön,
Hän yksin muuttaa päiväks voipi yön.
Musta henki.
Sua kiitän lohdustas. Mä neuvos mukaan
Nyt, valko-enkel, tehdä koittelen.
Jumala kaikkivoipa, Hän, jos kukaan,
Voi muuttaa minut. Häntä rukoilen.
Mut ennenkuin meill’ alkaa täältä tiet,
Ilmoita, valko-enkel, ken sä liet?
Valkea enkeli.
Mä enkel olen, Luojan lähettämä
Kuninkaan poikaa suojelemahan.
Gunilla oon, on oma lapsen’ tämä,
Siks Luoja uskoi mulle hoidannan.
Mä väsymättä häntä seurailen,
Kun hältä päättyy taisto maallinen,
Hänt’ äidinsyliss’ olen ylentävä
Ja enkelsiivin vievä taivaasen.
Liisa (kuunnellen). Nyt lakkasivat enkelit puhumasta. Mutta jos laulamme, ehkä ne vastaavat.
Laulu enkelien voimasta.
Sävel: ”Riemun ruusut.”
Kevään kukkasen lailla puhdasna kukoista!
Talven kuusosen lailla raitis ja vihanta!
Enkel ylhäällä taivaassa
Silmänsä puolees kääntää.
Etkö kuule sieltä hellää, kuiskaavaista ääntä?
Enkelit vastaavat:
Etkö kuule meidän hellää, kuiskaavaista ääntä?
Joudu enkeli armas, oi tule luoksemme!
Maailman sumu-yössä kuultemme ääntele!
Meidät taivaasen saattele!
Tule ohjaelemaan!
Edest’ oikean ja hyvän neuvo taistelemaan!
Enkelit vastaavat:
Edest’ oikean ja hyvän opi taistelemaan!
(Kolmannen ja viimeisen tapauksen loppu.)
Story DNA
Moral
True royalty and worth are found not in birthright or power, but in humility, self-sacrifice, and a pure heart guided by good.
Plot Summary
Two foster brothers, Fride and Frode, are left in a forest with the hint that one is a prince. They are constantly influenced by a 'black spirit' tempting them to pride and 'white angels' guiding them to good. Frode bravely saves Princess Lumikko from a bear, but she is ungrateful. Her father, King Pakkanen, arrives and, suspecting one of the boys is his lost son, tests them by claiming the prince must be sacrificed to a dragon. Both boys selflessly volunteer, proving their true character. Frode is then identified as the true prince by a birthmark. The dragon threat is revealed to be a test, and the story concludes with Frode embracing his foster family, forgiving the now-humbled princess, and a profound angelic revelation about good, evil, and his deceased mother.
Themes
Emotional Arc
confusion to clarity | temptation to virtue | separation to reunion
Writing Style
Narrative Elements
Cultural Context
Zacharias Topelius was a prominent Finnish-Swedish author, known for his children's stories and historical novels, often imbued with moral and Christian themes. This story, 'Kolmas tapaus' (The Third Case), is part of a larger collection, implying previous 'cases' or tests.
Plot Beats (12)
- Miller Matti and Maija leave Fride and Frode in the forest, hinting one is a prince, and the boys immediately begin to argue, influenced by a 'black spirit' and 'white angels'.
- Frode bravely confronts and scares away a bear attacking Princess Lumikko, who then ungratefully scolds him for being dusty.
- King Pakkanen arrives, finds his daughter, and is impressed by Frode's courage and humility, leading him to suspect one of the boys is his lost son.
- The King tests the boys by announcing that the true prince must be sacrificed to a great dragon in Mesopotamia.
- Both Fride and Frode, guided by their angels, selflessly declare themselves to be the prince, willing to face the dragon.
- The King's servant Dagobert and the foster-sister Liisa recall clues about the prince's identity, specifically a mark on his ear.
- Frode is identified as the true prince by the mark on his ear, and the King joyfully embraces him.
- Maija initially resists giving Frode up for the dragon, but the King reveals the dragon threat was a test and that the dragon is already dead.
- Frode, now acknowledged as Prince, humbly embraces his foster parents and forgives Princess Lumikko.
- Princess Lumikko is revealed to be the child of a gypsy, not the King, humbling her.
- The 'black spirit' repents and seeks transformation, while the 'white angel' reveals herself to be Frode's deceased mother, Queen Gunilla.
- The story concludes with a song about the power of angels and the importance of fighting for good, as everyone prepares to go to the castle for a celebration.
Characters
Mylly Matti
A sturdy, broad-shouldered man of average height, with a build indicative of manual labor. His hands are likely calloused from working at the mill. He is covered in flour dust from his profession.
Attire: Practical, durable Finnish peasant clothing suitable for a miller: likely a coarse linen or wool tunic, sturdy trousers, and possibly a leather apron, all heavily dusted with flour. Colors would be muted, earthy tones.
Wants: To provide for his family and live a simple, honest life. He wants his sons to be prepared for a life of labor.
Flaw: A tendency to be overly practical and perhaps a bit fatalistic, initially underestimating the potential for his sons to achieve more than a miller's life.
He initially struggles with the idea of one of his sons being a prince but ultimately accepts it, showing pride in Frode while still valuing his other son. He is rewarded with a position as court miller.
Practical, hardworking, a bit resigned to his fate, but ultimately good-hearted and protective of his family. He values honesty and hard work.
Maija
A robust Finnish woman of average height, with a practical and strong build, accustomed to household and mill work. She is also covered in flour dust.
Attire: Traditional Finnish peasant attire: a long, practical linen dress, possibly with a simple pattern, a wool apron, and a head covering or scarf, all covered in flour. Colors would be muted and natural.
Wants: To protect her children from perceived harm and ensure their well-being, even if it means defying a king.
Flaw: Her fierce protectiveness can make her initially resistant to change or opportunities for her children if she perceives them as dangerous.
Initially resistant to giving up Frode, she eventually accepts his royal destiny, but not before ensuring his safety and expressing her deep love.
Strong-willed, fiercely protective of her children, practical, and a bit stubborn. She has a deep maternal love.
Fride
A slender Finnish boy, slightly less robust than his brother, covered in flour from being in the sack. He is of average height for his age.
Attire: Simple, practical Finnish peasant clothing for a child: a loose-fitting linen tunic and trousers, all covered in flour. Colors would be muted.
Wants: To understand his situation, to be recognized for his intelligence, and to support his brother.
Flaw: Less physically assertive than Frode, which makes him doubt his own claim to royalty initially.
He initially competes with Frode for the title of prince but quickly recognizes Frode's suitability for the role and becomes his loyal companion.
Intelligent, observant, a bit more cautious than Frode, but loyal and quick to defend his brother. He values knowledge and fairness.
Frode
A sturdy Finnish boy, slightly more robust than his brother, covered in flour from being in the sack. He has a distinctive mark on his left ear.
Attire: Simple, practical Finnish peasant clothing for a child: a loose-fitting linen tunic and trousers, all covered in flour. Colors would be muted.
Wants: To do what is right, protect others, and live up to his potential, whether as a miller or a king.
Flaw: Can be a bit naive or overly trusting, especially when influenced by the Black Spirit.
He discovers his true identity as a prince, demonstrates his royal virtues through his actions, and ultimately embraces his destiny, showing forgiveness and leadership.
Brave, kind, selfless, strong-willed, and just. He has a natural sense of leadership and a desire to protect the weak.
Princess Lumikko
A beautiful, delicate Finnish girl, appearing somewhat fragile compared to the miller boys. She is of royal bearing.
Attire: Elegant, finely made Finnish royal attire for a child: a long, flowing dress of fine linen or silk, possibly embroidered, with a delicate sash. Colors would be soft and regal, like pale blue or white. She would be impeccably clean.
Wants: To maintain her royal status and dignity, and later, to overcome her pride.
Flaw: Her pride and initial disdain for those of lower social standing.
She is rescued by Frode, initially scorns him, but through her father's intervention and Frode's kindness, she learns humility and accepts Frode as her equal and future consort.
Initially proud, a bit arrogant, and class-conscious due to her upbringing. She is also capable of fear but learns humility and gratitude.
King Pakkanen
A regal and imposing Finnish king, of noble bearing and commanding presence. He is likely tall and well-built.
Attire: Rich, formal Finnish royal attire: a long, flowing cloak of deep blue or crimson wool, trimmed with fur, over a finely embroidered tunic of silk or velvet, with a golden belt and possibly a crown or circlet. He would wear sturdy but ornate leather boots.
Wants: To rule his kingdom justly, to find his lost son, and to ensure the well-being of his family.
Flaw: His long-standing grief over his lost son and queen, which has made him somewhat distant.
He discovers his long-lost son, Frode, and experiences immense joy and resolution. He rewards those who have been kind and just.
Authoritative, wise, just, and discerning. He is capable of sternness but also great affection and fairness. He values honor and truth.
Liisa
A young Finnish girl, possibly a servant or helper to the miller family. She is observant and sensitive.
Attire: Simple, practical Finnish peasant clothing for a girl: a plain linen dress and apron, possibly a headscarf. Colors would be muted and functional.
Wants: To help others and to follow the guidance of the angels, bringing truth and clarity.
Flaw: Her quiet nature might make her seem less assertive, but her spiritual strength compensates.
She plays a crucial role in revealing Frode's true identity through her dream and her ability to hear the angels, becoming Frode's 'visible angel on earth'.
Perceptive, intuitive, gentle, and spiritually attuned. She is able to hear the voices of angels and discern truth.
Black Spirit
An ethereal, shadowy figure, appearing as a dark presence rather than a solid form. It can manifest and disappear quickly.
Attire: No specific clothing, as it is a spirit. Its form is inherently dark and indistinct, perhaps like flowing shadow.
Wants: To cause mischief, tempt humans into sin, and prevent good outcomes, particularly to keep Frode from his destiny.
Flaw: Its power is diminished by goodness, forgiveness, and the presence of the White Angel. It cannot directly harm, only tempt.
It is ultimately defeated by Frode's goodness and forgiveness, and by the White Angel's influence. It repents and seeks redemption, acknowledging its defeat.
Tempting, deceitful, manipulative, and envious. It seeks to sow discord, encourage pride, and lead characters astray.
White Angel (Queen Gunilla)
A radiant, ethereal being, appearing as a beautiful, glowing figure. She is tall and graceful.
Attire: Flowing, luminous white robes that seem to be made of light itself. She has large, feathered white wings.
Wants: To guide and protect her son, Frode, and to inspire goodness in others, ultimately leading them towards God.
Flaw: As an angel, her power is spiritual and guiding, not physical force. She cannot compel, only inspire.
She guides Frode throughout the story, helps him overcome temptation, and ultimately reveals her identity, bringing peace and resolution.
Compassionate, wise, guiding, and protective. She represents goodness, truth, and divine love.
Kaisa muori
An elderly Finnish woman, likely small and a bit frail, but with a surprising amount of energy. She is probably dressed in simple, worn peasant clothes.
Attire: Traditional, well-worn Finnish peasant clothing for an elderly woman: a dark wool skirt, a simple linen blouse, and a patterned headscarf. Practical and modest.
Wants: To share news and gossip, to be the center of attention for a moment.
Flaw: Her tendency to spread misinformation and her gullibility.
She provides comic relief and demonstrates the spread of misinformation, but her role is brief and static.
Garrulous, excitable, prone to exaggeration and spreading rumors, but ultimately harmless and a source of comic relief.
Locations
Suuri Metsä (Great Forest)
A vast, dense Nordic forest, likely composed of spruce (kuusi) and pine trees, with a thick undergrowth of moss, wild blueberries (mustikoita), and possibly birch. The ground is uneven, covered with pine needles and forest debris. The light filters through the dense canopy, creating dappled patterns on the forest floor. Large, ancient trees stand tall, giving the place a watchful, slightly eerie atmosphere.
Mood: Initially mysterious and slightly foreboding, then shifting to adventurous and ultimately sacred as angelic presences manifest.
Matti and Maija leave Fride and Frode here; the boys encounter a bear and Princess Lumikko; Frode saves Lumikko; the King arrives; the true identity of Frode and Lumikko is revealed; and the Black Spirit and White Angel have their final, transformative dialogue.
Mylly (The Mill)
A traditional Finnish watermill, likely constructed of weathered timber and stone, with a large waterwheel. The interior would be dusty with flour, filled with the sounds of grinding machinery. Sacks of grain and flour would be stacked around. It is a humble but functional working environment, smelling of grain.
Mood: Humble, industrious, and domestic, representing the boys' initial, simple life.
The home and workplace of Matti, Maija, Fride, Frode, and Liisa, where the boys were 'milled' and where their humble origins are rooted.
Kuninkaallinen Linna (Royal Castle)
A grand, regal castle, likely reflecting Nordic medieval architecture, possibly with stone walls, high ceilings, and tapestries. It is a place of power and celebration, contrasting with the humble mill and wild forest. The King's personal chambers or a grand hall would be implied for the celebration.
Mood: Majestic, celebratory, and ultimately a place of reunion and joy.
The final destination for Frode and his family, where a great celebration is held to mark his return and the resolution of the story.