SATU SEITSEMÄSTÄ SISARUKSESTA

SATU SEITSEMÄSTÄ SISARUKSESTA.

Tahdotko kuulla sangen pienen sadun seitsemästä sisaruksesta? Se tapahtui kaukana pohjoisessa, ja samahan se on missä, sillä hyviä lapsia löytyy kaikkialla maailmassa, joka paikassa seisovat pyhät enkelit heidän vieressään, ja joka paikassa Jumalan armahtavaiset isälliset silmät katsovat pieniin lapsiin tämän maailman eksyttävillä poluilla.

Olipa kerran seitsemän sisarusta. Kuin viime kerran oli joulu, leikkivät he kaikki iloisina yhdessä, ja heillä oli joulu-ukko ja joululahjoja, ja he tanssivat joulukuusen ympärillä. Ja väsyttyään panivat he pienet kätensä ristiin ja rukoilivat hartaasti Jumalaa varjelemaan heitä kaikesta pahasta ja kaikista kiusauksista maailmassa, ja niin he nukkuivat Jesuksen nimeen.

Ja koska sinä yönä oli jouluyö, lauloivat näkymättömät pyhät enkelit koko yön korkeudessa toisella puolen mustien talvipilvien: ”Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, ja maassa rauha, ja ihmisille hyvä tahto!”

Mutta kuin lapset olivat lukeneet siunauksen, kysyi yksi sisaruksista: ”Mitä ijankaikkinen rauha merkitsee?” ”Sitä ei voi sanoa, sitä täytyy tuntea”, vastasi äiti ja koetti selittää sitä heille. Mutta he eivät sitä oikein ymmärtäneet.

Kuin nyt tuli pääsiäinen, ja jo kauan aikaa sitä ennenkin, oli noista seitsemästä sisaruksesta ainoastaan kolme jäljellä maan päällä, sillä Jumala Kaikkivaltias oli lyhyen ajan kuluessa ottanut neljä heistä pois maailman kaikista suruista ja kiusauksista. Yrjö, Berta, Ossian ja pienokainen kätkyessä olivat väsyneet leikkimästä ja itkemästä maan päällä, ja olivat viimeisen kerran panneet kätensä ristiin, rukoilleet ja sitte nukkuneet Jesuksen nimessä ijankaikkiseen lepohon. Ja Yrjö, joka oli vanhin niistä, ja viimeinen, jonka Jumala otti luoksensa, oli jo tiennyt enemmän kuin muut Jumalan valtakunnasta, ja olikin kerran kysynyt, elämänsä viimeisenä päivänä, tulisikohan hänkin, joka jo oli isompi, muiden pienten lasten luokse, joiden on Jumalan valtakunta. Ja kuin hänelle sanottiin, että se kaikki oli aivan varmaa, koska hän niin hartaasti toivoi sitä ja uskoi Jumalan äärettömään armoon, oli hän vallan tyytyväisenä pannut kipeän päänsä levolle ja nukkunut niin hiljaa, ett’ei vaivoista enää näkynyt jälkeäkään hänen kauniilla kirkastuneilla kasvoillaan; niissä kuvautui vain suloinen rauha, jota eivät mitkään maailman myrskyt enää häiritse.

Silloin olivat nuo kolme jäljelle jäänyttä sisarusta itkeneet silmänsä punaisiksi; nähtyään Bertan nuket taikka Yrjön ja Ossianin pienet puuhevoset, jotka kaikki seisoivat rivissä vanhoilla paikoillansa, itkivät he vielä enemmän ja olivat mielestänsä kovin yksin, vaikka heitä oli yhteensä kolme.

Mutta taivaan enkelit tiesivät kyllä, minkä tähden kaikki oli näin tapahtunut, eivätkä itkeneet, he hymyilivät vain niin laupeaasti ja niin suloisesti, kuin ainoastaan autuaat hymyilevät. He istuivat eräänä iltana kirkkaan tähden reunalla, ja nuo neljä vasta tullutta lasta istuivat valkoisissa vaatteissa heidän keskellänsä ja katselivat niitä, jotka surivat maan päällä. Mutta kuin Yrjö näki miten he itkivät, heräsi enkelisydän hänen povessansa, ja hän sanoi enkeleille: ”Suokaa minun mennä hetkeksi alas sanomaan, kuinka sanomattomasti onnelliset me olemme täällä ylhäällä Jesuksen helmassa!”

Silloin vastasivat enkelit ystävällisesti ja vakavasti: ”se ei ole luvallista, sillä kaiken sen he voivat lukea Jumalan sanasta.”

Mutta Yrjö sanoi: ”Sallikaa minun ainoastaan hiljaa hengähtää raamatun lehdille, joka on avattuna pöydällä entisessä kodossani.” Ja enkelit sallivat sen, sillä sehän ei ole Jumalan Kaikkivaltiaan tahtoa vastaan.

Ja Yrjön henki kulki lehtien ylitse ja käänsi ne näkymättömästi, niin että sisarusten silmät kohtasivat suloisimmat ja lohduttavimmat paikat pyhästä raamatusta. Siinä he lukivat: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, ja älkää kieltäkö heitä; sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.”

Taas he lukivat: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, hän elää, ehkä hän olisi kuollut.”

Ja vielä he lukivat: ”Isä, minä tahdon, että kussa minä olen, siellä nekin olisivat minun kanssani, jotkas minulle annoit.”

Ja kuin sisaret lukivat nämät sanat, tulivat he tyyniksi ja iloisiksi sydämmissänsä, sillä he tiesivät, että Jumalan sana on ijankaikkinen totuus.

Mutta Yrjön henki palasi takaisin raamatun lehdiltä ja kiitti Jumalaa.

Nyt oli pääsiäinen maan päällä, ja valkoinen lumi suli pois neljän sisaruksen haudalta, mutta kolme jäljelle jäänyttä eivät enää surreet. He ajattelivat Herraa Kristusta, joka on kuollut meidän edestämme ja on murtanut kuoleman kahleet ja noussut ylös meidän edestämme, että mekin uskon kautta nousisimme ylös ijankaikkiseen elämään. Ja silloin nuo kolme sisarta menivät neljälle haudalle ja panivat rukoillen kätensä ristiin ja vasta nyt he ymmärsivät viimeiset sanat siunauksessa:

”Anna meille ijankaikkinen rauha!”