PEIKKOJEN JOULU
by Zacharias Topelius · from Lukemisia lapsille 3
Original Story
PEIKKOJEN JOULU.
Tuossa vähäisessä kauniissa huoneessa kadunkulmassa oli joulu-aattona sangen valoisa. Siellä paloi suuri joulupuu, koreita tähtiä, makeisia ja omenoita täynnänsä, ja haarakynttilät paloivat pöydällä, ja lasten oli mahdoton pysyä alallansa, joka kerta kuin vähänkin narisi taikka ratisi ulkona porstuassa. Eipä aikaakaan, niin jo tulikin joulupukki sisään ja kysyi kuten ainakin, olivatko lapset olleet kiltit. Kaikki vastasivat yhteen suuhun: "kyllä!"
"Kuulkaatpa nyt", sanoi joulupukki. "Jos lapset ovat olleet siivot, ei heistä suinkaan kukaan jää osattomaasi. Mutta se minun täytyy sanoa teille, että minulla tänä vuonna on puolta vähempi joululahjoja annettavana kuin viime vuonna."
"Miksikä niin?" kysyivät lapset.
"No, sen minä kyllä sanon", vastasi joulupukki. "Minä tulen kaukaa pohjoisesta päin, ja siellä minä olen käynyt monessa köyhässä tuvassa ja nähnyt monta pikku lasta, joilla ei tänä vuonna ole leivänpalaa syödä joulu-aattona, ja sen vuoksi minä olen antanut puolen joululahjoistani heille. Eikö se ollut oikein tehty?"
"Oli oli, se oli oikein, ja se oli kiltisti tehty", huusivat lapset. Ainoastaan Fredrik ja Lotta olivat aluksi aivan vaiti, sillä Fredrik oli ennen tottunut saamaan 20 joululahjaa, ja Lotta oli tottunut saamaan 30. Nyt he mielestänsä saivat peräti vähän, kun heidän oli määrä saada vain puoli sen vertaa.
"Eikö se ollut oikein tehty?" kysyi joulupukki toisen kerran.
Nyt pyörähti Fredrik ympäri kengänkorollaan ja sanoi: "mimmoinen huono joulu se on, jota sinä tänä vuonna taritset meille? Peikoilla on parempi joulu, kuin sinä tahdot suoda meille!"
Ja Lotta rupesi vuorostansa itkeä lyllyttämään ja sanoi: "saanko minä vain 15 joululahjaa? Niin, peikoilla on parempi joulu; minä tahtoisin, että olisimme tänä iltana peikkojen luona!"
"Vai niin", sanoi joulupukki, "joll'ette mitään muuta pyydä, vien minä teidän heti sinne;" — ja niin hän sieppasi Fredrikin ja Lotan, yhden kumpaankin käteensä, ja veti heidät muassaan, vaikka he pitivät vastaan voimansa takaa.
Hei vaan, tämä kävi pian, kävi varmaan ilman lävitse. Ennenkuin lapset tiesivät mistään, he jo seisoivat keskellä suurta metsää ja keskellä lumikinoksia. Siellä oli hirveän kylmä ja lunta pyrytti, niin että tuskin voi nähdä korkeita kuusia, jotka seisoivat pimeässä yli-ympäri, ja aivan läheltä metsästä kuului susien ulvontaa. Entä joulupukki, — no, hän oli kohta taas tiessänsä, hänellä ei ollut aikaa odottaa, hän aikoi vielä tänä iltana pistäytä aivan monen kiltimmän lapsen, kuin Fredrikin ja Lotan tykönä.
Molemmat lapset rupesivat huutamaan ja itkemään, mutta mitä enemmän he huusivat, sitä likempänä ulvoivat sudet yli-ympäri heitä. "Tule, Lotta", sanoi Fredrik; "meidän täytyy hakea jotakin tupaa metsästä."
"Minun silmistäni on niinkuin näkisin vähäisen vaikean tuolta kaukaa puitten välistä", sanoi Lotta. "Mennään sinne."
"Ei se mikään valkea ole", sanoi Fredrik; "jääkynttilät ne vaan ovat, jotka pimeässä välkkyvät puista."
"Mutta minun mielestäni on niinkuin näkisin suuren vuoren edessämme", lausui Lotta. "Lieneekö se Peikkojen vuori?"
"Kummoisia sinä puhut!" sanoi Fredrik. "Peikkojen vuori on koko seitsemän peninkulman päässä meidän kodistamme. Tule, niin mennään vuorelle, sieltä meidän sopii paremmin katsella ympärillemme."
Tuumasta toimeen. He kiipesivät eteenpäin korkeitten lumikinosten lävitse, pensasten ja kaatuneitten puitten ylitse, ja pääsivät hetken perästä vuoren juurelle. Siinä oli pikkuinen ovi, ja ovesta loisti jotakin valkeantapaista. Fredrik ja Lotta astuivat valoa kohden, ja ennen pitkää he suureksi hämmästyksekseen havaitsivat, että tämä oli Peikkojen vuori, ja he olivat peikkojen tykönä. Mutta nyt oli liian myöhä palata, ja paitsi sitä sudet olivat niin lähellä, että ne melkein kurkistivat ovesta sisälle.
Fredrik ja Lotta seisahtuivat hämmästyksissään kohta oven suuhun ja näkivät edessään suuren salin, jossa peikot viettivät joulua. Heitä oli varmaan monta tuhatta, mutta kaikki olivat pikkuriikaisia, tuskin kyynärän pituisia, ja kakki harmaissa vaatteissa, kovin rytistyneitä ja sangen vikkeliä. Pimeätä he eivät peljänneet, sillä kynttiläin sijasta heillä oli kuoliaaksi paleltuneita kiiltomatoja ja lahonneita puunkantoja ja tuoreita silakoita, jotka kaikki loistivat pimeässä. Mutta kun heidän mielensä teki koreata juhlatulitusta, silittivät he suurta mustaa kissaa pitkin selkää, että se säkenöitsi, ja silloin moni heistä huusi: "ei, lakkaa pois, lakkaa pois, tulee liian valoisa, ei tätä kukaan kestä!"
Sillä siitä ovat kaikki peikot tässä maailmassa erinomaiset, että he karttavat valkeutta ja joutuvat pahoille mielin, kun joku saa nähdä heidät semmoisina, kuin he todella ovat. Sentähden vietettiin suuria pitoja, kun peikot huomasivat, että päivät kävivät yhä lyhyemmiksi, vuoden lopun joutuessa, ja yöt kävivät yhä pitemmiksi. Ja silloin arvelivat peikot, ett'ei lopulta enää tulisi päivä ensinkään, vaan yksistänsä yö, ja tämä ilahutti heitä niin sydämmen pohjasta, että he tanssivat vuoren sisässä ja viettivät joulua hupaisesti omalla tavallansa, sillä he olivat kaikki pakanoita eivätkä tietäneet mistäkään paremmasta joulusta.
Ja sen havaitsi kyllä, ett'eivät peikot erittäin viluisia olleet. He hyvittelivät toisiansa jäämakeisilla kylmässä talviyössä, ja puhalsivat ensin jääpalasia, ett'eivät ne olisi liian lämpimät, kun ne suuhun otettiin. Oli siellä muutakin oivallista nautittavaa, jota oli valmistettu härkyläisistä ja hämähäkin sääristä, ja joulupuu oli siellä jääkynttilöistä laitettu, ja yksi heidän pikku-äijistänsä teki joulupukin virkaa. Keskellä tuota suurta salia istui peikkojen kuningas, jonka nimi oli Mundus, hänen vieressään istui heidän kuningattarensa, jonka nimi oli Kavo (vaikka tämä kuuluu koiran nimeltä), ja molemmilla oli pitkä parta. He antoivat toinen toiselleen joululahjoja, niinkuin muutkin ihmiset. Kuningas Mundus antoi kuningatar Karolle parin niin korkeita puujalkoja, että hänestä, kun hän kiipesi niitten nenään, tuli korkein ja ylhäisin rouva koko maailmassa, ja kuningatar Karo antoi kuningas Mundukselle kynttiläsakset, jotka olivat niin äärettömän suuret, että hän niillä sai niistetyksi koko maailman kynttilät, ja samalla kun hän niisti niitä, hän sammutti ne. Tuommoiset kynttiläsakset epäilemättä muut veitikat mielellään tahtoisivat saada peikoilta joululahjaksi.
Nyt nousi kuningas Mundus istuimeltaan ja piti kokoutuneille peikoille varsin uljaan puheen, jossa hän ilmoitti heille, että nyt oli piakkoin kaikki valkeus loppuva, nyt pimeyden varjot muuttuivat ikuisiksi kaikkiin maihin ja peikot pääsivät maailmaa hallitsemaan. Vaan tuostakos peikot kaikin voimin huutamaan: "huroo! eläköön suuri kuninkaamme Mundus ja pimeyden ikuinen valta ja peikkojen voima! Hi, hi, hi, huroo!"
Kuningas sanoi: "missä minun ylimmäinen vartiani on, jonka olen lähettänyt vuoren korkeimmalle kukkulalle tähystämään, vieläkö mitään valon sädettä on jäljellä maailmassa?"
Vartia tuli ja sanoi: "herra kuningas, sinun valtasi on suuri.
Kaikkialla on pimeä."
Taas hetken perästä kuningas sanoi: "missä vartiani on?" Ja vartia tuli.
"Herra kuningas", hän sanoi, "minä näen aivan kaukana taivaan reunalla pikkuisen valkean, ikäänkuin tähden vilkkuvan valon, kun se lähtee ulos mustasta pilvestä!" Ja kuningas sanoi: "mene takaisin vuoren kukkulalle."
Taas kuningas hetken perästä sanoi: "missä vartiani on?" Ja vartia tuli.
"Herra kuningas", hän sanoi, "taivas on synkkä raskaista lumipilvistä, enkä minä enää näe tuota pikkuista valoa." Kuningas sanoi: "mene vielä takaisin vuoren kukkulalle."
Taas sanoi kuningas hetken perästä: "missä vartiani on?" Ja vartia tuli. Mutta nyt havaitsi kuningas, että vartia vapisi ja hän oli aivan sokea.
Kuningas sanoi: "sinä uskollinen vartiani, miksi sinä vapiset? Ja kuinka sinä tulit noin sokeaksi?"
Vartia sanoi: "herra kuningas, pilvet ovat kadonneet, ja tähti, suurempi ja kirkkaampi kuin kaikki muut tähdet, loistaa taivaan kannelta. Tästä syystä minä vapisen, ja sen näkö saatti minun sokeaksi."
Kuningas sanoi: "mitähän tämä tietänee? Eikö valkeus nyt ole kadonnut ja pimeyden valta ikuinen?"
Mutta kaikki peikot seisoivat yli-ympäri ääneti ja vavisten, eikä kukaan vastannut.
Viimein yksi joukosta sanoi: "herra kuningas, täällä seisoo oven vieressä kaksi ihmislasta. Kysytään heiltä; ehkä he tietävät enemmän kuin me."
Kuningas sanoi: "kutsukaat tänne lapset." Heti vedettiin Fredrik ja Lotta kuninkaan istuimen eteen, ja arvaa tuon helposti, että ne sillä kertaa olivat hyvin alla päin, pahoilla mielin. Kuningatar näki heidän suuren pelkonsa ja sanoi yhdelle tonttu-ämmälle, joka seisoi valtaistuimen vieressä: "annappas lapsiraukoille vähän lohikäärmeen verta ja pari koppakiiskin kuorta virvoitukseksi, että he saavat suunsa auki."
"Syökäät ja juokaat! syökäät ja juokaat!" sanoi ämmä. Mutta tähän ei lapsilla ollut ensinkään halua.
Kuningas sanoi lapsille: "te olette nyt täällä minun vallassani, ja minun on voima muuttaa teidät variksiksi taikka hämähäkeiksi. Mutta minua haluttaa panna yksi arvoitus teidän eteenne, ja jos osaatte selittää sen, annan minä viedä teidät eheinä takaisin kotiinne. Suostutteko siihen?"
"Kyllä me suostumme", sanoivat lapset.
"No niin", sanoi kuningas. "Mitä se tietää, kun valkea koittaa keskellä vuoden pimeintä yötä, jolloin kaikki valkeus on kadonnut ja peikot hallitsevat maailmaa? Kaukaa idästä näkyy tähti, joka loistaa heleämmin, kuin kaikki muut tähdet, ja uhkaa vallalleni perikatoa. Sanokaat minulle, lapset, mitä se tähti merkitsee?"
Lotta sanoi: "se on tähti, joka joulu-yönä nousee Betlehemin ylitse
Juudan maalla ja loistaa ympäri koko maailmaa."
Kuningas sanoi: "miksi se niin loistaa?"
Fredrik sanoi: "siksi, että tänä yönä on Vapahtajamme syntynyt, ja hän on se valkeus, joka valaisee koko maailman. Ja tästä alkaa valkeus enetä ja kaikki päivät uudestaan pidentyä."
Kuningas rupesi kovasti vapisemaan istuimellansa, ja hän sanoi jälleen: "mikä sen valkeuden herran ja kuninkaan nimi on, joka tänä yönä on syntynyt ja joka on tullut vapauttamaan maailmaa pimeyden vallasta?"
Molemmat lapset sanoivat: "Jesus Kristus, Jumalan poika."
Mutta tuskin tämä oli lausuttu, ennenkuin koko vuori alkoi väristä ja vavista ja luhistua kokoon, ja raju tuuli puhalsi suuren salin lävitse ja kukisti kuninkaan istuimen, ja tähti paistaa heloitti sisään pimeinten rotkojen ylitse, ja kaikki peikot hajosivat kuin varjot ja savu, kunnes ei muuta ollut jäljillä, kuin jäinen joulupuu, ja tämä alkoi kiiltää ja sulaa, ja korkealta ilmasta rupesivat enkelien äänet soimaan kuin kanteleet. Mutta lapset peittivät kasvonsa käsillään eivätkä rohjenneet katsahtaa ylös, ja heihin tuli ikäänkuin uni, kun jotakuta kovin väsyttää, eivätkä he enää tietäneet, mitä vuoressa tapahtui.
Kun he jälleen heräsivät, makasivat he kumpikin vuoteessansa, ja valkea paloi pesässä, ja vanha Kaisa, jonka aina oli tapa herättää heidät, seisoi vuoteen vieressä ja sanoi heille: "joutukaat ylös, että ehditte kirkkoon!"
Fredrik ja Lotta nousivat istualle ja katselivat hämmästyneinä Kaisaa tokko hän kenties oli vaan kyynärän pituinen, parta leuassa, ja tahtoi tarita heille lohikäärmeen vertä ja koppakiiskin kuoria. Mutta sen sijaan he huomasivat, että kahvipöytä tuoreihine joulukakkuinensa jo seisoi valmiina, sillä jouluaamuna kaikki lapset saivat kahvia, vaikk'ei sitä tapaa muutoin pidetty. Ja ulkoa kuului kulkusten kilinä, ihmisiä lähti pitkät jonot kirkkoon, ja valkeita näkyi kaikista akkunoista, mutta kaikkein kirkkaammalta loisti kirkko.
Fredrik ja Lotta katselivat toinen toistansa eivätkä tohtineet jutella Kaisalle, että he olivat olleet peikkojen joulua viettämässä. Kenties hän ei olisi uskonut heitä, vaan nauranut ja sanonut, että he olivat nukkuneet koko yön vuoteessansa. Et sinä sitä tiedä, enkä minä sitä tiedä, eikä kukaan oikein tiedä, kuinka se asia oli. Mutta jos sinä tiedät sen, ja jos minä tiedän sen, niin emme ole kumpikaan sitä tietävinämme, ja joll'ei kukaan sitä tiedä, ei myöskään kukaan tiedä, tiedätkö sinä sen ja tiedänkö minä sen. Ja nyt sinä tiedät, mitä minä tiedän, joka en mitään tiedä, ja hauska olisi tietää, mitä sinä tiedät ja tiedätkö sinä enemmän kuin minä tiedän.
Story DNA
Moral
True joy and abundance come from generosity and understanding the spiritual significance of Christmas, not from material possessions.
Plot Summary
On Christmas Eve, two spoiled children, Fredrik and Lotta, complain about receiving fewer gifts from Joulupukki, wishing for a 'troll Christmas' instead. Joulupukki grants their wish, abandoning them in a dark, snowy forest where they stumble upon the Trolls' Mountain. Inside, they witness the trolls' perverse celebration of darkness, led by King Mundus, who fears a newly appearing bright star. When questioned by the King, Fredrik and Lotta reveal the star signifies the birth of Jesus Christ, causing the mountain to crumble and the trolls to vanish. The children awaken safely in their beds on Christmas morning, having learned a profound lesson about gratitude and the true meaning of the holiday.
Themes
Emotional Arc
greed to fear to enlightenment
Writing Style
Narrative Elements
Cultural Context
Zacharias Topelius was a prominent Finnish-Swedish author known for his fairy tales and historical novels, often imbued with moral lessons and Christian themes, reflecting 19th-century Nordic values.
Plot Beats (14)
- Children celebrate Christmas Eve, receiving gifts from Joulupukki.
- Joulupukki explains he gave half the gifts to poorer children, which disappoints Fredrik and Lotta.
- Fredrik and Lotta complain, wishing for a 'troll Christmas' instead of their diminished one.
- Joulupukki, taking them at their word, transports them to a dark, snowy forest and leaves them.
- Threatened by wolves, the children find a glowing entrance to the Trolls' Mountain.
- Inside, they observe the trolls' dark, chaotic Christmas celebration, where light is feared and darkness is revered.
- The Troll King Mundus and Queen Karo exchange gifts and celebrate the coming eternal darkness.
- The King's watchman reports a small light, then a bright star, appearing in the east, causing the trolls to tremble.
- The King, disturbed, summons Fredrik and Lotta, offering them freedom if they can explain the star.
- Lotta identifies the star as the Star of Bethlehem, and Fredrik explains it signifies the birth of Jesus Christ, the light of the world.
- Upon hearing the name 'Jesus Christ', the Trolls' Mountain collapses, the trolls vanish, and angelic voices are heard.
- Fredrik and Lotta fall into a deep sleep.
- They awaken in their own beds on Christmas morning, realizing their adventure was either a dream or a magical lesson.
- They observe the joyful, light-filled Christmas morning, having gained a new appreciation for its true meaning.
Characters
Joulupukki
A robust, elderly man with a kind demeanor, accustomed to traveling long distances in cold climates. His build suggests strength from carrying gifts, but also a gentle nature.
Attire: A thick, red wool coat trimmed with white fur, likely a traditional Finnish or Nordic design, worn over practical, warm trousers and sturdy boots suitable for snowy conditions. He carries a large sack for gifts.
Wants: To spread joy and generosity, especially to children, and to teach them the value of kindness and selflessness.
Flaw: Perhaps a slight impatience with selfish or ungrateful children, leading him to take drastic measures to teach them a lesson.
Serves as a catalyst for Fredrik and Lotta's transformation, initiating their journey to the Troll Mountain.
Generous, wise, fair, and slightly stern when necessary. He prioritizes the needy and teaches lessons through experience.
Fredrik
A young boy, likely of average height and build for his age, with a tendency towards self-centeredness initially.
Attire: Warm, practical clothing suitable for a middle-class Finnish child during winter, such as a wool tunic or jacket, trousers, and sturdy shoes, though not explicitly described in detail.
Wants: Initially, to receive as many Christmas gifts as possible. Later, to escape danger and return home, and to understand the meaning of Christmas.
Flaw: Greed and a lack of empathy, which leads him to disrespect Joulupukki and wish for a 'better' Christmas.
Transforms from a spoiled and ungrateful child into one who understands the true spirit of Christmas and the importance of selflessness.
Initially selfish, demanding, and ungrateful. Becomes fearful, then brave, and ultimately learns humility and gratitude.
Lotta
A young girl, likely of average height and build for her age, prone to tears and initially focused on material possessions.
Attire: Warm, practical clothing suitable for a middle-class Finnish child during winter, such as a wool dress or skirt and blouse, and sturdy shoes, though not explicitly described in detail.
Wants: Initially, to receive many Christmas gifts. Later, to escape danger and return home, and to understand the meaning of Christmas.
Flaw: Materialism and a tendency to complain, which leads her to disrespect Joulupukki and wish for a 'better' Christmas.
Transforms from a spoiled and ungrateful child into one who understands the true spirit of Christmas and the importance of selflessness.
Initially selfish, prone to crying when disappointed, and focused on material possessions. Becomes fearful, then observant, and ultimately learns humility and the true meaning of Christmas.
Kuningas Mundus
A small, ancient troll, barely a cubit (approx. 45 cm) tall, with a gnarled and weathered appearance. His body is likely hunched or crooked, reflecting his long existence underground.
Attire: Rough, grey, and crumpled garments, possibly made of coarse, undyed wool or animal hides, blending with the earthy tones of his underground dwelling. No elaborate adornments, as trolls shun light and ostentation.
Wants: To establish eternal darkness and troll dominion over the world, eliminating all light.
Flaw: His profound fear and hatred of light, which ultimately leads to his downfall and the destruction of his realm.
Starts as a confident ruler of darkness, but his power and realm are utterly destroyed by the arrival of the Christmas star and the children's revelation.
Arrogant, power-hungry, fearful of light, and deeply ignorant of the true meaning of Christmas. He believes darkness will conquer all.
Kuningatar Kavo
A small, ancient troll, barely a cubit (approx. 45 cm) tall, with a gnarled and weathered appearance, similar to the king but perhaps slightly more refined in her troll-like way.
Attire: Rough, grey, and crumpled garments, similar to the king's, but perhaps with a slightly different cut or texture. She receives stilts as a gift, suggesting a desire for height or status.
Wants: To support her king and participate in the troll Christmas festivities, and to maintain the reign of darkness.
Flaw: Shares the trolls' inherent fear of light and ignorance of the outside world.
Remains largely static, but her realm is destroyed along with the king's.
Observant, somewhat empathetic (for a troll), and shares the trolls' general fear of light. She is a loyal consort to King Mundus.
Troll Watchman
A small troll, barely a cubit (approx. 45 cm) tall, with a typical troll's gnarled and grey appearance. He is agile and capable of climbing.
Attire: Rough, grey, and crumpled garments, similar to the other trolls, suitable for his role as a lookout in cold conditions.
Wants: To report on the state of darkness outside the mountain to his king.
Flaw: Extreme sensitivity to light, which blinds him and causes him to tremble.
Starts as a confident reporter of darkness, but is progressively blinded and terrified by the encroaching light, becoming a symbol of the trolls' vulnerability.
Loyal to the king, but easily overwhelmed and terrified by light. He is a diligent but ultimately vulnerable servant.
Troll Crone
A small, ancient troll, barely a cubit (approx. 45 cm) tall, with a gnarled and withered appearance, likely more pronounced than other trolls due to her age.
Attire: Rough, grey, and crumpled garments, similar to the other trolls, perhaps with a few more patches or signs of wear.
Wants: To serve the queen and offer the traditional troll 'refreshments' to the children.
Flaw: Her ignorance of human needs and the true nature of the world outside the mountain.
A static character, serving to highlight the alien nature of the troll world.
Obedient to the queen, and shares the trolls' general customs and ignorance.
Old Kaisa
An elderly Finnish woman, likely of a sturdy build from a lifetime of work. Her height is average, contrasting with the children's brief perception of her as small.
Attire: Traditional Finnish peasant clothing: a practical, long-sleeved linen blouse, a wool skirt, and a simple apron, all in muted, earthy tones. She would wear sturdy, comfortable shoes.
Wants: To care for the children and ensure they follow their morning routine, especially on Christmas.
Flaw: Unaware of the children's magical adventure, she represents the mundane reality they return to.
A static character, representing the return to normalcy and the ambiguity of the children's experience.
Kind, routine-oriented, and nurturing, fulfilling her role as a caregiver.
Locations
Children's Home Room
A small, beautiful, and very bright room in a street corner apartment, filled with the warmth and light of Christmas Eve. It features a large Christmas tree adorned with stars, sweets, and apples, and branched candles burning on a table.
Mood: Warm, festive, cozy, initially joyful but quickly turning to disappointment and petulance for the children.
The children receive fewer Christmas gifts than expected from Joulupukki (Santa Claus), leading to their wish to be with the Gnomes.
Snowy Forest
A vast, cold, and dark forest covered in deep snowdrifts, with tall spruce trees barely visible through the swirling snow. The air is bitterly cold, and the howls of wolves echo nearby.
Mood: Eerie, desolate, terrifying, dangerous, wild.
Fredrik and Lotta are transported here by Joulupukki after their complaints, finding themselves lost and in danger.
Gnome Mountain Interior (Peikkojen Vuori)
A large, cavernous hall inside a mountain, dimly lit by peculiar sources: dead glow-worms, rotten tree stumps, and fresh Baltic herrings, all emitting a faint, eerie luminescence. The gnomes create brighter flashes by stroking a large black cat until it sparks. The hall is filled with thousands of tiny gnomes in grey, crumpled clothes.
Mood: Eerie, chaotic, pagan, cold, strangely festive in a grotesque way, ultimately filled with dread and then divine light.
Fredrik and Lotta witness the gnomes' pagan Christmas celebration, are questioned by King Mundus, and ultimately bring the light of Christmas to the gnomes, causing the mountain to collapse.
Children's Home Bedroom (Morning)
The children's bedroom, now bright with morning light. A fire burns in the hearth, and the old maid Kaisa stands by their beds. A coffee table with fresh Christmas cakes is ready, and the sounds of sleigh bells and church-goers are heard from outside.
Mood: Peaceful, warm, comforting, traditional, slightly mysterious as the children recall their dream/adventure.
Fredrik and Lotta wake up in their own beds on Christmas morning, unsure if their adventure was real or a dream, and prepare for church.