PUDONNUT KENKÄ
by Zacharias Topelius · from Lukemisia lapsille 3
Adapted Version
Matami sold bread on a cold day. She sat by her basket. The basket was full of bread and cakes. No one came to buy. Matami felt sad. She wanted to find her sister's child. Her sister was gone. The little girl was all alone.
A small boy came. He had four pennies. "Please," he said. "Three cookies. One for me. One for Nanne. One for Mimmi." Matami smiled. She gave him three cookies. "God bless the children," she said. The boy was very happy.
A loud drum sounded. A man shouted. "A lost thing! A lost thing!" Matami looked up. She saw a little girl. The girl had one shoe. Matami knew her. "Lotta!" she cried. "Did you lose a bread roll?" Lotta was scared.
A Police Officer came. He was kind. "Hello," he said. "This girl took some hay. She needed to sleep." Lotta nodded. "My mother is gone," she said softly. "I am looking for my aunt."
Matami's heart jumped. "What is your aunt's name?" she asked. "Ström," Lotta said. "I think." Matami felt happy. "I am Matami Ström!" she said. "I am your aunt!" Lotta smiled.
The Police Officer smiled too. "Good news," he said. "A letter with money was lost. An honest girl found it. She gets a reward." He showed a shoe. "Is this yours?" he asked Lotta.
"Yes!" said Lotta. "It is my shoe." Matami hugged her. "You are honest!" she said. "You are my family now." The officer nodded. "You get the reward," he said. Matami and Lotta were very happy.
Being kind and honest makes good things happen. Matami and Lotta smiled. They were a family now. They were happy.
Original Story
PUDONNUT KENKÄ.
Tapaus Cargerin nurkassa. [Torimatamien tavallisimpia pysähdyspaikkoja
Helsingin kauppatorilla.]
Matami Ström istuu nurkassa, edessään kori rinkelejä, kakkuja y.m.
Ensimmäinen laulu.
Kuulkaa, te poikaset kullat!
Täss' olis korput ja pullat,
Kaikista parahat rinkilät!
Tulkaatte, saattepa maistaa!
Äsken mä ennätin paistaa
Ranskan leivätki pehmeät!
Porvoon tippoja kannan,
[Leivontataidon uusia keksintöjä siilien aikaan.]
Myös pipparkakkuja annan!
Entäs vintiöt hempeät!
Noh, tytöt, ukot ja akat!
Näättekö, täydet on vakat,
Tulkaa halvalla ostamaan!
Puolesta hinnasta myönnän,
Kahdesta neljä jo työnnän,
Hiukan tingin mä toisinaan
Älkää mun antako tässä
Seisoa häpeämässä!
Rakkaat ystävät, tulkaa vaan!
Ei, ketään ei tule. Tässä minä istun ja huudan ääneni sorruksiin, eikä kukaan huoli ostaa. Tänään minä toivoin tekeväni hyvät kaupat, koska tänään sattuu juuri olemaan joulun aatto. Kaikkea vielä! Kaikki ihmiset juoksevat Clopattiin ja Forsströmiin ja Ekbergiin taikka mikä niiden kaikkein ylhäisten nimi onkaan! Yksin Sipoon ukotkin juoksevat Catanista ostamaan kultahetuleisia karamelleja; eivätkä häpeäkään! Ja me köyhät rinkelimatamit saamme istua tässä, korit täynnä ja kukkarot tyhjinä. (Lyö yhteen käsiänsä.) Huh, miten on pakkanen!
No, kun en tullu kysyneeksi Sipoon ukoilta, ovatko he kuulleet mitään sisareni lapsista! Se raukka kuoli viime syksynä, enkä minä vieläkään tiedä, kuka on korjannut lapsi raukat. Minä olen, Jumalan kiitos! saanut hiukan kokoon palaneilla vehnäsillä ja happamilla korpuilla ja hoitelisin niin mielelläni sisareni tyttöä. Hänestä saisi tulla minulle tytön typykkä ja kaiken rihkamani perijä. — Mutta kas, tuossahan toki tulee yksi rouva. Nyt minä panen ensin ranttahinnan ja sitte tingin. Se juuri on rouville mieleen.
Rouva. No, hyvä matami, mitä hyvää teillä on korissa? Onko siinä mitään, joka kelpaisi lapsille?
Matami Ström. Tahdotteko koristeltuja vaiko sileitä? Sahramileipää, jossa on paljo rusinoita taikka jossa on vähä? Korvapuusteja vaiko hirvensarvia?
Rouva. Mitä maksaa rinkeli?
Matami. Neljäkymmentä penniä, mutta olkoon nyt tällä kertaa kahdestakymmenestä.
Rouva. Vai kaksikymmentä penniä? Onko moista kuultu? Tuollaisia rinkelejä minä saan Blomhergistä ja Vesterlundista kahdeksalla pennillä; mutta teidän tähtenne saatan maksaa kaksitoista.
Matami. Teidän tähtenne menköön nyt kuudestatoista.
Rouva. Saatte neljätoista.
Matami. Ei alle kuudentoista. Senhän jo maksavat paljaat jauhotkin.
Rouva. Oh, kyllä te osaatte paistaa paljaasta vedestäkin.
Matami. Hyvä rouva, puut ovat niin kalliit tänä vuonna. Kuusitoista penniä! Sillä tuskin saan yhtä pilkettäkään.
Rouva. Puitako? Miksi ette lämmitä sitte kivihiilillä?
Matami. Taikka yhtä hyvin kivillä!
Rouva. No, voisitte sitte kerjätä puitanne. Eikö meillä ole rouvasväen yhdistys? Otatteko neljätoista penniä?
Matami. Kuusitoista, kuten sanoin.
Rouva. Sitte pitäkää rinkilänne. Ne varmaan ovatkin happamet. Ikään kuin ei meillä, paremmilla ihmisillä, olisi muita menoja! Sokuri on kallistunut, kahvi on kallistunut, ja mitä luulette otettavan ihan yksinkertaisista hatunnauhoista Bolinin puodissa? (Mennessään:) Miten rahvaallakin on suuret vaatimukset! Se se on seuraus elinkeino-vapaudesta ja katuvalaistuksesta. Mutta koska nyt kerran olen niin lähellä, niin menenpähän Beckerin puotiin tinkimään, että saan uuden silkkileninkini sadasta markasta. (Menee.)
Matami (yksinään). Kyllä minä tunnen nuo armolliset rouvat. Korvoittain he panevat menemään ja teelusikoittain säästävät. Mutta tässäpä tulee pikku poika.
Poika. Mitä maksaa piparkakku?
Matami. Kaksi penniä kappale, kunnon pikku poika. Montakos tahdot?
Poika (tarjoten vaskirahaa). Olkaa hyvä, antakaa minulle kolme piparkakkua, yksi minulle, yksi Nannelle ja yksi Mimmille.
Matami. Mutta tässä on vain neljä penniä.
Poika. Ei minulla ole enempää, hyvä matami.
Matami. No, Jumala siunatkoon lapsia. Täss' on kolme piparkakkua. Anna nyt kauniisti toisille osansa.
Poika. Hyvästi, hyvä matami. (Menee.)
Matami. Hyvästi, hyvästi! Ei siitä kaupasta rikastu, mutta paljous sen tekee, sanoi entinen akka. Mitäpä voisikaan kieltää rakkailta pikku lapsilta! Niin, tietysti, kerjäläistyttöjä minä en suvaitse, en! — Mutta kas, tuossa tulee torikorppi, pradajerska. [Lupaa pyytämättömiä kaupustelijoita, enimmäkseen juutalaisnaisia, jotka arviokaupalla ostelevat maalaisilta tukuttain tavaroita.] Nyt hän on siepannut itselleen kaikki, mitä hyvää vain on ollut torilla.
Pradajerska. Kuulkaas, matami, nyt voitte juuri myödä koko korinne arviokaupassa minulle, niin pääsette kerrassaan kaikesta. Minä aion juuri lähteä Viaporiin.
Matami. Vai niin! Vai minä möisin polkuhinnasta vehnäseni teille, ja te sitte kiskoisitte nelinkertaisen hinnan niiltä vanki raukoilta. Ei toki, vaikka minä en koskaan hyötyisi enää penniäkään! Ikäänkuin minä en tietäisi, mikä ja millainen te olette!
Pradajerska (kädet puuskassa). No, mikä ja millainen minä sitte olen?
Matami. Sen minä kyllä sanon. (Laulaa.)
Toinen laulu.
Akka, joka vaihtaa, hyörii,
Ostaa paljon tyhjällään;
Joka kieppuu, joka pyörii,
Liukas kieli lärpällään;
Joka ryöstää, pauhaa, pettää
Piikasia yhtenään;
Joka kiskoo, nylkee, kettää,
Pradajerska nimeltään.
"Onkos vanhoj' takkii herrall'?"
"Rouvall' vanhoj' hattuj' lie?"
"Mitä maksaa? Yhdell' kerrall'
Vuohet, porsaat ostan mie!"
"Turhaan, tyttö, tingit sieltä,
Kuorma on mun ostaman'!"
"Hölmö kansa, pois vaan tieltä,
Pradajerska olenhan!"
Pradajerska. Te, kokoon painunut prenikka! Hapan, kuivanut, hiiren syömä rinkilä! Pitääkö minun kynsiä teiltä silmät päästä?
Matami. Olkaa nyt hyvällä hiljaa! Ettekö näe, että tuossa tulee poliisi ja rummuttaja?
Pradajerska. Te nokinen uuninluuta! Paistumaton tahdasmykyrä! Te… (Rummun ääni kuuluu loittoa.)
Matami. Ettekö kuule rumpua? Eivätköhän vain rummuta jotakin varastettua kalua, jonka te olette kätkenyt?
Pradajerska. Minä en ole sitä kätkenyt enkä nähnyt. Hyvästi, matami. Minä olen ihan viaton, minä en ile nähnyt hopealusikoita enkä ottanut supiturkkia. Kuulkaa hyvä kelpo matami… te juuri tarvitsisitte hyvän, lämpöisen myssyn ja minulla on ihan teille sopiva… ja jos joku kysyy minua, niin tehän ette ole minua nähnyt… ja myssyssä on oikeat silkkinauhat, sen minä takaan. Hyvästi, kaikkein paras pikku matami, hyvästi, hyvästi! (Menee.)
Matami. Hyvästi!… Kas, siinä ole oikein paras noita laatuaan. Mutta mitähän ne rummuttavat nyt oikeastaan? Nyt on jotain taas pudonnut. Helsinkiläiset nämä eivät teekään muuta kuin pudottelevat milloin mitäkin. Kyllä ne pudottaisivat omat nenänipukkansakin, jos ne vain eivät olisi jäätyneet kiinni… Ja kun minä en tohdi jättää korianikaan. Ei, silloin saattaisi käydä, kuten eilen. Vähän vain käänsin selkääni sinne päin ja heti hävisi paras vehnäleipäni! Sellainen se on meillä poliisi. Jospa se edes olisi ollut homehtunut ja vanha leipä! Mutta eipäs, kerjäläispennun piti saada tuoretta, sille ei kelvannut huonompi. Kyllä minä näin tytön, kun se juoksi heinäkuormien väliin. Ihan tästä joutuu toivottamaksi. Niin, minä aivan vihastun joka kerran, kuin näen tuollaisia pieniä kerjäläistyttöjä. Niin, niin, kyllä sen jo saatoinkin arvata. Tuossa on taas yksi.
(Pieni kerjäläistyttö laulaa:)
Kolmas laulu.
Varpunen väikkyy lennossaan
Taivaalla viluissansa.
Hanki on hänen vuoteenaan.
Pilvi on peittonansa.
Vaikka on harmaa, rumakin
Tuo puku sulla yllä,
Laulusi harras kuitenkin
Taivaalle kelpaa kyllä.
Raukka, nyt yksin sirkutat!
On lujat talven paulat.
Kun kevätsäät taas joutuvat,
Paremmin silloin laulat.
Tyttö (matami Strömille). Hyvä, kiltti matami, antakaa minulle muuan penni!
Matami. Ahah, etkö juuri sinä eilen varastanut minun vehnäleipääni?
Tyttö. Hyvä, kiltti matami, en minä ole koskaan varastanut mitään.
Matami. Kyllä se olit juuri sinä. Missä on kenkä toisesta jalastasi?
Tyttö. Hyvä, kiltti matami, minulta putosi toinen kenkä.
Matami. Puhu suora totuus. Tuon kengän olet sinä varastanut, vaan et saanut varastetuksi toista. Maltahan, minä toimitan, että poliisi saa sinut käsiinsä.
Tyttö. Hyvä, kiltti matami, minä niin pelkään poliisia. (Juoksee pois.)
Matami. Juokse sinä, kyllä ne sinut kiinni saavat. Nyt tulee rumpu Frenckellin kirjakaupan kulmaan, mutta ajavat niin huimasti ja minä olen tullut ikään kuin vähän huonokuuloiseksi viime aikoina. (Hän kuuntelee ja rummun pärinä kuuluu aivan läheltä.)
Ääni (ulkoa). Kuulutus. Koska rrrr, rrrr… ja koska rrrr, rrrr… ja koska rrrr, rrrr… niin rrrr, rrrr… neljä sataa markkaa. Pormestari ja neuvosmiehet.
Matami Ström. Neljä sataa markkaa! Ne ovat varastaneet neljä sataa markkaa! Jospa sen lienee tehnyt tuo kerjäläispentu! Ottakaa kiinni varas! Ottakaa kiinni! Se on tuo tyttö, jolla on ruudullinen kaulaliina… Katsokaa, miten hän juoksee! Ahah, nyt sai poliisi hänet kiinni… He tuovat hänet tänne.
(Poliisi vetää pientä tyttöä kanssansa.)
Poliisi. Vai niin. Matami sanoo sinua varkaaksi.
Tyttö. Hyvä, kiltti poliisikuski, älä tee minulle pahaa, minä varastin vain pienen heinätullon, joka oli torilla.
Matami. Niin, niin, sinä tunnustat! No, mitä sinä sitte teit heinätullolla?
Tyttö. Hyvä, kiltti matami, minä panin sen pääni alle, kun makasin viime yönä lumihangella Kockin tallin vieressä.
Poliisi. Lapsi raukka!… Te, matami, saisitte vähän hävetä, kun vaivaatte poliisia tuollaisella joutavalla.
Matami (hämillään). Tietysti… mitä minä huolin heinätullosta… mutta koska ne varastivat eilen minulta vehnäleivän…
Poliisi. Vai niin (ottaa tytön uudestaan kiinni); sinäkö se olit, hä?
Tyttö. Ai, ai, hyvä, kiltti poliisiukko, päästä minut, päästä minut, että saan etsiä tätiäni!
Matami. Mitä sinä tädistä lörpöttelet? Oletko sinä Sipoosta?
Tyttö. Olen minä juuri Sipoosta, hyvä, kiltti matami. Isäni on kuollut ja äitini nimi oli Edla Adolfina Josefina Silfverström, ja hän kuoli viime syksynä, ja nyt minä tulin tänne etsimään tätiäni. Mutta minä en muista hänen nimeänsä. Se oli vähän kuin Broms tai Fagerström tai jotakin sinne päin.
Matami (tempaa tytön luokseen). Herranen aika, lapsi, mitä sinä sanot! Sittehän sinä juuri olet minun sisareni pikku tyttö, jota minä olen etsinyt Sipoosta ja koko Europasta! Pikku Lotta, minä juuri olen sinun tätisi!
Lotta. Voi, voi, hyvä, kiltti täti Fagerström, älä anna poliisin ottaa minua!
Matami. Ström minun nimeni on eikä Fagerström. Ja minäkö antaisin poliisin ottaa sinut? Ei, tässä meitä on kaksi, sanoi kettu pitäessään hanhea pyrstöstä.
Poliisi. Vai niin? Rupeatteko te, matami, vastustamaan esivaltaa? Te häpäsette poliisia!
Lotta. Voi, täti Broms, nyt hän vie minut!
Matami. Ström minun nimeni on, Ström eikä Broms. (Uhaten). Tahdonpa nähdä, kuka uskaltaa loukata Lotan pikku sormeakaan.
Poliisi. Kyllä, esivalta. Te itse sanoitte, että hän on varas.
Matami. Olenko minä sanonut mitään niin tyhmää. Hyi, missä teillä on korvanne?
Poliisi. Eikö hän varastanut teidän vehnäleipäänne?
Matami. Minun leipääni? Ah niin, nyt minä muistan! Sehän oli Kudrakovan harmaa kissa…
Poliisi. Pois tieltä, akka.
Lotta. Kas, nyt hän minut vie taas, täti Sjöström.
Matami. Ström minun nimeni on eikä Sjöström. (Poliisille.) Akka saatte olla itse, taistelette virtaa vastaan. [Ström on suomeksi: virta.] Tahdotteko nähdä kynsiäni?
Poliisi. Te, vanha taikina!
Matami. Te, laiha, kokoon liimattu rottelo!
Poliisi (koettaen turhaan kiskoa Lottaa häneltä). Kyllä minä opetan teidät haukkumaan poliisia.
Lotta. Hyvä täti Strömbäck!
Matami. Tytön tynkä, jos et opi minun rehellistä nimeäni, niin minä jätän sinut poliisin kynsiin.
Lotta. Voi, täti Ström- Ström- Strömming! [suomeksi: silakka]
Poliisi. Kuules, tyttö, mihin sinulta on joutunut toinen kenkä?
Matami (estäen Lottaa vastaamasta). Kenkänsäkö?' Voi, kun minä tuon nyt ihan unhotin! Kuulkaas nyt, hyvä, armollinen herra ylitarkastaja, kun olette niin hyvä ja ystävällinen, jospa nyt vähän ikään kuin tekisimme pienen sopimuksen (nykäsee nutusta)… noin… noin kolme markkaa taikka niin.
Poliisi. Mitä siinä joutavia lörpötätte? Vai tahdotteko lahjoa poliisia?
Matami. (kuiskaten). Ihan uusi kolmen markan raha… No, neljä markkaa, olkoon menneeksi, herra ylipoliisi!… Tyytykää jo, tyttöhän on vielä ihan lapsi. Kuusi markkaa, herra, herra… Voi, voi, kahdeksan markkaa sitte.
Poliisi. Mitä lorua tuo on. Minä vain tahdo tietää, onko tytön kenkä tämän pari. (Ottaa taskustaan pienen kengän.)
Lotta. Se on minun kenkäni.
Matami (hiljaa Lotalle). Sst, rakas lapsi; hyi häpeä, etkö tiedä, että on suuri synti varastaa nuppineulaakaan! (Kovemmin poliisille.) Hyvä herra poliisimestari! Jospa tyttö nyt olisikin ottanut tuon, niin kenkien näpisteleminenhän on vain pieni, viaton huvittelu.
Poliisi. Mutta nyt ei ole puhe siitä, vaan neljästä sadasta markasta.
Matami. Oh, herranen aika, minä aivan pyörtyä kellahdan tähän paikkaan! Onko lapsi parka tosiaankin var… se on, onko hän sattunut hairahtumaan niin hirveän suuresta rahasummasta?
Poliisi. Nyt puhutte unissanne. Ettekö kuulleet, mitä äsken rummutettiin torilla?
Matami. Malttakaas; niin, ihan näin se oli! Rrrr, rrrr, neljä sataa markkaa, pormestari ja neuvoskunta.
Poliisi. Rummutettiin, että vahtimestari Blomros oli pudottanut kirjeen, joka hänen piti viedä postiin, ja siinä kirjeessä oli kuusitoista tuhatta markkaa.
Matami. Kuusitoista tuhatta! Hoh hoo, sittepä Blomros oli pahemmassa pulassa kuin Nyholm, kun teki viidenkolmatta ruplan setelejä, jotka eivät olleet kyllin mustat.
Poliisi. Niin, mutta mitäs luulette? Sill'aikaa kuin Blomros etsi etsimistään ja oli vähällä tulla hulluksi, astui pikku tyttö postikonttoriin ja antoi kirjeen sinne kaikkine rahoineen, niinkuin oli löytänyt kadulta. He päästivät tytön menemään, sanomatta hänelle edes kiitoksiakaan; mutta kun katsottiin tarkemmin kirjettä, silloinpa vasta nousi ilo! Ei kukaan enää tavannut tyttöä, ainoastaan kenkä saatiin kiinni, jonka hän oli pudottanut porstuaan. Ja silloin maistraatti pani rummuttamaan, että niin on tapahtunut, ja että se pikku tyttö, jolla on tämän kengän pari, saa neljä sataa markkaa palkinnoksi rehellisyydestään ja sukkeluudestaan.
Matami. Neljä sataa markkaa! Ja ne saa minun oma pikku Lottani panna säästöpankkiin! Ja hän on rehellisin pikku tyttö koko kaupungissa! Mutta onko se tosiaan sinun kenkäsi, pikku Lotta?
Lotta. Hyvä, kiltti täti Sjöberg, kyllä se on minun kenkäni, siitä on kanta poissa ja ison varpaan kohdalla on reikä.
Matami. Ström minä olen enkä Sjöberg. Käsittämätöntä, tytön typykkä, ett'et voi oppia minun nimeäni. Mutta samapa se, kylläpähän sitte muistat, kuin tulet minun omaksi tytökseni.
Poliisi. Tulkaa, niin menemme yhdessä maistraattiin näyttämään kenkää ja nostamaan rahoja. Saanhan minä hiukan vaivastani, vai kuinka, matami Ström?
Matami. Mitä? Vai niin? No, olkoon menneeksi, saatte kaksi markkaa vaivasta… herra alapoliisi!
Poliisi (itsekseen). Minä saattaisin asettua rauhaan ja ruveta postiljooniksi, ja sitte voisin ostaa itselleni talon Robertinkadun varrelta. Mummolla on rahaa ja nuo neljä sataa markkaa saattaisin minä levittää liikkeesen. Ajatellaanpas, enköhän minä nai tuota vanhaa kaappia!
Neljäs laulu.
Matami.
Nytpä käyn minä vehnästä leipomaan.
Aluu, alumpa, alumpalei,
Lottaseni käypi käsin taikinaan,
Aluu, alumpa, aluu!
Lotta.
Nytpä tätiä saan minä syleillä,
Aluu, alumpa, alumpalei!
Strömsten hän on, muistanpa nimensä,
Aluu, alumpa, aluu!
Matami.
Ström, Ström, Ström, sanon vieläkin,
Aluu, alumpa, alumpalei!
Lotta.
Rakas täti, minä tässä uneksin,
Aluu, alumpa, aluu!
Poliisi.
Eikös matam' rouvaksi rupeisi?
Aluu, alumpa, alumpalei!
Ottakaa nyt mieheksenne poliisi!
Aluu, alumpa, alun!
Matami.
Suur' kiitos, onkos asiat niin,
Aluu, alumpa, alumpalei?
Rakastunpa oitis poliisiin,
Aluu, alumpa, aluu!
Kaikki.
Tämä loppu on tässä pulmassa,
Aluu, alumpa, alumpalei!
Joka tapahtui Cargerin kulmassa:
Aluu, alumpa, aluu!
Jospa se teist' ois niin maulleen.
Aluu, alumpa, alumpalei!
Kuin Porvoon tipat rusinoineen!
Aluu, alumpa, aluu!
Story DNA
Moral
Honesty and kindness, even in the face of hardship, will ultimately be rewarded.
Plot Summary
On a cold Christmas Eve, Matami Ström, a grumpy market vendor, struggles with poor sales and rude customers. She encounters a poor orphan girl, Lotta, whom she initially accuses of theft. Through a series of events, including a police announcement about a lost letter and a reward for its honest return, Matami discovers that Lotta is her long-lost niece and the very girl who found and returned the valuable letter, dropping a shoe in the process. Matami's heart softens, she embraces Lotta, and they prepare to claim the reward, transforming their fortunes and finding a family.
Themes
Emotional Arc
suffering to triumph
Writing Style
Narrative Elements
Cultural Context
Zacharias Topelius was a prominent Finnish author, writing in Swedish, but this story is presented in Finnish. The story reflects social conditions and market life in 19th-century Helsinki, highlighting poverty, class differences, and the importance of honesty and family bonds.
Plot Beats (15)
- Matami Ström, a market vendor, complains about poor sales and rude customers on Christmas Eve, wishing she could find her deceased sister's orphaned daughter.
- A wealthy lady haggles aggressively over a pretzel, insulting Matami and leaving without buying anything.
- A poor boy offers four pennies for three gingerbread cookies; Matami, despite her complaints, gives him all three.
- A rival vendor, a 'pradajerska', tries to buy Matami's goods cheaply, leading to a heated exchange and Matami's song denouncing such merchants.
- A drum sounds, announcing a lost item, which Matami initially believes to be a theft.
- Matami sees a small, ragged girl, Lotta, and accuses her of stealing a bread roll the previous day.
- A police officer apprehends Lotta, who admits to taking a small bundle of hay to sleep on, not a bread roll.
- Lotta explains her dire situation, her dead mother, and her search for her aunt, whose name she only vaguely remembers.
- Matami realizes that Lotta is her niece, her sister's daughter, whom she had been searching for.
- Matami fiercely defends Lotta from the police officer, denying Lotta stole her bread and trying to bribe the officer.
- The police officer reveals the drum announcement was about a lost letter with 16,000 marks, found and returned by a girl who dropped a shoe.
- Lotta identifies the dropped shoe as hers, confirming she is the honest girl who returned the money.
- Matami is overjoyed, realizing Lotta is not only her niece but also the recipient of a 400-mark reward for her honesty.
- Matami, Lotta, and the police officer prepare to go claim the reward, with the officer now eyeing Matami's potential wealth.
- The story concludes with a song of joy and new beginnings for Matami, Lotta, and the police officer.
Characters
Matami Ström
A stout, middle-aged Finnish woman, likely of average height with a sturdy build, accustomed to long hours of standing and baking. Her hands would be calloused from work.
Attire: Typical Finnish market vendor attire of the mid-19th century: a practical, dark wool or linen skirt, a plain, long-sleeved blouse, and a sturdy apron, possibly in a muted color like dark blue or brown. She might wear a thick wool shawl for warmth against the cold Helsinki market air. Her shoes would be practical, low-heeled, and sturdy.
Wants: To earn a living selling her baked goods, to find and care for her deceased sister's children, and ultimately, to secure a better future for herself and her adopted niece.
Flaw: Her quick temper and tendency to speak her mind, which can get her into arguments (like with the Pradajerska and the Police). She is also initially skeptical and somewhat cynical about others' intentions.
She transforms from a weary, somewhat cynical vendor struggling to make sales into a fiercely protective and joyful guardian, finding both a niece and a potential husband, and securing a brighter future.
Hard-working, shrewd, compassionate, quick-witted, and fiercely protective. She is initially frustrated by poor sales but shows great kindness to the boy and later to Lotta. She is also very stubborn and proud.
Lotta
A small, thin Finnish girl, likely around 7-10 years old, with a somewhat disheveled appearance due to her impoverished circumstances. She is missing one shoe.
Attire: Simple, worn, and likely ill-fitting clothes typical of a poor child in 19th-century Finland. A plain, patched linen dress in a muted color like grey or faded blue, and one worn leather shoe. The other foot is bare.
Wants: To survive, to find safety and care, and to avoid trouble. She doesn't seem to be driven by material gain, as evidenced by her returning the money.
Flaw: Her timidity and vulnerability due to her age and circumstances. She is easily frightened and struggles to remember Matami Ström's name.
She transforms from a lost, vulnerable, and nameless orphan into a cherished niece with a home and a future, recognized for her honesty.
Innocent, honest, timid, and somewhat forgetful of names. Despite her poverty, she demonstrates remarkable integrity by returning the lost letter with money.
Poliisi
A tall, somewhat thin Finnish police officer of the mid-19th century, with a rigid posture befitting his profession.
Attire: A formal 19th-century Finnish police uniform: a dark blue or black tunic with brass buttons, matching trousers, and a peaked cap. He would carry a truncheon or similar symbol of authority.
Wants: To enforce the law and maintain order. Later, his motivation shifts to personal advancement and financial gain, leading him to consider marrying Matami Ström.
Flaw: His susceptibility to bribery (or perceived bribery) and his opportunistic nature, which makes him consider marrying for money.
He begins as a strict enforcer of the law, pursuing Lotta as a suspected thief. He then becomes the bearer of good news and a potential suitor, his motivations shifting from duty to personal ambition.
Initially stern, by-the-book, and somewhat humorless, focused on upholding the law. He is also observant and later reveals a calculating, opportunistic side, but ultimately shows a willingness to be flexible for personal gain.
Pradajerska
A shrewd, bustling woman, likely of a similar sturdy build to Matami Ström, but with a more aggressive demeanor. Her movements are quick and calculating.
Attire: Practical, layered clothing suitable for a market vendor, but perhaps slightly more worn or mismatched than Matami Ström's. Dark, heavy skirts, a blouse, and a shawl, possibly with a distinctive patterned headscarf. Her clothes suggest a life of constant movement and trade.
Wants: To acquire goods at the lowest possible price and resell them for maximum profit, particularly to the 'vanki raukat' (poor prisoners) at Viapori.
Flaw: Her aggressive and confrontational nature, which often leads to arguments and alienates potential partners.
She serves as a foil to Matami Ström, highlighting Matami's integrity and compassion through contrast. She remains unchanged, representing the harsh realities of market competition.
Aggressive, opportunistic, cunning, and sharp-tongued. She is a shrewd businesswoman, willing to exploit others for profit, and quick to engage in verbal sparring.
Locations
Carger's Corner at Helsinki Market Square
A bustling public square, specifically a corner known as Carger's, where market vendors like Matami Ström set up their stalls. The air is cold, indicating winter, and people are hurrying about, especially on Christmas Eve. The ground is likely cobblestone or packed earth, possibly with patches of snow or ice.
Mood: Busy, cold, initially somewhat desperate for Matami Ström, but eventually hopeful and joyful.
Matami Ström tries to sell her baked goods, encounters various customers, argues with a 'pradajerska', and eventually meets Lotta and the policeman, leading to the discovery of Lotta's honesty and reward.