SIPI ILONEN
by Zacharias Topelius · from Lukemisia lapsille 4
Adapted Version
Sipi had a magic picture box. He wanted to show it to everyone. "Look! Look!" he shouted. "Come see my magic box!"
People came running. Big people and little people. They wanted to see. "Look!" said Sipi. He turned a handle. The box opened. Little wooden people came out. "See the king!" said Sipi. "He is very big. See his ships!"
"I cannot see," said Kaisa. She was old. "I cannot hear," said Jaakko. He sat on the grass. "I am scared," said little Reetta. She was very small.
"Be quiet!" said Sipi. "Now the ships are fighting! Bang! Bang!"
"I see no water," said Kaisa.
"You can hear it!" said Sipi. He was cross. "Now the king is here. He is very rich. See his shiny belt!"
"The belt is broken," said Antti the tailor. He wore a big coat.
"It is just wood!" said Antti. "That is not true!"
"Now see the three tailors!" said Sipi. "They weigh things on a scale!"
"That's not true!" said Antti. "It's just wood!"
"Now see a rich king!" said Sipi. "His shiny belt breaks!"
"It is just wood!" said Antti. "That is not true!"
"Now look," said Sipi. "See the Moon Man. He walks on his hands!"
Antti leaned in. He leaned too far. He fell. The box fell. Crash! The little wooden people broke.
"Oh no!" said Sipi. He was sad. "My box is broken." He picked up the pieces. "I must go to town. I will fix it."
Sipi walked and walked. He was tired. He lay down. He used his broken box as a pillow. He fell asleep.
A big eagle came. "I am a king's eagle," it said. "Find my lost crown. It is on the moon."
The eagle carried Sipi. Up, up to the moon. Everything was upside down. The moon tasted like cheese.
"Ha!" said the Moon Man. He walked on his hands. "You are wrong! We walk on our hands!"
"Walk on your head!" said the Moon Man. Sipi tried. He fell down.
"Make my wife laugh," said the Moon Man. The Moon Woman was stuck. Her nose was in a mountain. She tried to paint the moon.
Sipi did a funny dance. The Moon Woman laughed. She sneezed! Pop! Her nose came free.
"Must clean!" she said. She got a big broom. She swept and swept. Whoosh!
The king, the ships, the tailor, Sipi. Everyone flew off the moon. Down, down, down.
Sipi woke up. He was by the road. The moon shone above. The Moon Man and Moon Woman were still there.
Sipi smiled. He knew his stories made people happy. He loved to dream and share.
He picked up his box. He walked to town. He had a new story to tell. The moon shone bright above.
"Jester!" called the forest echo. "Fool!" it laughed. Sipi smiled. He kept walking.
Original Story
SIPI ILONEN
"Kuka tahtoo nähdä kaappiani? Eikö kukaan huoli katsella koko maailman merkillisintä kapinetta?" huuteli Sipi Ilonen. Ja hän asetti kaappinsa neljän seipään päähän portin eteen. Kaikki, mitä talossa oli ihmisiä, suuret ja pienet, ukot ja ämmät, pojat ja tytöt, juoksivat kumoon toinen toisensa, huutaen: "Sipi Ilonen on tuolla kuvakaappinensa!"
"Huomatkaa jo!" huusi Sipi Ilonen, "nyt alkaa näytäntö!" Ja hän väänsi kampia kaapin sivusta; sen etusivu aukesi, koko joukko kauneita nukkeja astui esiin ja teki kaikenmoisia sukkeloita temppuja. "Lakit pois päästä, pojat! Tässä tulee keisari Napoleon suuren kotkansa, kenraaliensa, sotamarskiensa ja rosvopäällikköjensä keralla. Huomatkaa, miten suuri hän on, kuusi tuumaa pitkä, päätänsä pitempi Espanjan kuningasta ja kuuhun tarttunutta ukkoa. Varokaa, sotamiehet tulevat, pyssyt olkapäällä; pois tieltä, pojat, nyt tulee sota! Trrrm, rummut pärisevät. Näettekö tuota pientä rummuttajaa, joka astuu suorana kuin rautanaula keisarin henkivartiaväen etupäässä, noiden, joilla on karhunnahkalakit päässä? Hänpä vasta näyttää uljaalta. Ja päärummuttaja tuossa, hän puhaltaa kumoon kokonaiset rykmentit; tehkääpäs perästä, jos osaatte!… Hih hei, tuolla englantilaiset purjehtivat laivastollaan tänne päin… jum! jym! kanuunat paukahtelevat…"
"Hyvä Ilonen, antakaahan niiden paukahdella vähän kovemmin", pyyteli vanha Kaisa, päässänsä punainen myssy. "Merkillistä, ett'en minä kuule mitään, vai lienenkö tullut umpikuuroksi."
"Niin, en minäkään kuule mitään", ärähti Laiska-Jaakko, joka oli istuutunut nurmikolle, kun ei ollut tuolia käsillä. "Onhan minulla aika pitkät korvat enkä kuitenkaan kuule mitään."
"Olkaa vaiti!" tiuskasi Sipi Ilonen. "Luuletteko te kuuluvan kanuunain äänen, kun ihmiset surisevat kuin paarmat kaapin ympärillä?"
"Mutta minä en näe mitään", nyyhkytti torpparin pikku Reetta, joka oli vain kelpo vispilän pituinen ja seisoi räätälin Antin takana, jolla oli yllään leveä sarkatakki. "Minä en näe mitään, minä!"
"Pankaa suunne lukkoon!" torui Sipi Ilonen taas. "Minä sanon, että nyt tulevat englantilaiset ja kanuunat paukkuvat; ell'ette sitä kuule, niin ainakin näette kanuunat. Nyt kaalaa pikku Napoleon koko armeijansa kanssa veteen…"
"Eihän tuossa mitään vettä näy", huomautti Kaisa.
"No, ell'ette näe vettä, niin kuulette sen ainakin", sanoi Sipi Ilonen äkeissään. "Huh, miten meri pauhaa ja aallot kohisevat ja laivat varustautuvat taisteluun! Ja nyt keisari Napoleon sieppaa yhden linjalaivan kumpaankin kainaloonsa ja marssii rannalle."
"Enhän minä näe mitään rantaa", virkkoi räätälin Antti.
"Vaiti siellä! Voipihan pikku lapsikin ymmärtää, että ranta on kaapin takana. Tässä tulee turkkilaisia, tattareja, mamelukkeja, melumestareja ja muita ihmissyöjiä. Nyt he sivaltavat pitkät sapelinsa ja ryhtyvät tappelemaan. Niksis! tuossa juuri löi eräs pään poikki toiselta…"
"Mitä?" huusi Kaisu, "rupeavatko he tappamaan toisiansa?"
"Viekää sana nimismiehelle!" virkkoi Laiska-Jaakko ruoho-istuimeltaan, itse edes hievahtamattakaan.
"Minua pelottaa, niin hirveästi pelottaa", parkui pikku Reetta ja alkoi kohti kurkkuaan itkeä.
"Mitä melua tämä on?" ärjäsi Sipi Ilonen. "Sellainenko täällä on järjestys, ett'ei saada toisiaan surmata rauhassa? Huomatkaa, nyt tulee jotain muuta! Tuossa astua sipsuttelee kolme räätäliä pitkin tietä, riidellen, kuka heistä on raskain mies. Heidän jäljestänsä ajaa talonpoika ja saavuttaa heidät. Onko sinulla puntaria, ukko? Ei muuta kuin luotipuntari, hyvät herrat. Ota esille; riittää sekin. Ja talonpoika punnitsee räätälit luotipuntarilla; yksi painaa yhden, toinen kaksi ja kolmas kolme luotia. Niin, tiesihän minä olevani raskain mies, sanoo hän, joka painoi kolme luotia. Ei, malttakaahan, huutaa talonpoika, ottakaa pois taskustanne rauta ja sormustin! Ja raskain räätäli punnitaan uudestaan, mutta silloin hän painaa ainoastaan puoli luotia."
"Se ei ole totta!" väitti räätälin Antti suuren sarkanuttunsa sisältä.
"Se ei ole totta, sillä nuo ovat vain puukuvia. Räätäli on toki toista.
Ettekö ole lukeneet siitä urhollisesta räätälistä, joka löi seitsemän
hengettä yhdellä iskulla?"
"Nyt tule kaunista", sanoi Sipi Ilonen. "Tässä tulee Suuri Mogul hovinensa. Hän on niin lihava, että hänellä on neljä vannetta vatsansa ympäri, kaikki puhtaasta kullasta. Hänen jälkeensä tulee rouva Mogul, hänen äitinsä, ja on niin laiha, että hän katketa ripsahtaa kuin oljenkorsi, ja jäljestä kaikki hovilaiset astua sipsuttelevat varpaisillaan, sillä sellainen on tapa siinä hovissa. Nyt alkaa tanssi: Suuri Mogul tarjoaa käsivarttansa prinsessa Sinitaivaalle, pyytäen häntä polskaan. Ei, kiitoksia, sanoo hän, minulle on sattunut puikko jalkaan. Ei siitä lukua, sanoo Mogul. Soittaja soittaa ja he tanssivat. Mutta nyt yht'äkkiä katkeaakin yksi vanne Mogulilta."
"Ei, nyt minä lähden tieheni", sanoi suutarin Leena. "En minä kärsi tuota nähdä, hän aivan halkeaa."
"Ei hätää", lohdutteli Sipi Ilonen. "Tässä tulee kultaseppä palkeineen ja pihtineen; hän liittää vanteen jälleen eheäksi. Nyt koko hovi tanssii fandangoa. Jättiläinen Kamilas pyytää tanssiin prinsessa Kultakutrin ja Knut Soittelija on saanut Rikkaan Arabian sata rouvaa yhden kuhunkin kainaloonsa."
"Mitä hullua?" ihmetteli Kaisu. "Onko hänellä yksi kussakin kainalossa?
Mistä hän on saanut niin monta kättä?"
"Hän on tehnyt ne makkarapuikoista", vastasi Sipi Ilonen. "Nyt on kaikki, niinkuin olla pitääkin, mutta ei ole muistettu kutsua kuusta ukkoa, joka on tavallisesti kaikkein paras tanssittaja kaikissa häissä. Niinpä hän yht'äkkiä tuo koko armeijan kuun asukkaita…"
"Onko kuussakin ihmisiä?" kysäsi räätälin Antti ja kumartui kaapin päälle paremmin näkemään.
"Tietysti", sanoi Sipi Ilonen. "Kuussa on aivan samanlaista kuin maan päällä, paitsi että siellä on kuutamo lakkaamatta. Se myöskin on merkillistä, että kuussa kaikki on ylösalaisin tämän maan suhteen. Tuossa näette kuun ukon kaiken väkensä kanssa. He seisovat päälaellaan ja astuvat käsillänsä; tehkääs perästä, pojat!"
"Ei se mikään konsti ole", sanoivat pojat.
"Nyt he tulevat tanssisaliin", jatkoi Sipi Ilonen selittelyään. "Ettekö huomaa, että heillä on päällyssaappaat käsissä ja hatut jaloissa? Neljä kertaa neljä ja neljäkymmentä tuhatta heitä on. Nyt he kääntävät mullin mallin Suuren Mogulin ja koko hänen hovinsa…"
Riks! raks! Siinä makasi kaappi maassa. Sipi Ilonen aivan hurjistui.
"Kuka uskalsi sysätä minun kaappini kumoon?"
"Räätälin Antti sen teki", vastasi Laiska-Jaakko. "Hän kumartui katsomaan kuun ihmisiä ja hoipertui kaapin päälle…"
"No eihän; kuuluihan se asiaan, pitihän kaikki kääntää ylösalaisin!" ilvehti Kaisa.
"Ottakaa kiinni varas!" kiljui Sipi Ilonen. "Antti, Antti, vanteet ovat pudonneet Suurelta Mogulilta ja hänen äitinsä on katkennut aivan keskeä poikki!"
"Niin, ottakaa hänet kiinni!" kehoitti Laiska-Jaakkokin, ojentautuen vielä pitemmäksi nurmikolle. Mutta Antti oli jo matkan päässä pakosalla.
"Kuulkaas nyt, hyvät ihmiset", sanoi Sipi Ilonen, "oletteko kuulleet puhuttavan luonnon järjestyksestä? Nyt on Antti tehnyt pahan häiriön luonnon järjestykseen. Ymmärrättehän, minun pitää astua kaupunkiin ostamaan korumessinkiä kruunuksi keisari Napoleonille. Tässä on hattuni; pankaa ropo kuun ukolle ja muutamia parsinneuloja mastoiksi Englannin laivastoon! Kas niin, noin sen pitää helisemän! Kiitoksia, hyvät ihmiset! Älkää huoliko positiivin vääntäjistä, se on vain tyhjää vingutusta, joka ei maksa rikkinäistä nappiakaan. Minä tulen toistekin, minä tulen neljäntoista keisarin kanssa. Jääkää hyvästi, miehet ja vaimot! Jääkää hyvästi, pojat ja tytöt! Minä palaan ensi keskiviikkona."
Sipi Ilonen läksi astumaan kaupunkiin, kaappi seljässä. Mutta sinnepä olikin matkaa runsaasti puoli peninkulmaa, ja ennenkuin hän ehti puolitiehenkään, tuli iltahämärä. Varsin pimeä ei ollut, sillä täyskuu paistoi kirkkaasti puiden ylitse. "Yö on kaunis", ajatteli Sipi Ilonen; "minä käyn makaamaan tähän maantien vierelle." Ja niin hän tekikin, pannen kaapin päänsä alle.
Väsyksissä Sipi Ilonen kyllä oli, mutta maata hän ei kuitenkaan voinut, sillä hänestä tuntui olevan liian korkealta kattoon. "Tämäpä on kummallista", sanoi hän itsekseen, "kun tuo pyöreän palleroinen, juustonaamainen kuu minua noin katselee. Aivanhan minä selvään näen ukon ja akan. Heidänpä pitäisi kiittää minua, että minä niin kauniisti valehtelin heistä yksinkertaiselle kansalle." Kuun ukko ja akka eivät vastanneet. Oli niin hiljaista, hiljaista, hiljaista taivaassa ja maan päällä. Yön suuri lyhty vaelsi äänettömästi pitkin sinitaivaan kantta, himmentäen tähtien loistoa.
Sipi Ilosta harmitti, että kuu alinomaa vain katseli häntä eikä antanut hänen nukkua. "Miksi minua yhä katselet?" kysyi hän.
"Vetelys raukka!" sanoi kuu.
"Mitä? Rupeatko minua vielä hävyttömyyksillä solvaamaan? Enkö minä ole taiteilija? Enkö minä ole rikkain ja mahtavin mies maan päällä? Minun kaappiini mahtuu kaiken maailman ihanuus ja kunnia; armeijat ja laivastot tottelevat minun käskyjäni; kuninkaita ja keisareja minä korotan valtaistuimille ja niiltä jälleen sysään alas aivan mieleni mukaan…"
"Vetelys raukka!"' sanoi kuu uudestaan. "No, tuollapa vain ei ole ymmärrystä senkään vertaa kuin messinkinapilla!" ihmetteli Sipi Ilonen. "Kukapa jaksaisi kuunnella moista tyhmää puhetta? Kas siinähän oletkin, pohjantähti, melkein suoraan pääni päällä. Älä vain tipahda minulle keskelle naamaa; kerro ennemmin kuulle, mikä mies minä olen."
"Ilvehtijä!" vastasi pohjantähti.
"Vai niin, räpyttäjä, luulitko nyt olleesi hyvinkin sukkela? Kysyppäs auringolta, eikö minun korumessinkini ole yhtä hyvä kuin hänen kultansa. Mutta kas, tuossahan lentää kotka. Hoi, kotka, sanos kuulle ja tähdille, mikä mies minä olen!"
"Sinä olet minulle aivan sopiva aamiainen, onkimato", vastasi kotka, löi suoraa päätä alas Sipi Iloseen, iski kyntensä hänen repaleiseen mekkoonsa ja nosti hänet korkealle yli puiden latvain.
"Ei, maltahan!" huusi Sipi Ilonen, "odota tulevaan kevääsen, minä olen niin laiha kesällä. Tuolla kylässä asuu hyvin pehmoinen räätäli ja lihava laiskiainen. Uskallanko kysyä, kuka te, herra, olette, ja mihin matka vetää?"
"Minä olen keisari Napoleonin kuuluisa kotka ja nyt juuri matkalla kuuhun etsimään keisarin kruunua. Sen sanotaan olevan siellä hyvässä tallessa."
"No, sepä sopii oivallisesti", arveli Sipi Ilonen. "Minäkö en tuntisi keisari Napoleonin kruunua? Antakaa minulle vain vapaa kyyti kuuhun ja sieltä takaisin; minulla on siellä muutamia tuttuja ja me lunastamme kruunun, jos se ehkä on pantattuna." Mutta itsekseen ajatteli Sipi Ilonen: "toivoisinpa, herra kotka, että olisit kiinni naulittuna tallinoven päälle."
"Olkoon menneeksi", sanoi kotka, levitti tummat siipensä, kohosi yli pilvien tähtitaivaalle, ja kohta hän jo syvään hengähdellen istahti täyskuun äärimmälle reunalle.
"Mene nyt lunastamaan kruunua!" käski kotka.
Sipi Ilonen läksi; oli niin ihmeellisen keveä kävellä siellä kuussa. Hänestä tuntui aivan kuin olisi hän lentänyt. Se oli kullasta loistava maa, täynnä korkeita vuoria ja syviä laaksoja, mutta kaikki ylösalaisin. Puiden latvat olivat alhaalla ja juuret yläpäässä; ja talojen savupiiput olivat maata kohti. "Kukapa olisi arvannut, että minä osasin valehdella ihan oikein?" ajatteli Sipi Ilonen.
"Nyt pitää katsoa, onko kuu Hollannin juustoa", ajatteli hän edelleen,
istuutui, leikkasi palasen maasta ja maisteli. Niin, se todellakin oli
Hollannin juustoa. "Tähänpä pian syntyy aika kuoppa!" mietti Sipi
Ilonen.
Hän tuskin ehti leikata irti aika kimpaletta, kun näki merkillisen miesjoukon marssivan laaksoon. Se oli armeija kuun väkeä, kaikki päälaellaan, astuen käsillänsä ja pitäen kivääriä varpaillaan. Ja etupäässä astui itse kuun ukko. "Missä se konna on, joka meistä sanoi, että me kävelemme alassuin?" komensi kuun ukko.
"Kukapa uskaltaisi puhua niin ilmeistä valetta?" kysyi Sipi Ilonen vavisten. "Hullunkuristahan tuo on astuakin jaloillaan, kun kerran on olemassa kädet astumista varten."
"Sinä se juuri oletkin sitä kertonut", tiuskasi kuun ukko. "Katsokaas tuota lurjusta, hän astuu jaloillansa!"
"Minäkö?" sanoi Sipi Ilonen. "Enpä suinkaan. Enkö minä astuisi käsilläni luonnon järjestyksen mukaan?" Ja hän asettui päälaelleen, mutta kaatua romahti.
"Ei", sanoi kuun ukko, "et sinä kelpaa muuksi kuin ilvehtijäksi minun eukolleni. Hän tarvitsee jotakin huvia, eukko parka, kun on jo istunut tuhat vuotta, nenä taottuna kiinni kuuvuoreen. Sen hän sai rangaistuksekseen, kun, kuten tiedät, houkutteli minut yrittämään tervaamaan kuuta. Hän ei pääse irti, ennenkuin tänne tulee suurin narri maan ja taivaan välillä, ja minä tunnustan suoraan, että minä soisinkin hänen ennemmin siinä pysyvän kiinni. Hän on liian tarkka järjestyksen noudattaja, hän lakasisi ja siistisi koko kuun, jos kerran pääsisi irti. Minä suosin hiukan viatonta epäjärjestystäkin, olen vähän tiputellut tuhkaa piipustani sinne tänne, ja hauskaapa on hiukan likaella äsken pestyjä lattioita. Katso vain, kun ilvehdit eukolle, ett'ei hän pääse irti!"
"Suokaa anteeksi", pyyteli Sipi Ilonen, "minulla olisi vähän kiireenlainen takaisin maan päälle; minä lupasin Napoleonin kotkalle lunastaa keisarin kruunun."
"Vai sen leikkikalun!" virkkoi kuun ukko. "Minä annoin sen pojilleni keilapalloksi. Mars palvelukseesi, maan ukko!"
Ei siinä apua, Sipi Ilosen täytyi marssia käsillään armeijan mukaan, ja hän saapui suuren hiilikeltaisen vuoren luo, jonka vieressä kuun mummo aivan oikein istuikin, nenä kallion rakoon kiinni tarttuneena. "Huolitko nuuskaa?" kysyi kuun ukko ja kylvi sitä vuorelle. — "Ttsi!" aivasti mummo, ja samassa aukesi rako ja mummo pääsi irti. — "Nyt hukka perii!" pahoitteli ukko. "Tänne on tullut suurin narri maan ja taivaan väliltä, eikä se voi olla kukaan muu kuin sinä, Sipi Ilonen. Hyvät ystävät, nyt pakoon, sillä joll'ei nyt tule kuun pimennystä tomusta ja rikoista, niin eipä toden totta ole enää ainoatakaan lautaa tallella koko kuun valtakunnassa."
Koko armeija läksi käpälämäkeen. Sipi Ilonen yritti myöskin pakenemaan, mutta ei ollut vielä oikein opastunut käsillä kävelemistaitoon; hän kaatua kellahti seljälleen, nousi luonnollisille jaloilleen ja juoksi minkä suinkin käpälästä pääsi. Katsahtaen taaksensa näki hän suuren tomupilven ja kuuli kuun mummon äänen: "mitä muurahaisia ja matoja tässä on likaamassa minun tarhaani ja pihaani? Puhdasta pitää olla, ihan puhdasta kuun pihassa."
Ennenkuin Sipi Ilonen ehti lukea neljääntoista asti, oli hänen päällänsä jo suunnaton joukko kaikenlaista väkeä ja eläviä jotka pakenivat luutaa. Kaikki riensivät hänen päällitsensä, kaatoivat hänet kumoon, poljeksivat ja tukistelivat häntä. "Tuossa saat kruunustani!" tiuskasi keisari Napoleon, nipistäen häntä korvasta. — "Tuossa saat meidän linjalaivojemme nuppineuloista!" hurrasivat englantilaiset, lauaisten kanuunansa häntä kohti. — "Tuoss' on sulle minun vanteistani", puhkui Suuri Mogul ja nipisti häntä nenästä. — "Tuosta saat siitä, että minä katkesin kuin oljenkorsi!" huusi Mogulin äiti, pistäen häntä neulalla poskeen. — "Tässä saat tikun pistämisestä minun jalkaani!" nyyhkytti prinsessa Sinitaivas, puristaen hänet melkein puolikuoliaaksi. — "Tuoss' on luotipuntarista!" ärjyivät räätälit silitellessään häntä kuumilla raudoillansa. — "Tuoss' on sinulle siitä ja tuoss' on sinulle siitä!" huusivat sadatkin yht'aikaa, yhä vain pureksien, nipistellen, näpistellen ja tukistellen Sipi Ilos-parkaa, niin ett'ei hän enää kuullut eikä nähnyt mitään. Kaikki tuo tapahtui yht'äkkiä, ja heti kaikkein noiden kiusankappaleiden jälkeen tuli kuun mummo suurine luutineen. Sitä ei kukaan kyennyt vastustamaan: hän lakasi kuun puhtaaksi ja kirkkaaksi kuin messinkikattila; kaikki roskat laistiin alas kuun laidalta: keisarit, sulttaanit, prinsessat, linjalaivat, kanuunat, räätälit, rummuttajat, torventoitottajat, kotkat, kruunut ja luotipuntarit; kaikki ne kiertelivät hetkisen avarassa sini-ilmassa ja hajosivat sitte lentotähtinä yön hämärään.
Tämän romun joukossa, joka laistiin pois kuun levyltä, oli myöskin Sipi Ilonen. Hän turhaan katseli kotkaansa, tipahti pois, teki kuperkeikan tyhjässä avaruudessa, putosi, putosi putoamistaan yhä, ja viimein heräsi siitä, että muurahainen matoi matamistaan hänen korvaansa. Missä hän oli? Maantien laidassa nurmikolla, kaappi päänsä alla. Aamu oli valjennut, mutta täyskuu katsoi yhä vielä häntä kellertävän harmaana ja kalpeana yönvalvonnasta. Ihan oikein! Siellä vielä näkyivät entisellään ukko ja akka; suureksi helpotuksekseen Sipi Ilonen ei huomannut merkkiäkään tuosta hirmuisesta luudasta. Arvattavasti akka vieläkin istui, nenä kiinni kallion raossa. Sipi Ilosen ei vielä tarvinnut katsoa itseään suurimmaksi narriksi maan ja taivaan välillä.
"Tästä tulee hyvä historia yksinkertaiselle kansalle", sanoi hän miettiväisesti itsekseen ja nosti hihnoista kaapin selkäänsä. "Missäpä onkaan minun vertaistani, joka yhtenä yönä tekee sellaisen matkan? Ja minua on kuitenkin uskallettu sanoa vetelys raukaksi."
"Vetelys raukka!" sanoi metsän kaiku.
"Sinäkö se olet, neiti Suuton?" pilkkasi Sipi Ilonen. "Olkoon menneeksi vetelys; kaikkiahan nerokkaita miehiä sanotaan suuremmiksi tai pienemmiksi hulluiksi. Mutta sanoa minua, taiteilijaa, ilvehtijäksi…"
"Ilvehtijä!" kertoi kaiku.
"Kuuleppas nyt, lörpöttelijä; kyllähän olet tunnettu kieleväksi, mutta pyydänpä sinua kuitenkin olemaan ryhtymättä mihinkään personallisuuksiin. Vai tahdotko päästä minun kaappiini? Minäkö muka olisin ilvehtijä? Minä, joka tässä kaapissani esittelen maailman suurimmat merkillisyydet, olenko minä sellainen henkilö, jota vain noin ilman mitään saataisiin pitää narrinaan?"
"Narri!" sanoi kaiku.
"Jopa tämä nyt alkaa käydä sietämättömäksi. Minä lähden kaupunkiin.
Pidä kiinni suusi, varis!"
"Suuvaris!"
"Ole vaiti!"
"Vaiti!"
"Minä sinulle annan hyvän päivän."
"Hyvää päivää!"
Story DNA
Plot Summary
Sipi Ilonen, a traveling showman, entertains a village with his picture cabinet, narrating grand tales that the literal-minded audience cannot 'see' or 'hear.' Frustrated by their skepticism and the accidental destruction of his cabinet, Sipi sets off to town for repairs. He falls asleep and dreams of being carried to the moon by Napoleon's eagle, where he encounters an upside-down world and the Moon Man and Woman. After inadvertently freeing the Moon Woman, she sweeps Sipi and all the fantastical characters off the moon. Sipi awakens, realizing it was a dream, but is newly inspired to continue his storytelling, accepting his unique imaginative perspective despite the world's literalism.
Themes
Emotional Arc
amusement to frustration to wonder to acceptance
Writing Style
Narrative Elements
Cultural Context
Zacharias Topelius was a prominent Finnish-Swedish author known for his fairy tales and historical novels, often incorporating elements of Finnish folklore and a moralizing tone. This story, however, leans more into pure fantasy and humor.
Plot Beats (15)
- Sipi Ilonen loudly advertises his picture cabinet, inviting villagers to see its wonders.
- He narrates a grand spectacle of Napoleon, battles, and English fleets, but the villagers complain they cannot see or hear anything.
- Sipi continues with a tale of three tailors and a weighing scale, which tailor Antti disputes, claiming the figures are just wood.
- Sipi then describes the Great Mogul and his court, whose golden belly bands break, and the Moon Man's upside-down army.
- Tailor Antti leans too far to see the moon people, toppling Sipi's cabinet and causing its destruction.
- Sipi, furious, blames Antti and demands payment for damages, then sets off to town to buy replacement parts, carrying the broken cabinet.
- He falls asleep by the roadside, using the cabinet as a pillow.
- An eagle, claiming to be Napoleon's, carries Sipi to the moon to retrieve the emperor's lost crown.
- On the moon, Sipi finds everything upside down and tastes that the moon is made of Dutch cheese.
- He encounters the Moon Man and his army, who accuse him of lying about their walking on hands, forcing Sipi to try walking on his head.
- Sipi is compelled to entertain the Moon Woman, whose nose is stuck in a mountain as punishment for trying to tar the moon.
- Sipi's antics cause the Moon Woman to sneeze, freeing her, and she immediately begins to sweep the moon clean with a giant broom.
- All the characters from Sipi's cabinet, along with Sipi himself, are swept off the moon and fall through space.
- Sipi awakens by the roadside, realizing it was a dream, but sees the moon still in the sky, confirming the Moon Man and Woman are still there.
- He accepts his role as a storyteller, inspired by his dream, and continues his journey to town, despite the forest echo calling him a 'jester' and 'fool'.
Characters
Sipi Ilonen
Lean build, average height for a Finnish man of the era. His posture is often animated and theatrical when presenting his peep show, but can become hunched or defensive when challenged. He is not described with any specific scars or distinguishing features, suggesting a common appearance.
Attire: Practical, worn clothing suitable for a traveling showman in 19th-century Finland. Likely a sturdy, dark wool or linen jacket, trousers, and a simple shirt. His clothes would show signs of travel and use, perhaps patched or faded. He would wear sturdy leather boots.
Wants: To entertain and impress others with his peep show, to be recognized as a great artist and showman, and to earn a living.
Flaw: His pride and inability to admit fault or the limitations of his show. He is easily provoked and becomes defensive when his illusions are questioned, leading to his fantastical journey.
He begins as a confident showman, is challenged by his audience, and then experiences a fantastical, dream-like journey to the moon where his own reality is turned upside down. He is humbled and physically tormented by his own creations, but ultimately returns to his original state, perhaps with a renewed appreciation for his craft, though still prone to his old boastful habits.
Boastful, imaginative, easily angered, persistent, somewhat delusional. He is a showman who believes deeply in the wonders he presents, even when they are clearly fabrications. He is quick to defend himself and his show.
Old Kaisa
An elderly Finnish woman, likely stooped with age. Her build would be thin and frail. She is not described with specific features beyond her age.
Attire: Traditional Finnish peasant clothing for an elderly woman: a simple, dark-colored linen or wool dress, a practical apron, and most notably, a bright red cap (myssy) on her head.
Wants: To be entertained and understand the show, despite her sensory limitations.
Flaw: Her poor hearing and literal interpretation of Sipi's exaggerated descriptions.
Remains consistent throughout the story, serving as a foil to Sipi's grand pronouncements.
Curious, slightly hard of hearing, literal-minded, and easily confused by Sipi's fantastical descriptions.
Lazy Jaakko
A man of average build, characterized by his laziness. He is described as having 'long ears' (a Finnish idiom for being slow-witted or stubborn, but could also imply a slightly larger ear shape). He is seated on the grass, indicating a relaxed, almost slumped posture.
Attire: Simple, functional peasant clothing, likely a linen shirt and trousers, perhaps a vest, but nothing elaborate, reflecting his 'lazy' nature.
Wants: To observe the show with minimal effort, perhaps to pass the time.
Flaw: His extreme laziness, which prevents him from engaging fully or taking anything seriously.
Remains consistent, serving as a cynical voice in the audience.
Sarcastic, lazy, unimpressed, and literal-minded. He challenges Sipi's show with dry wit and a lack of enthusiasm.
Little Reetta
A very small Finnish child, described as being 'only the height of a good whisk'. She is likely thin and delicate.
Attire: Simple, practical child's clothing, likely a plain linen dress or smock, possibly with a small apron, suitable for a peasant family in Finland.
Wants: To see the show, but primarily driven by curiosity and then fear.
Flaw: Her small size and childlike innocence make her vulnerable and easily scared.
Remains consistent, serving as a representation of childlike innocence and fear.
Timid, easily frightened, and innocent. She takes Sipi's descriptions literally and is genuinely scared by the violent parts of the show.
Tailor Antti
An adult Finnish man, likely of average build, but made to appear larger by his clothing. He is not described with specific features beyond his profession.
Attire: A distinctive, wide, dark wool 'sarkatakki' (sarka coat), which makes him appear bulky. Underneath, he would wear typical peasant attire: a linen shirt and trousers.
Wants: To observe the show, but also to correct perceived inaccuracies and defend his trade.
Flaw: His pride in his profession makes him easily provoked when tailors are depicted negatively.
Remains consistent, serving as a voice of reason and a representative of a specific trade.
Skeptical, argumentative, and proud of his profession. He challenges Sipi's claims, especially when they relate to tailors.
Moon Man
A whimsical, somewhat chaotic figure. He is described as being able to walk on his hands, implying an inverted or acrobatic physique. He is not given specific human features, but is likely depicted in a way that suggests a non-earthly origin, perhaps with exaggerated limbs or a slightly distorted form. He is associated with 'coal-yellow' mountains, suggesting a dusty, lunar appearance.
Attire: Simple, perhaps slightly tattered or unconventional clothing, reflecting his chaotic nature and the lunar environment. It would not be human attire, but something more suited to a moon dweller, possibly grey or muted tones.
Wants: To maintain his preferred state of 'innocent disorder' on the moon and to find amusement, particularly at Sipi's expense.
Flaw: His fear of his wife's obsessive cleanliness, which he actively tries to avoid.
Remains consistent, serving as the primary antagonist in Sipi's dream sequence.
Mischievous, authoritative, chaotic, and somewhat cruel. He enjoys turning earthly conventions upside down and tormenting Sipi Ilonen.
Moon Woman
An ageless, powerful figure, initially stuck to a 'coal-yellow mountain' by her nose. Once freed, she is depicted as a force of nature, wielding a giant broom. She is associated with extreme cleanliness and order, implying a formidable and perhaps slightly severe appearance.
Attire: Practical, simple, and perhaps somewhat severe clothing, suitable for her role as a relentless cleaner. Likely in muted, lunar tones, but with an underlying sense of power.
Wants: To clean and bring absolute order to the moon, which she perceives as dirty and chaotic.
Flaw: Her extreme obsession with cleanliness, which makes her a terror to others.
Initially a static, imprisoned figure, she is freed and becomes an active, destructive force of cleanliness, sweeping away all the characters.
Obsessively clean, orderly, relentless, and powerful. She is a force of nature once unleashed, driven by a singular desire for tidiness.
Locations
Roadside Meadow
A grassy patch beside a dirt road, where Sipi Ilonen sets up his peep-show cabinet. The ground is covered in short grass, with burdock leaves visible. It's a common, open space, likely with some trees or bushes nearby, typical of a Finnish rural setting.
Mood: Initially lively and bustling with curious villagers, later quiet and reflective as Sipi wakes up.
Sipi Ilonen presents his peep-show to the villagers, and later wakes up here after his dream journey to the moon.
The Moon's Surface
A desolate, charcoal-yellow mountain landscape on the moon, where everything is upside down relative to Earth. The moon's surface is described as a garden and yard by the Moon-wife, implying a desire for cleanliness despite the current disarray. There's a specific rock crevice where the Moon-wife's nose is stuck.
Mood: Initially chaotic and absurd, then terrifying and frantic during the sweeping, finally pristine and unnervingly clean.
Sipi Ilonen is transported here in his dream, forced to walk on his hands, witnesses the Moon-wife's release, and is then swept off the moon by her broom.