NINIVE
by Zacharias Topelius · from Lukemisia lapsille 6
Adapted Version
Once, there was a big city called Nineveh. It had many tall houses and shiny gold. The people there were not kind at all. They thought they were the strongest and best.
God asked a man named Jonah to help. He said, "Go tell the people to be kind. Tell them to say sorry for being mean. If they do not listen, they will be in trouble."
Jonah went to the big city of Nineveh. He told the people what God had said. The people listened to Jonah's words carefully. They were sorry for being unkind and proud. They promised God they would start being good.
God saw they were sorry and decided something. He did not punish the city of Nineveh. But Jonah felt very sad and angry about this. He did not think it was fair at all.
God wanted to teach Jonah an important lesson. He made a big, leafy plant grow quickly. It gave Jonah cool shade from the hot sun. Jonah was happy to have the nice shade.
But the next day, the plant died and was gone. The hot sun beat down on Jonah's head. He felt very sad and upset about the plant.
God asked Jonah, "You are sad for the plant. Should I not care about the many people in Nineveh? Should I not care about the little children and animals too?"
Many, many years later, new people lived in Nineveh. These new people forgot to be kind and good. They forgot the lesson Jonah had taught them.
So God sent another man named Nahum to warn them. Nahum said, "Be kind and say sorry, or else! If you do not listen, bad things will happen."
But the people did not listen to Nahum's warning. They did not say sorry or try to be kind. Soon, the great city of Nineveh was gone. It was no more, just empty and quiet.
Later, people found old, broken stones from Nineveh. They put these old stones in a museum for everyone to see.
The storyteller went to the museum one day. He looked at the old, gray stones from Nineveh. He thought about a big, busy city today. He wondered if that city might forget to be kind too.
He hoped the city today would choose to be kind. He wished that all cities and all children could be safe. Remember, being proud and thinking you are the best is not good. Being kind and saying sorry can help everyone live together happily.
Original Story
NINIVE.
Oli kerran suuri kaupunki, suurimpia koko maailmassa; kolme päivänmatkaa pitkä; sen nimi oli Ninive. Se oli täynnä palatseja ja kalleuksia, ja asukkaita oli siinä lukemattoman paljo sekä mahtavia ruhtinaita ja väkeviä sotajoukkoja. Kaupungin suuret kirjastot olivat täynnä muinaisajan viisautta, ja siellä oli monta viisasta miestä ja taiteilijaa, jotka koristelivat kaikki paikat ihanimmasti. Oli siellä myöskin hurskaita, jotka palvelivat Jumalaa, mutta jumalattomia oli enempi ja he täyttivät suuren kaupungin hulluudella eivätkä tunnustaneet Jumalaa olevankaan. Sillä he luottivat suureen voimaansa, kunniaansa ja rikkauteensa eivätkä luulleet itseänsä kenenkään voittavan taivaassa eikä maan päällä.
Silloin lähetti Jumala profeetta Joonaan saarnaamaan Ninivelle hävitystä, saman Joonaan, jonka suuri kala nieli ja sitte jälleen oksensi maalle. Joonas meni Niniveen ja sanoi kansalle: "Vielä on neljäkymmentä päivää, sitte Ninive hukkuu."
Niin Niniven kansa uskoi Jumalaan, nöyrtyi paastoon ja rukouksiin ja kääntyi pahalta tieltänsä. Ja Jumala armahti heitä ja otti pois rangaistuksen Niniveltä, niin ett'ei kaupungille mitään pahaa tapahtunut.
Joonasta suututti, ett'ei hänen ennustuksensa toteutunutkaan. Hän meni ulos kaupungista, teki itsellensä majan ja istuutui sen varjoon katselemaan, eikö kaupunki kuitenkin hukkuisi. Jumala kasvatti pensaan varjoamaan Joonaan majaa ja virvoittamaan häntä päivän paahteessa. Mutta seuraavana aamuna lähetti Jumala madon syömään pensasta, niin että se kuivi. Joonas raukesi kuumuudesta ja se häntä niin suututti, että hän toivotteli itsellensä kuolemaa.
Silloin sanoi Jumala Joonaalle: "sinä säälit ja armahdat pensasta, jota et kasvattanut, joka yönä kasvoi ja yönä katosi. Eikö minun pitäisi armahtaman suurta Niniven kaupunkia, jossa on enempi kuin sata kaksikymmentä tuhatta lasta, jotka eivät tiedä erottaa, kumpi oikea ja kumpi vasen käsi on, sekä paljo eläimiäkin!"
* * * * *
Tämä tapahtui profeetta Joonaan aikana, jolloin Assyrian suuri pääkaupunki Ninive nöyrtyi ja siten säilyi Jumalan tuomiosta, Mutta sen jälkeen kasvoi Ninivessä toinen miespolvi, joka taaskin unhotti Jumalan ja täytti suuren kaupungin pahemmilla synneillä ja hulluuksilla kuin heidän esi-isänsä. Silloin lähetti Jumala profeetta Nahumin, ja Nahum sanoi Niniven kansalle:
"Hävittäjä nousee sinua vastaan ja piirittää linnasi. Katso eteesi teillä, sillä paimenesi makaavat! Sonnusta itsesi ja vahvista muurisi lujilla tilleillä! Vihollinen tulee ja hävittää viinapuusi oksat. Hänen rattaansa kimaltavat kuin tulisoitsut ja salamat, kun tiellä kilvataan ja sotaan mennään. He tulevat muureille asti; portit avataan heille virtain luota ja palatsi hajoitetaan. Ninive on kuin kalalammikko täynnä vettä; mutta sen pitää juosta pois, Siinä huudetaan: 'pysähtykää, pysähtykää!' mutta ei kukaan katso taaksensa. Ruoskat läjähtelevät, rattaat ratisevat, hevoset hirnuvat, vaunut vierivät. Vihollinen lähettää ratsujoukkoja, joiden miekat välkkyvät. Kaatuneita on läjittäin, niin että heidän ruumeihinsa langetaan. Hopeata haalitaan, kultaa ja kalleuksia ryöstetään summaton paljous. Tuli on polttava sinut ja miekka sinut surmaa, sanoo Herra; kaikki tämä tapahtuu sentähden, että olit iloinen ja suloinen synnin palveluksessa ja että olet saattanut väärälle tielle monta sukukuntaa. Nyt ei enää kuulla sinun käskyjäsi maailmassa; kaikki maat vapisevat ja kaikki lapset kalpenevat kuin saviastiat. Entiset imartelijasi sanovat: Missä on nyt niiden leijonain asunto? Ninive on hävitetty ja kansat paukuttavat käsiänsä sinun kukistuksellesi."
Semmoinen oli Nahumin uhkaava ennustus. Ninive ei häntä kuullut, ja tuomio täytettiin. Kaldaijalaiset tulivat sotavoiman kanssa, valloittivat kaupungin ja hävittivät Niniven niin perinpohjin, että moneen, moneen sataan vuoteen ei kukaan tiennyt paikkaakaan, jossa se suuri kaupunki ennen oli ollut. Vasta nykyaikoina on muutamia sen peninkulmain pituisista jättiläispalatseista kaivettu sorasta näkyviin todistamaan Kaikkivaltiaan tuomioiden oikeutta. Suuria, kummallisia eläinten ja ihmisten kuvia on äskettäin saatu näkyviin Niniven raunioista ja viety Lontoon ja Pariisin kivisaleihin. Siellä ne nyt seisovat yhtä ehyinä kuin 2,500 vuotta sitte ja katsoa tuijottelevat nykyajan ihmisiä suurilla, kankeilla, kummituksen näköisillä kivisilmillään. Joonas on kuollut, Nahum on kuollut, ja Ninive on ammoin hävinnyt maan päältä. Mutta kun kaikki muut ovat vaiti, täytyy kivien puhua.
Kerran varmimman rauhan aikana keskikesällä, kun Ranska oli mahtavuutensa kukkulalla Krimin sodan jälkeen, ja kun suuri maailmankaupunki Pariisi, joka on meidän aikamme Ninive, oli ihanimmillaan ja rikkaudesta loistavimmillaan; kun kaikki oli vain kukkia ja iloa, tanssia ja peliä, kultaa ja marmoria, silkkiä ja helmiä; silloin minä yksin ajatuksissani kävelin Louvre-palatsin viileissä, hiljaisissa ja hämärissä kivisaleissa ja ihmetellen katselin Niniven muinaisajan jättiläiskuvia. Miten mahtava onkaan se valtakunta ollut, miten komea ja muhkea se kaupunki, joka ennen muinoin piti semmoisia kuvia rapuillansa ja toreillansa! Niiden kivien edessä olivat profeetat puhuneet kansalle, ja minä olin kuulevinani Nahumin sanojen hiljaa kaikuvan kivimöhkäleistä:
"Sinulla on enempi kauppiaita kuin tähtiä taivaalla; sinun ruhtinaasi ja päämiehesi ovat lukemattomat kuin heinäsirkka-parvet, mutta kun aurinko nousee, ovat ne poissa, eikä kukaan tiedä, mihinkä he joutuvat. Paimenesi makaavat, Assurin kuningas! Nouse vartioimaan linnojasi sillä vihollinen lähestyy, ja lujat linnasi putoavat kuin kypset viikunat sen suuhun, joka niitä vain tahtoo syödä!"
Minun muistellessani näitä sanoja kuului palatsin ulkopuolelta ilohuutojen hälinä. Voitolliset sotajoukot kulkivat pitkin katuja, voitonmerkkejä kantaen, ja meluava ihmisjoukko seurasi riemuiten ja pauhaten. "Mitä unelmia!" sanoin itsekseni. "Eikö tämä ole urhollinen Ranskanmaa ja ylpeä, iloinen Pariisi? Eivätkän toki Nahumin sanat tässä toteudu…"
Minä petyin: ne toteutuvat juuri tänä aikana ja kaiken kansan edessä, ell'ei kaikkivaltias Jumala peruuta uhkaustansa, niinkuin Joonaan päivinä. Mutta silloin pitäisi ylpeän Pariisin nöyrtyä Jumalan edessä niinkuin ennen Ninive. O, jospa se nöyrtyisi, jospa se olisi Joonaan eikä Nahumin Ninive! "Sillä", sanoo profeetta, "Herra on pitkämielinen ja suuri voimasta. Hänen tiensä on tuulessa ja pilvissä: maa vapisee, vuoret halkeavat ja kansat kauhistuvat Herran tuomioiden edessä." — O, Herra, armahda myöskin meidän aikamme Niniven monia pikku lapsia, ett'eivät he hukkuisi, vaan vaeltaisivat hyveissä ja hurskaudessa!
(Lokakuussa 1870.)
Story DNA
Moral
Pride and wickedness lead to destruction, but humility and repentance can avert divine judgment.
Plot Summary
The story recounts the biblical tale of Nineveh, a powerful but wicked city. God sends the prophet Jonah to warn of its destruction, but the city repents, and God spares it, teaching Jonah a lesson about mercy. However, a later generation of Ninevites becomes even more corrupt, ignoring the prophet Nahum's dire warnings. Consequently, Nineveh is utterly destroyed and forgotten. The narrator then reflects on the unearthed ruins of Nineveh in a modern museum, drawing parallels to contemporary Paris and pleading for the present-day 'Nineveh' to humble itself and avoid a similar fate.
Themes
Emotional Arc
warning to despair to hopeful plea
Writing Style
Narrative Elements
Cultural Context
The story explicitly references the Crimean War (1853-1856) and the flourishing of Paris in its aftermath, placing the author's reflection in October 1870, likely during the Franco-Prussian War and the Siege of Paris, which would have made the themes of impending doom and divine judgment particularly poignant.
Plot Beats (13)
- The ancient city of Nineveh is introduced as a grand, wealthy, and powerful city, but also deeply wicked and proud, believing itself invincible.
- God sends the prophet Jonah to Nineveh to preach its destruction, warning that it will be overthrown in forty days.
- The people of Nineveh believe God, humble themselves with fasting and prayer, and turn from their evil ways.
- God relents and spares Nineveh, much to Jonah's anger and disappointment.
- God teaches Jonah a lesson about compassion by providing and then destroying a plant that shaded him, asking if He should not also pity Nineveh's many innocent children and animals.
- Centuries later, a new generation of Ninevites becomes even more wicked, forgetting God.
- God sends the prophet Nahum, who delivers a detailed and dire prophecy of Nineveh's complete siege, plunder, and destruction.
- Nineveh ignores Nahum's warning, and the Chaldeans conquer and utterly destroy the city, erasing it from history.
- In modern times, archaeological excavations uncover the ruins of Nineveh, confirming the prophecies.
- The narrator visits the Louvre in Paris, observing the unearthed Ninevite artifacts and reflecting on the city's fall.
- The narrator compares contemporary Paris, at the height of its power and pleasure, to ancient Nineveh, hearing Nahum's prophecies echo.
- The narrator expresses concern that Paris might suffer the same fate as Nineveh, unless it humbles itself before God.
- The story concludes with a plea to God for mercy for the 'Nineveh of our time', especially for its innocent children.
Characters
Joonas (Jonah)
A man of average height and build, likely weathered from his travels and experiences, including being swallowed by a large fish. His skin would be tanned from exposure to the elements, and his features would show the strain of his prophetic duties and personal frustrations.
Attire: Simple, practical robes made of coarse linen or wool, in earthy tones like brown, grey, or undyed cream. He would wear sturdy sandals. His clothing would be functional for travel and living in the wilderness, not ostentatious.
Wants: To fulfill God's command, to see his prophecies come true, to understand God's justice.
Flaw: Pride in his prophetic word, a lack of understanding of God's mercy, self-pity.
He learns a lesson about God's boundless mercy extending even to those he considers undeserving, though he struggles to accept it fully.
Obedient (eventually), stubborn, easily frustrated, compassionate (for himself), zealous, somewhat self-righteous.
Nahum
A prophet, likely with a commanding presence, perhaps taller and more imposing than Joonas, reflecting the severity of his message. His features would be sharp, conveying conviction.
Attire: Similar to Joonas, practical and unadorned robes of coarse fabric, but perhaps in darker, more somber tones, reflecting the doom he prophesies. A simple head covering might be present.
Wants: To deliver God's unheeded warning and prophecy of destruction to Ninive.
Flaw: Not explicitly shown, but perhaps a lack of the same personal struggle with mercy that Joonas experienced, as his message is purely one of judgment.
He serves as a conduit for God's final judgment on Ninive; his arc is complete with the delivery of his prophecy.
Stern, unwavering, righteous, a messenger of divine judgment, resolute.
The Narrator (Author)
A thoughtful and observant man, likely of a scholarly or contemplative disposition. His build would be average, not particularly robust, but not frail.
Attire: Formal 19th-century European attire, likely a dark suit or frock coat, waistcoat, and trousers, made of wool or a similar fabric. A crisp white shirt and a cravat would complete the look, reflecting his educated status and the period (1870).
Wants: To draw parallels between ancient history and contemporary events, to warn against pride and wickedness, to advocate for humility and piety.
Flaw: A tendency towards pessimism regarding humanity's capacity for sustained goodness, a sense of foreboding.
He begins with a sense of foreboding about Paris mirroring Ninive's fate and ends with a fervent prayer for mercy, showing a shift from observation to supplication.
Reflective, observant, moralistic, concerned for humanity, historically aware, somewhat melancholic.
Locations
The Great City of Nineveh
A vast ancient city, three days' journey long, filled with palaces, treasures, and countless inhabitants. It boasts large libraries of ancient wisdom, adorned with the works of wise men and artists. The city is characterized by its immense power, honor, and wealth, but also by widespread godlessness and folly.
Mood: Initially proud, opulent, and bustling with activity, later becoming a place of impending doom and eventual desolation.
Jonah preaches destruction, the people repent, and the city is spared. Later, a new generation forgets God, leading to its ultimate siege and destruction by the Chaldeans.
Jonah's Shelter Outside Nineveh
A simple, temporary shelter (maja) built by Jonah outside the city walls. Initially, a fast-growing plant provides shade, but it withers, leaving Jonah exposed to the scorching sun.
Mood: Desolate, hot, and initially providing temporary relief, then becoming a place of discomfort and frustration for Jonah.
Jonah waits to see if Nineveh will be destroyed, learns a lesson about compassion through the plant's growth and decay.
Louvre Palace Stone Halls (Paris)
Cool, quiet, and dim stone halls within the Louvre Palace in Paris. These halls house ancient colossal statues and bas-reliefs excavated from the ruins of Nineveh.
Mood: Reflective, somber, awe-inspiring, a stark contrast to the joyous celebrations outside. A sense of historical weight and prophetic echo.
The narrator contemplates the ruins of Nineveh and the prophecies of Nahum, drawing parallels to contemporary Paris, while outside, victorious French troops celebrate after the Crimean War.