LUCIAN NUMEROT
by Zacharias Topelius · from Lukemisia lapsille 7
Adapted Version
Mr. T is a math teacher. He loves numbers. He thinks numbers are the best. But his students, Nana and Flora, hate numbers. They like other things. Mr. T feels sad. He looks at them. "You must learn numbers," he says. "Numbers are very key in life. Please try."
An old man walks into the classroom. He has a long cloak. His name is Tom. "Please," says Tom. "I am hungry. Can I have a coin?" The girls, Nana and Flora, are kind. They smile. They give Tom some cookies. Mr. T is not happy, but he gives Tom a coin. Tom thanks them. He looks happy.
"Today is a special day," says Tom. "It is Lucy Day. My wife's name is Lucy. On Lucy Day, wishes can come true. It is magic." The girls, Nana and Flora, listen. They feel excited. Mr. T is not sure. He likes facts, not magic.
Mr. T tries to teach math. He asks Nana, "You had six apples. You get seven more. How many apples do you have now?" Nana smiles. "Seven!" she says. "I ate the other six." Mr. T is not happy. He asks Flora, "What is 70 times 3?" Flora thinks. "73!" she says. Mr. T sighs.
Mr. T feels very sad. He is frustrated. "I wish you were just numbers!" he says. Then he sneezes. "Prosit!" he says. It is a magic word. Tom watches. He smiles. A thing is about to happen.
Tom throws off his cloak. He is not just an old man. He is magic! He waves his hands in the air. Sparkles fly all over. The girls, Nana and Flora, change. They wear shiny crowns. They are numbers now. "I am number one," says Nana. "I can count things." "I am number two," says Flora. "I can measure things." They look not the same.
Mr. T is scared. He looks around. "Where are my girls?" he asks. The numbers, Nana and Flora, only talk about counting. They say numbers. They do not feel happy or sad. They have no feelings. Mr. T cries. "I want my girls back!" he says. He misses them. He feels sorry.
Nana, who is number one, speaks slowly. She recalls being a girl. "I wish... to be a girl again," she says. Her voice is soft. Mr. T hears her. He hopes. Flora, number two, also wishes. "I want to be a girl too," she says. They both want to feel again.
The big blackboard in the classroom opens. Lucy comes out. She is bright and kind. She has a magic stick. "Be girls again," says Lucy. She waves her stick. There is a bright light. The girls, Nana and Flora, are back! They clap their hands. They are happy. They hug Mr. T. Mr. T smiles.
Lucy looks at all. "Kindness and joy are more key than numbers," she says. Mr. T nods. "Yes," he says. "Feelings are special. I get it now." The girls smile. They agree. Tom claps his hands. "Happy Lucy Day!" he says. All feel warm inside.
Tom opens his basket. He gives all gifts. He gives Nana a flower. He gives Flora a star. He gives Mr. T a book. "Happy Lucy Day!" he says. The gifts are small but nice. All say thank you. They feel happy. The gifts are from the heart.
They all have fun together. Mr. T learns that feelings matter more than numbers. They celebrate Lucy Day. They dance and sing. It is a happy day. Mr. T is glad. He loves his students. They promise to be kind always.
Original Story
LUCIAN NUMEROT.
Joululeikki.
HENKILÖT:
Nanna, N:o 1.
Hanna, N:o 2.
Anna, N:o 3.
Märta, N:o 4.
Berta, N:o 5.
Melicerta, N:o 6.
Noora, N:o 7.
Doora, N:o 8.
Floora, N:o 9.
Maisteri Taulunen, heidän opettajansa.
Tuomas, tuntematon ukko.
Lucia, hänen nuori eukkonsa, eräs haltiatar.
Koulunvahtimestari.
Ääniä ulkopuolella.
Kouluhuone pulpetteineen ja nurkassa iso laskutaulu. Vasemmalla ovi, oikealla ikkuna. Maisteri Taulunen tyttöineen.
TAULUNEN. Niin, siihen ei nyt voi mitään. Yksi osa ahkeruutta, vähennettynä kahdesta osasta laiskuutta, jää jäljelle yksi osa laiskuutta. Se on minus, ymmärrättekö. Niiden, jotka ovat olleet laiskoja laskennossa, täytyy kertoa kurssi vieläpä Lucianpäivänä.
FLOORA. Hyvä maisteri, me tahdomme olla kovin ahkeria joulunaikana, jos nyt saamme viettää Luciaa.
KAIKKI TYTÖT. Maisteri kulta, me tahdomme olla niin, niin ahkeria.
TAULUNEN. Ahkeria joulunaikana! Kylläpä se on uskottavaa. Te olette niin, niin ahkerat mäenlaskussa kelkkamäellä ja edistytte niin erinomaisesti piirihypyssä joulukuusen ympärillä. Mitäs muuta tarvitaan? Vieläpä että suurella ahkeruudella massuttelette herkkuja. Ja täten luulette voivanne oppia jalon laskutaidon! Katsokaapas, aritmetiikka on kaikista viisauksista suurin. Numerot ne hallitsevat mailmaa, ja me olemme kaikki numeroita, — yksikköjä, ymmärrättekö? Laske yhteen yksiköt, vähennä ne, kerro ne, ja'a ne, se on elon summa. Se joka osaa laskea, hän osaa kaikki ja tietää kaikki. (Nanna, Märta ja Noora viittaavat.) No, mikäs nyt on? Saatte kysyä.
NANNA. Osaako hän laskea, minkälainen ilma huomenna tulee?
MÄRTA. Osaako hän laskea ajatuksia?
NOORA. Osaako hän laskea, onko hän onnellinen?
TAULUNEN. Osaa tietysti. Hän osaa kaikkia. Numerot ovat mailman kuninkaat, he läpitunkevat kaiken ja hallitsevat kaiken. Mutta nyt kerromme päässälaskun.
Toinen kohtaus.
(Tuomas astuu sisään kääriyneenä avaraan kaappuun.)
TGOMAS. Hyvä herra, antakaa minulle rahapenni jouluksi!
TAULUNEN. Ken siellä? Kukas te olette?
TUOMAS. Mun nimeni on Tuomas, ja muijani nimi on Lucia. Minä olen köyhä pyhiinvaeltaja, joka kuljen ympäri mailmaa ja etsin kilttiä lapsia. Herrallapa onkin monta lasta.
TAULUNEN. Menkää tiehenne, te häiritsette meitä. Ettekö näe, että täällä on koulu?
TUOMAS. Senpätähden tulinkin tänne. Minä luulin, että koulussa opitaan olemaan hyvä köyhille.
KOULUTYTÖT. Maisteri kulta…
TAULUNEN. No, tässä on, koska he rukoilevat teidän puolestanne.
(Hän panee hopearahan ukon hattuun.)
NANNA. Saammeko mekin antaa jotakin?
TAULUNEN. Saatte, saatte, mutta se tapahtukoon pian. Me laimiinlyömme laskennon.
(Tytöt tuovat Tuomaalle piparkakkuja,
pumpernikkeliä ja muuta hyvää.)
TUOMAS. Suuri kiitos! Palkinnoksi sanon teille jotakin. Tänään on Lucia, muijani nimipäivä, ja se on merkkipäivä. Se joka tänäpäivänä toivoo jotakin ja sanoo prosit ("onneksi") hän saa heti toivonsa täytetyksi.
TAULUNEN. Onko meillä nyt aikaa teidän merkkipäiviinne? Menkää tiehenne!
TUOMAS. Enkö saa vähän aikaa kuunnella noita kilttiä pikkuneitosia?
TAULUNEN (itsekseen.) Tuostapa miehestä ei nyt ikinä saa eroa. (Ääneen.) No kuunnelkaa sitten, niin saatte jotakin oppia… Yhteenlaskua! Nanna! (Nanna nousee.) Eilen sait äidiltäsi kuusi omenaa. (Nanna nyökkää päätään.) Tänään saat isältäsi vielä seitsemän.
NANNA. Voi, kuin hauskaa!
TAULUNEN. Kuinka monta omenaa sinulla silloin on?
NANNA. Seitsemän.
TAULUNEN. Ajatteleppas nyt! Eilen sait kuusi…
NANNA. Niin, mutta ne minä jo olen syönyt.
TAULUNEN. So, so; sinulla olisi kolmetoista omenaa… Istu ales! Melicerta! (Hän nousee.) Vähennyslaskua. Rohert löysi kadulta pussillisen pähkinöitä. Hän laski pähkinät, niitä oli 54. Hän kuori 14, mutta heitti pois ne, kun olivat madon syömiä. Kuinka monta pähkinää hänellä oli jäljellä pussissa?
MELICERTA. Hänen pussissaan ei ollut yhtään pähkinöitä jäljellä.
TAULUNEN. Mitä kummia? Eikö hänellä ollut mitään pähkinöitä.
MELICERTA. Ei, hän heitti ne pois, kun ne olivat kaikki madon syömiä.
Mihin ne olisivat kelvanneet, jotka olivat maanneet kadulla?
TAULUNEN. Parannatko sinä minun esimerkkejäni? Hänellä oli 40 pähkinää jäljellä pussissaan… Istu… Doora! (Hän nousee.) Kertolaskua. Mitä tekee 70 kertaa 3?
DOORA (vikkelästi.) 73.
TAULUNEN (kiivaasti, mutta hilliten itseään.) Sinä olet se… Jaa, sinä olet 73 kertaa niin viisas kun kertomataulu. Kertomataulun mukaan siitä tulee 210. Istu! Te ette osaa ei yhteen-, ei vähennys- eikä kertolaskua. No, Hanna! (Hän nousee.) Koeta jakolaskua. Koivussa oli 2,000 lehteä, kun se kaadettiin metsässä. Viisi lammasta ja yksi pässi riitelivät lehdistä. — Mitäs siitä kannattaa riidellä? — sanoi pässi. — Minä syön puolet, te toiset tasaatte toisen puolen yhtä suuriin osiin. — Montako lehteä sai pässi ja montako lehteä kukin lammas?
HANNA. Pässi ei saanut mitään siksi että oli ahnas.
TAULUNEN. Mutta jos pässi nyt sai puolet, kuinka monta lehteä se sai?
HANNA. Ei se saanut mitään, siksi että se oli niin julman ahnas.
TAULUNEN (Karkaa ylös vihoissaan.) Villihulluksi sitä ihminen tulee teidän kanssanne! Tässä istun koko pitkän lukukauden ja syötän noita kanatipuja numeroiden kultajyväsillä, mutta kun kysyn mitä pässi saa, kas silloin pässi ei saa mitään siksi että se on niin julman ahnas! Sanotteko sitä laskemiseksi? Kerrotaanko satuja aritmetiikassa? Minä soisin että olisitte numeroita, numeroita (nuuskaa) eikä mitään muuta kuin numeroita (aivastaa). Prosit, sen päälle aivastin.
(Tuomas heittää yltään kaapun ja astuu esiin joulu-ukon
tunnetussa muodossa. Soittoa näyttämön takaa Tuomaan loihtuun:)
Yksiki, kaksiki, kolmeki.
Tretton femsjuttondedels ett, minus sex.
Autumni rigores
Mordite flores!
Sit ordo lex,
Dum fiat numerus omnium rex!
(Näyttämö pimenee, kaikki tytöt kyykistyvät pulpettiensa taakse ja nousevat taas pystyyn loihdun loputtua, jolloin näyttämö valkenee. Heidän kasvonsa ovat nyt vaaleat kun liitu [tätä tarkoitusta varten on joko hienonnettua liitua tai valkoisia naamaria, joissa on lävet silmiä ja suuta varten], heillä on kullakin kultakruunu päässään ja selvä numeronsa järjestään 1-9:ään Nannasta alkaen ylöspäin. He ovat posliininukkeja, jäsenet liikkuvia, he liikkuvat kankeasti ja konemaisesti sekä puhuvat harvaan ja kieliopillisesti, kasvojaan vähääkään muuttamatta. Näyttämö valkenee uudestaan.)
TAULUNEN. Mitä tämä on? Silmälasini on mahtaneet käydä hikisiksi. (Hän pyyhkii silmälasinsa huolellisesti, panee ne uudestaan nenälleen ja laskee hämmästyneenä numerot) 1, 2, 3, 4 j.n.e. Tämä on oikein. Lienenköhän nukahtanut kesken laskutuntia ja uneksinenko aritmetiikkaa? (Nipistää korvaansa.) Ei, kyllä olen valveella. (Osoittaa sormella kolmea oppilasta.) Floora! Melicerta! Nanna!
FLOORA. Minun nimeni ei ole Floora. Minä olen 9.
MELICERTA. Minä olen 6.
NANNA. Minä olen yksikkö.
TAULUNEN. Todellako? No, miksi teillä on kruunut päässänne?
FLOORA. Me olemme kuninkaanlapsia. Numerothan ne mailmaa hallitsevat.
TAULUNEN. Nöyrin palvelijanne! Tuo on ollut säkissä ennenkun pussiin tuli.
TUOMAS.
Oi laskumestar', mitä halusit,
Se arvaamatta on nyt toteen käynyt.
Kas, nuoret oppitaimes kukkivaiset
Sun tenhosanas onkin muuttanut
Nyt numeroiksi. Heilt' on ajatukset
Ja tunteen nuori lämpö hyytynyt
Aritmetiikaks' jäykäks. Kaikki muu
On heistä kuollut. Luvunlasku, lasku
Ja lasku vaan on heidän elämää.
Sydämmen hehku, nuoruuden sekunnit
Luvuissa lasketaan nyt; ihmisarvo
Rahassa määrätään ja määrähintaan
Velvollisuudet myydään, omatunto
Ja isänmaa ja kunnia ja kunto. —
Nuo lähtevät nyt mailmaa johtamaan.
Koht' eipä mitään, jot' ei ostettais
Ja myytäis. Kaikk' on mittaa, painoa,
Lukuja, laskemista. — Mestari,
On taitos oiva, enkä sitä soimaa;
Ihmisen parhain palvelia on taitos,
Kun ihmist' ei vaan koeta hallita.
On rinnassas äärettömyyksiä,
Joit' eivät arvaa laskut, mitat määrää.
Sävelten ylhäisinten sulosoinnuss',
Autuuden, lemmen, rakkauden eessä
Sun laskutaitos äänetönnä on,
Kuin tähdet avaruuden aution.
Hyvästi!… Numeroitten kahlehia
Ei päästä taitos… Sen voi vaan Lucia.
(Katoo.)
TAULUNEN. No, jos tuo ei ollut runoa, niin empä enää ikinä tahdo kahdeksan numeroa piirtää. Runous ja aritmetiikka (aivastaa) se on ikäänkuin tulitikkulaatikko vesilasissa. Mikä hiton mies tuo on? Hän kai kuljeksii kauppatorilla veisuja myymässä. Mutta kuulkaapas nyt, armolliset prinsessat, jotka mailmaa hallitsette, ymmärrättekö nyt paremmin quatuor speciestä (4 laskutapaa)? Laatikaa yksi luku! Esimerkiksi 27… (Numerot järjestäytyvät komennon mukaan, ja esimerkkiä voi vaihdella mielin määrin.) Oikein! No, eteenpäin… 356… 4,785… 16,293… 175,482… 8,936,475… 81.639,574… 123,456,789… Täsmälleen oikein. Kas, nämät on kokonaislukuja. Te edistytte. No, eteenpäin… joku murtoluku, esimerkiksi 5/293 — (N:o 5 asettuu tuolille noiden kolmen muun yläpuolelle.) Sekin oikein… Laskekaa yhteen 57 ja 362. (Numerot laativat luvun 419)… Onko mokomaa nähty? Mainiosti! No, vähennä siitä 174! (Numerot asettavat luvun 245.) Myöskin oikein. Kerro tämä luku 3:lla! (Numerot näyttävät 735.) Täsmälleen! Pankkineiti ei voisi paremmin tehdä. No, ja'a 735 7:lläi (Numerot näyttävät epäröiden 15.) Ei, se on hullusti. Pitää olla 105.
FLOORA. Täällä ei ole yhtään nollaa.
TAULUNEN. Mitä? Ei yhtään nollaa? Ja nollathan ne juuri mailmaa hallitsevat. Annas tänne yksi nolla! Mitä aritmetiikka on nollitta?
FLOORA. Meitä on yhdeksän numeroa, sinä olet kymmenes. Siis sinä olet nolla.
TAULUNEN. Kuuleppas nyt, prinsessa, ensiksikään ei ole tapana sinutella opettajaansa ja toiseksi ei hän ole mikään nolla oppilaittensa edessä. Mutta minäpä tiedän keinon. Eikö kaupunkimme ja koko mailina vilise nollia? (Menee ikkunaan, huutaa ja paukuttaa käsiään.) Halloh, siellä! Kaikki nollat tänne!… Saammepa nähdä, kuinka pian saamme miljoonamme toimeen.
(Numerot tekevät piirin.)
TAULUNEN. Vai niin, te tuumitte että koko laskutaidon summa on nolla?
(Nuuskaa.) Uskallanpa sanoa, niin paljon kuin kunnioitankin yhdeksää
meduusaa, että jos tämä on pilaa niin se on hävytöntä pilaa…
(Ulkoa päin kuuluu melua.) Mitä melua tämä on?
KOULUNVAHTIMESTARI. Herra maisteri! Herra maisteri!
TATJLUNEN. Mitä nyt?
VAHTIMESTARI. Koko etehinen, portaat, piha ja katu ovat täynnä ihmisiä. Tänne törmää yhä uusia, niin pitkältä kuin silmä kantaa.
TATJLUNEN. Minkälaista väkeä?
VAHTIMESTARI. Kaikenlaista, pieniä ja suuria… korkeita herroja… ylhäisiä rouvia ja neitejä… porvarillista ja huonompaa kansaa… Ne huutavat kaikki: laske meidät sisään, tarvitsemme vaan yhden numeron tullaksemme miljooneiksi!… Ei, kuulkaapas miten nuo kolistavat!
(Kovaa kolinaa ja ääniä ulkoopäin: miljooneja! miljooneja!)
TAULUNEN. Luulinpa, ettei täällä nollista puutetta tulisi, mutta nuo viheliäisen köyhät miljoonat, joilla ei ole numeroita edessään, käyvät jo liiankin julkeaksi. Käske niiden vaeltaa pankkiin!… Ei, lähetä ne rautatiehallitukseen! Me tarvitsemme miljooneja voidaksemme matkustaa Lapinmaahan.
(Vahtimestari menee. Uudestaan melua ulkona, sittemmin hiljaisuus.)
TAULUNEN. Tänään täytyy meidän tulla toimeen ilman nollia. Minä olen hyvin tyytyväinen teidän viimeiseen laskentoonne. Mikä onni, että muutuitte numeroiksi! Ja numerot eivät voi saada huonompaa arvosanaa laskennossa kuin… arvatkaas!
KAIKKI NUMEROT (kylmästi ja levollisesti). Kiitettävä.
TAULUNEN. Niin, jopa alleviivattuna. Eikö tämä ilahuta teitä niin monen vastuksen perästä? Oi rakkaat oppilaani, minä olen ylpeä teistä… te tulette menemään pitkälle… se onkin minun paras palkkani,… se liikuttaa minua kyyneliin asti.
(Hän itkee ja nuuskaa.)
FLOORA. Yksi kyynel painaa viisi seitsemättäosaa sentigrammaa.
TAULUNEN (kuten ennen). Minun ystävyyteni teitä kohtaan…
NOORA. Maksetaan 3:lla markkaa tunnilta.
TAULUNEN (kuten ennen). Sydämmeni tunteet…
MELICERTA. Sydän sykkii 80 kertaa minuutissa.
MÄRTA. Ei, se on eri tavalla. Rakkaudesta se sykki 120, vihasta 130 kertaa ja raivosta aina 140:een asti.
TAULUNEN. Mitä kuulenkaan? Arvostatteko minun kyyneleitäni sentigrammoilla, ystävyyttäni rahoilla ja tunteitani suonenlyönneillä? Millä tavoin mittaattekaan kiitollisuuttanne koulua ja velvollisuuttanne isänmaata kohtaan, tai omantuntonne todistusta?
FLOORA (kylmästi ja päättävästi). Kaikki mitä ei voi punnita, mitata tai laskea, sitä ei ole olemassa.
TAULUNEN. Mitä? Ei ole olemassa? Onneton lapsi, sinä kauhistutat minua!
NOORA. Kauhu saattaa laskeutua 40 lyöntiin minuutissa.
TAULUNEN. Voi, kun ajattelen ihania, onnellisia nuoruutenne päiviä…
ANNA. [Repliikit sopii jakaa puheliaimmille.] Päivä ja yö tekee laskettuna 24 tuntia. 1,440 minuuttia, 86,400 sekuntia ja 5 miljoonaa 184,000 tertsiä.
HANNA. Kauniin päivän sademäärä lasketaan olevan 0,0 millimetriä.
NANNA. Onnellista päivää ei voi laskea, siis sitä ei ole olemassa.
TAULUNEN. Pois, pois! Tämähän on kamalaa, tämä. Numerot kummittelevat. Missä Tuomas on? Mitenkä saan taas nuo lapsiraukat ihmisiksi?
MELICERTA. Sinä olet toivonut kerran ja saanut kerran… Plus 1 minus 1 on yhtä kun nolla. Se on vähennyslaskua. Siitä ei tule mitään jäännöstä.
TAULUNEN. Oikein, mutta hirveää! Ottakaa koko laskutaitoni, mutta (nuuskaa) näyttäkää, että teissä on hiukankaan ihmistunnetta jäljellä!
NANNA (vitkaan ja katkonaisesti ikäänkuin unissaan). Minä soisin… 2 minus 2, on noll… Minä soisin… 12 kertaa 4 tekee 48… Minä soisin… 21, jaettuna 7:llä, tekee 3… Minä soisin… plus 9… että me jälleen tulisimme ihmisiksi.
TAULUNEN (aivastaa). Prosit!
(Iso taulu aukenee ja sen kehyksissä seisoo Lucia nuorena haltiattarena ojentaen valtikkaa. Soittoa. Pimeä.)
Lucian loihtuluku.
Aronda midó,
Calamba vitello!
Fugite, numeri!
Surgite, animae!
Harha kun haihtuvi, jää tosi vaan!
Aukene silmu jo loistelemaan!
(Kun näkymö valkenee, nähdään koulutytöt taas entisen muotoisina, iloissaan taputellen käsiään. Numerot ja kruunut ovat kadonneet.)
LUCIA. Ei, pitäkää vaan kruununne! Eikös ihminen ole luomiston kruunu?
(Tytöt ottavat kruununsa jälleen.)
NANNA. Minä näin niin hassua unta… että olin numero.
FLOORA. Niin minäkin ja sielumme oli quatuor species.
TAULUNEN. Ei tuo ollut hullumpaa, lapsi kullat… mutta kohtuus kaikessa.
MELICEBTA. Ja minä näin unta että maisteri lupasi meille kiitettävän alleviivattuna.
TAULUNEN. Lupasinko? Taisinpa kyllä. Laskitte ehkä paremmin kuin minä. Mutta kun ajattelen, että kyyneleni painavat viisi seitsemännestä sentigrammaa, että rakkaus lasketaan suonen tykytyksissä ja ystävyys markoittain ja pennittäin… Huh, kiitos olkoon sulle, hyvä haltia, että teit nuo jääkimpaleet jälleen ihmisiksi!
VAHTIMESTARI (ovessa). Täällä on yksi nolla, joka väkisin pyrkii sisään.
TAULUNEN. Emme nyt ehdi nollista huolia. Kaikki on jo laskettu yhteen ja kaikki on plus.
TUOMAS (astuu sisään koppa kädessä). Paitsi minua. Pienet lapset laskevat minun arvoni miljoonaksi. Suuret arvelevat ettei minua ole olemassakaan. Jos suuret ovat oikeassa olen minä nolla.
NANNA. Niinkuin emme tuntisi sinua, joulu-ukko! Sinä olet enemmän arvoinen kuin kaikki numerot pantuina peräkkäin; sinä olet rikkaista rikkain, koska teet niin monta onnelliseksi.
TAULUNEN. Laskekoon summan siitä kuka osaa! Ja kuitenkin hän on todellisin todellisuus.
TUOMAS (Nannalle). Lasketko minun arvoni niin suureksi, herttaisin pikku ykköseni? No valitse kopastani kauniinta mitä löytää voit… sinä ja te muut numero raukat. (Hän tarjoo koppaansa kaikille.) Emmekö nyt viettäisi muijani nimipäivää?
KOULUTYTÖT (kuten kappaleen alussa). Rakas maisteri…
TAULUNEN. Vai niin. Joko nyt taas soi tuo vanha laulu? Oli aika jolloin minua sinuteltiin ja sanottiin että olin nolla. Viettää Luciaa? Niin sen teemmekin niin että joulukuusi helisee. Kuinka ei noin mainiot numerot viettäisi Luciaa?
LUCIA HALTIA (sillä aikaa kuin tytöt ryhmittyvät numerojärjestykseen ja Tuomas viimeiseksi nollana).
Päivän kaarta mittaamaan,
Pikku numro liitää,
Mit' ei kukaan arvaakaan
Etsimään se kiitää.
Sydämmenkin kehräämää
Kultalankaa mittais — tää
Numrolle ei aukee,
Laskut tyhjäks' raukea
Numro lausui lapsillen:
Taulun liituaisin,
Läksyn langat kerisin,
Kynää kuluttaisin?
Tullos numeroinen vaan,
Sinust' oivan piian saan,
Ketterämmän hiirtä,
Tauluun pilkut piirtää!
Mutta yhtä seikkaa en
Salata ma tainne:
Olen epälukuinen,
Niinkuin meren laine.
Laine leijuu vapaana,
Ei sen tietä mitata…
Vankeja nyt auta!
Murra kahleen rauta!
(Lucian juhla alkaa esiriipun ollessa ylhällä ja joulu-ukko jakelee lahjojaan.)
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 7 ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.
Story DNA
Moral
True wisdom and happiness come from balancing logic and emotion, recognizing the immeasurable value of human connection, kindness, and feeling.
Plot Summary
A strict arithmetic teacher, Master Taulunen, wishes his imaginative students were 'nothing but numbers' due to their poor math skills. On Lucia Day, a magical pilgrim, Tuomas, grants this wish, transforming the girls into emotionless, calculating numbers. Horrified by their new, purely logical existence, which reduces all human values to measurable quantities, Taulunen desperately wishes for them to be human again. Tuomas's wife, Lucia, a fairy, appears and reverses the spell, restoring the girls and teaching Taulunen the invaluable lesson that human kindness, emotion, and immeasurable qualities are more important than pure logic.
Themes
Emotional Arc
frustration to despair to joy and understanding
Writing Style
Narrative Elements
Cultural Context
Zacharias Topelius was a prominent Finnish-Swedish author known for his fairy tales and historical novels, often incorporating moral lessons and national romantic themes. This story reflects a common 19th-century concern with the balance between scientific rationalism and humanistic values.
Plot Beats (13)
- Master Taulunen scolds his students for their poor arithmetic, emphasizing the supremacy of numbers and logic.
- Tuomas, a poor pilgrim, enters the classroom, asking for alms, and the girls show him kindness despite Taulunen's initial dismissal.
- Tuomas reveals it's Lucia Day, his wife's name day, and wishes made today will come true.
- Taulunen continues his arithmetic lesson, but the girls give absurd, non-numerical answers based on human reasoning (e.g., eaten apples, worm-eaten nuts, greedy ram).
- Frustrated, Taulunen wishes the girls were 'nothing but numbers', then sneezes, saying 'Prosit'.
- Tuomas sheds his cloak, reveals himself as a Christmas spirit, and casts a spell, transforming the girls into emotionless, crown-wearing numbers (1-9).
- Taulunen is bewildered and horrified as the girls, now numbers, speak only in cold, precise calculations, reducing friendship, tears, and even happiness to measurable quantities.
- A commotion outside reveals a crowd of 'zeros' trying to get in, wanting to be added to the numbers to become 'millions', further highlighting the absurdity of pure numerical value.
- Taulunen, distraught by the girls' lack of human feeling, expresses his wish for them to be human again, and Nanna (Number 1) slowly echoes this wish.
- Lucia, the fairy, appears from the blackboard, casts a counter-spell, and the girls return to their human selves, joyful and relieved.
- Lucia explains that humans are the 'crown of creation' and that not everything can be measured or calculated.
- Tuomas, now recognized as the Christmas spirit, offers gifts from his basket, and the girls, now understanding, value him more than all numbers.
- Taulunen, having learned his lesson, agrees to celebrate Lucia Day, acknowledging the importance of immeasurable human qualities.
Characters
Maisteri Taulunen
A man of average height and build, likely with a stern but ultimately kind demeanor. His face might show signs of exasperation and intellectual rigor, perhaps a slight furrow in his brow from constant concentration on numbers. Given the Finnish context, he would have fair skin.
Attire: A formal, dark wool suit typical of a 19th-century Finnish schoolmaster, perhaps a dark grey or black frock coat, waistcoat, and trousers. A crisp white shirt with a high collar and a dark tie or cravat. His clothes would be well-maintained but practical, not overly luxurious.
Wants: To instill a deep understanding and appreciation for arithmetic in his students, believing it is the key to understanding the world. He wants his students to be logical and diligent.
Flaw: His rigid adherence to logic and numbers makes him blind to the value of emotions and abstract concepts. He is easily frustrated by his students' lack of numerical understanding and their imaginative answers.
Initially a staunch believer that numbers govern all and that emotions are secondary, he is transformed by Lucia's magic and his students' numerical-driven behavior into realizing the importance of human feeling and unquantifiable values. He learns to appreciate the balance between logic and emotion.
Strict, intellectual, easily exasperated, but ultimately caring and concerned for his students' well-being. He is passionate about arithmetic and believes it is the highest wisdom.
Tuomas
Initially appears as a poor, elderly pilgrim, hunched and wrapped in a large cloak. After his transformation, he is revealed as a jovial, traditional Finnish Christmas figure, likely with a rounder, more robust physique, though still elderly.
Attire: Initially, a voluminous, dark, coarse wool cloak that conceals his form, possibly with a wide-brimmed hat. After transformation, he wears traditional Finnish Christmas attire: a red felt or wool tunic, perhaps with white fur trim, sturdy dark trousers, and warm boots. He might carry a small, simple basket or sack.
Wants: To bring joy and magic, especially to children, and to remind people of the unquantifiable values in life. He acts as a catalyst for the story's magical events.
Flaw: His initial disguise as a beggar makes him easily dismissed by those focused on material wealth or logic.
He initiates the magical transformation of the schoolgirls and helps guide Maisteri Taulunen to a new understanding. He reveals his true, benevolent nature as a Christmas figure.
Mysterious, benevolent, wise, and kind-hearted, especially towards children. He has a playful side and a deep understanding of human nature beyond numbers.
Lucia
A radiant, ethereal young woman, embodying purity and light. She would be slender and graceful, with an otherworldly beauty.
Attire: A flowing, pure white gown, possibly made of a light, shimmering fabric like silk or fine linen, with simple, elegant lines. It would be reminiscent of traditional Lucia attire, emphasizing purity and light, perhaps with a subtle shimmer.
Wants: To restore balance, reminding people of the importance of human emotion, imagination, and unquantifiable values, especially on her name day.
Flaw: Not explicitly stated, but perhaps her power is limited to specific times or conditions, like her name day.
She appears to reverse the numerical transformation, reminding everyone of the true essence of humanity and the limits of pure logic. She acts as a divine intervention.
Benevolent, wise, serene, and powerful. She embodies the unquantifiable values of humanity and magic, contrasting with the rigid logic of numbers.
Nanna
A young Finnish schoolgirl, likely small for her age, with a curious and somewhat naive demeanor. Fair skin with rosy cheeks.
Attire: A simple, practical dress made of linen or cotton, perhaps in a muted color like blue or grey, with a white apron over it. Sturdy leather shoes or wooden clogs. Her clothing would be clean but not fancy.
Wants: To understand the world around her, though not necessarily through numbers. She wants to please her teacher but her imagination often gets in the way of strict logic.
Flaw: Her literal interpretation of problems and her inability to separate real-world scenarios from abstract mathematical concepts.
She is one of the first to show the effects of the numerical transformation, becoming purely logical. She is also the first to express a desire to become human again, leading to Lucia's intervention. She learns the value of human emotion.
Curious, imaginative, a bit naive, and kind-hearted. She struggles with strict arithmetic but shows a strong sense of empathy.
Floora
A young Finnish schoolgirl, perhaps a bit more assertive than Nanna, with a determined expression. Fair skin.
Attire: A practical, well-maintained dress, possibly in a darker shade like forest green or deep red, with a white apron. Sturdy shoes.
Wants: Initially, to enjoy the holidays and avoid arithmetic. Under the curse, her motivation becomes purely logical and quantitative, dismissing anything unmeasurable.
Flaw: Her initial desire to avoid work, and later, her complete inability to comprehend anything outside of quantifiable data.
She undergoes a dramatic transformation from a normal child to a purely logical entity, stating that anything unmeasurable does not exist. She is returned to her human self by Lucia.
Initially eager to please and enjoy holidays, she transforms into a cold, decisive, and purely logical being under the numerical curse. She is direct and unyielding in her numerical state.
Locations
Schoolroom
A traditional Finnish schoolroom with wooden desks and benches, a large blackboard or 'laskutaulu' (calculation board) in the corner, a door on the left, and a window on the right. The room is functional and somewhat austere, typical of a 19th-century Nordic school.
Mood: Initially strict and academic, then transforms into a magical, eerie, and finally joyful space.
The main setting for the entire play, where the arithmetic lesson takes place, Tuomas (the Christmas elf) appears, the girls are transformed into numbers, and eventually revert to themselves, celebrating Lucia Day.