AIKOJEN KUVASTIN
by Zacharias Topelius · from Lukemisia lapsille 8
Adapted Version
It was Grandmother's birthday. Lotta had a special gift. "Happy birthday, Grandmother," said Lotta. "I love you." Grandmother smiled. "Thank you, my dear. I am happy today."
Lotta found a little box on the table. "What is this?" "It is my picture," said Grandmother. "From when I was young." Lotta looked at the picture. "You were so pretty! I wish I was you."
Grandmother said, "I have a magic mirror. It shows different times." "A magic mirror?" asked Lotta. Her eyes were big. "Yes," said Grandmother. "A long time ago, an old woman gave it to me. I helped her once."
"Show me when you were young!" said Lotta. Grandmother held the mirror. A picture came. It was Young Grandmother. She looked very happy. She played with a red ball outside. "Hello!" said Lotta. The picture did not talk back. It was from long ago.
Lotta reached out. She touched the picture. It went away! "Oh no!" said Lotta. "Where did it go?" "It breaks easily," said Grandmother. "It is just a picture from the past."
"Can I see the future?" asked Lotta. "Yes," said Grandmother. She showed the mirror again. A new picture came. It was Future Girl. She sat and read a book. "Hello," said Lotta. Future Girl did not look up from her book. "Do you want to play?" asked Lotta. Future Girl said, "I read books. I do not play." She seemed not friendly at all.
Lotta was upset. She reached for Future Girl. The picture went away. A red ribbon fell down. "I have the ribbon," said Lotta. "But she is gone."
Lotta wanted to see more. "Show me a story!" she said. She saw a lady. A little bunny hopped by her feet. "Oh, a bunny!" said Lotta. She was very surprised. She dropped the mirror. It broke on the floor with a loud sound.
"I broke it!" cried Lotta. "I broke the magic mirror!" She was very sad. Tears came to her eyes.
Grandmother hugged her. "Do not cry," she said softly. "It was just a picture. Each time is special. Be happy now." "Live your own time," said Grandmother. "That is the best thing to do."
Lotta smiled. She understood now. She would live happily with Grandmother.
Original Story
AIKOJEN KUVASTIN.
Henkilöt:
Isoäiti (75 vuotta).
Lotta (15 vuotta).
Kuvastinkuvia.
Huone. On ilta ja kaksi kynttilää palaa pöydällä. Perällä varjostin. Varjostimen keskiosassa vaan puitteet. Ovi, piironki, keinutuoli, palli. Isoäiti kutoo sukkaa keinutuolissa. Lotta istuu pallilla hänen jalkojensa juuressa.
LOTTA. Ajatteles, miten merkillinen päivä, isoäiti! Sinun syntymäpäiväsi! Äiti ja isä ja kaikki serkut ja kaikki palvelusväki ovat onnitelleet sinua, setä Fritz on pitänyt sinulle puheen, – ja me olemme laulaneet virren sinun kunniaksesi.
ISOÄITI. Jumalan kunniaksi. Jumala on kantanut minua käsivarsillaan läpi vaihtelevien aikojen ja antanut minun kokea monta surua, mutta paljo enempi armoa ja hyvin paljo rakkautta.
LOTTA. Tänään tahdon minä olla koko päivän sinun palvelustyttösi, tänään ja kaikkina päivinä. Saanko olla, isoäiti?
ISOÄITI. Saat, hyvä lapsi. Kaikki te kilvan koetatte minua ilahduttaa. Minä tarvitsen niin vähän. Minä tiedän kyllä, että te pidätte minusta.
LOTTA. Isoäiti täytyy pukea, isoäidin hiukset täytyy suoria, isoäidin täytyy saada istua mukavasti ja hauskasti, isoäidillä täytyy olla valoisaa ja lämmintä ympärillään. Koirat eivät saa haukkua, ja ovet eivät saa seisoa ra’ollaan, että huoneeseen tulee vetoa. Sitte sinä tarvitset yhden, joka lukee sinulle ääneen. Mitä sinä kaikkein mieluimmin haluat kuulla? Luullakseni Davidin 103:n psalmin.
ISOÄITI. Niin, lue se viimeiseksi tänä iltana. Lue Jumalan armosta ja anteeksi antavasta rakkaudesta koko elämäni ajalla ja myöhäisenä elämäni iltana.
LOTTA. Mutta onko tosiaankin totta, että sinä tänään täytät seitsemänkymmentä viisi vuotta?
ISOÄITI. On. Jumala antaa ensimäisen numeron kasvaa, mutta toinen alkaa aina alusta. Oli kerran aika, jolloin minäkin kirjoitin, niinkuin sinä nyt, ikäni yhden ja viiden numerolla.
LOTTA. Todellakin! Onko isoäiti tosiaankin kerran ollut viisitoista vuotias?
ISOÄITI. Miksi pidät sitä niin uskomattomana? Onko se niin mahdotointa, että minun keltaiset poskeni ovat kerran olleet punaiset, minun ryppyinen otsani sileä, minun harmaa tukkani ruskea ja minun kuihtuneet käteni pehmoiset?
LOTTA. Ei, mutta isoäiti on ollut vanha, niin kauan kuin minä muistan.
ISOÄITI. Etsi piironkini ylimmäisestä laatikosta, niin löydät muistokotelon nuoruuteni ajalta.
LOTTA (etsii ja löytää laatikosta muistokotelon, metaljongin). Oi, katsohan! Onko tämä nuori tyttö juuri sinä, isoäiti. Miten hyvältä hän näyttää! Ja kuinka hän on minun oman äitini näköinen! Minä tahtoisin olla hänen sijassaan!
ISOÄITI. Jos sinä olisit hänen sijassaan, niin olisit sinä se vanha mummo, jota sinä sanot isoäidiksesi. Sinä joutuisit vaihtaessasi tappiolle, pikku Lotta.
LOTTA. Ei, isoäiti! Katsos miten veitikkamaiselta ja iloiselta hän näyttää! Noin kaunis ja noin hyvä en minä ole koskaan ollut. Vaihdammeko?
ISOÄITI. Niin, mitäs ei uskaltaisi viidentoista vanhana tehdä! Rakas lapsi, ajattele minun silmälasiani ja minun harmaita hiuksiani; ajattele takanasi pitkää elämää monine koettelemuksineen ja edessäsi vuosien lunta ja elämän ehtohämärää! Niin, totta on, että illan jälkeen sarastaa uusi aamu, uusi nuoruus, joka ei koskaan kuihdu.
LOTTA. Kuta kauemmin tätä sinun nuoruudessasi otettua kuvaa katselen, sitä paremmin tunnen sinut. Jotain nuorta ja lämmintä loistaa vuosien lumen alta, kuten sinä sanot. Varmaankin senvuoksi, että sinä olet niin ylen hyvä. Kas, nyt nauraa kuvasi muistikotelossa! Sinulla oli varmaan hyvin hauska, kun olit nuori.
ISOÄITI. Oli kyllä; lyhyessä hameessa ollessamme hyppää koko maailma harakkaa edessämme. Pitkässä hameessa kompastuu helpommin.
LOTTA. Onko sinulla ollut harmia? Unohda ne, isoäiti! Muista ainoastaan se iloinen ja ihana seikka, että olet ollut noin suloinen tyttö! Siis, vaihtakaamme! Sinä olet olevinasi minä, ja minä olen olevinani sinä!
ISOÄITI. No niin, etsi samasta laatikosta, josta löysit minun valokuvani! Vasemmasta kulmasta löydät rasian ja rasiasta mustan kuvastimen, jonka kerran sain eräältä köyhältä eukolta. Kun olin sinun ikäisesi, menin eräänä päivänä metsään marjoja poimimaan ja näin siellä mummon, joka oli taittanut jalkansa, makaavan avutoinna yhdessä muurahaispesässä. Minä kannoin hänet kotiin ja hoidin häntä, kunnes hän parani. Kiitollisuudesta antoi hän minulle kallehimman aarteensa, taikakuvastimen, jonka keijukaisten ruhtinatar oli hukannut aamuterheneen. Pidä varovasti kuvastinta, lapsi, sillä sellaista on ainoastaan yksi koko maailmassa! Siinä näkee entiset, nykyiset ja tulevaiset, aivan kuin ne eläisivät edessämme. Olen kätkenyt sen kaikilta, mutta sinä saat sen nähdä, voidaksesi käsittää, mitä merkitsee vaihtaa vuosia isoäidin kanssa.
LOTTA (etsien piirongissa). Kuvastin? Täällä on rasia, jossa on sormuksia ja helmiä... täällä on kilpikonnan-kuoresta tehty kampa, joka on kullalla koristettu ... kuinka sinä olet rikas, isoäiti!... Ja täällä on muistikotelo, jossa on isoisän valokuva. Oi, niin hieno herrasmies!... Ei, mutta katsos! Täällä on kirjesalkku, jossa on kirjeitä ja painetuita kukkia! Mutta missä on peili?
ISOÄITI. Peili on eräässä norsunluu-rasiassa.
LOTTA. Tässä on rasia. Miten kauniisti se on tehty! Kannessaan enkeli, joka käy pyörivän pallon päällä.
ISOÄITI. Aika ja onni käyvät pyörivällä pallolla.
LOTTA. Isoäiti, minä pelkään! Minä en uskalla avata aikojen kuvastinta.
ISOÄITI. Niin, anna sen olla koskemattomana piilossansa. Meille voi olla hyödyllistä nähdä menneitä aikoja, mutta ei tulevia!
LOTTA (epäillen). Mutta nähdä samalla kertaa sekä menneitä että tulevia! Nähdä kaikki, mikä on ollut, ja kaikki, mikä on tuleva! Isoäiti, avaa sinä kuvastin ja minä katson sinun olkasi ylitse.
ISOÄITI (ottaa rasiasta esille pienen kuvastimen). No, mitä sinä tahdot nähdä?
LOTTA (katsoen hänen olkansa ylitse). Rohkenenko? Saanko? Tahtoisin nähdä sinut, isoäiti, viisitoistavuotisena.
ISOÄITI. Kuihtunut vanhus, muutu jälleen nuoreksi! Näyttäydy jälkimaailmalle!
KUVA N:O 1. (Nuori tyttö, 1830-aikaisessa puvussa ja pitkät palmikot niskassa, tulee näkyviin varjostimen keskelle).
LOTTA. Aivan kuin valokuva! Miten suloinen hän on! Saanko puhua hänelle?
ISOÄITI. Katsoa ja puhella saat, mutta et saa koskea häntä, sillä silloin haihtuu hän ilmaan.
LOTTA (hämillään). Mikä on neidin nimi?
KUVA (niiaten). Nimeni on Beata Sophia Randers.
LOTTA (kuiskaten). Se olet sinä, isoäiti. (Ääneen kuvalle). Tunteeko neiti tätä vanhaa rouvaa tässä keinutuolissa?
KUVA. En, en ole koskaan ennen häntä nähnyt.
LOTTA (kuiskaten). Isoäiti, hän ei tunne sinua!
ISOÄITI. Miten voisi viisitoistavuotisena tuntea itseään seitsemänkymmenen viiden vuoden vanhana?
LOTTA (kuvalle). Minunkin isoäitini nimi oli Beata Sophia Randers, ennenkuin hän meni naimisiin. Onko neiti nähnyt kapteeni Silfversparrea?
KUVA. Olen kyllä, hän on kadetti Haminassa. Minä tanssin hänen kanssansa eilen, syntymäpäivänäni. Sotilasvaatetus pukee häntä, hän tanssii valssia niin hyvin, että pää voipi aivan mennä pyörälle. Muutoin nimitämme me tytöt häntä aina variksenpelättimeksi, sillä hän ei osannut kerran ampua varista.
ISOÄITI. Niin ne tytöt! Me ilveilimme siihen aikaan joskus Silfversparren kanssa.
LOTTA. Tietääkö neiti, että kadetti Silfversparresta tuli sitte minulle isoisä?
KUVA. Älkää tehkö hänestä pilaa!
LOTTA. Hän meni naimisiin minun isoäitini kanssa, ja neiti itse on minun isoäitini.
KUVA. Oi, miten hauskaa! Nöyrin palvelijasi; kunnioitukseni isoäidillesi... Sano mulle, etkö sinä ole minun koulutoverejani vapaaherratar Rosenin kasvatuslaitoksesta? Suo anteeksi, etten sua heti tuntenut. Meitähän on niin monta.
LOTTA (vilkkaasti). En ole koskaan kuullut puhuttavan Rosenin kasvatuslaitoksesta. Mutta me olemme varmaankin tanssineet ja leikkineet yhdessä. Mehän olemme saman ikäiset, mehän sinuttelemme toisiamme. Onko sinusta hauskaa ajaa polkupyörällä?
KUVA. Kuinka? Polku...
LOTTA. Polkupyörällä. Minä osaan jo ajaa ja sinäkin saat pian oppia. Sinun täytyy usein käydä meidän luonamme. Asutko sinä lähellä rautatietä?
KUVA. Rautatietä? Mitä rautatietä?
LOTTA. Oikeata rautatietä tietysti. Onko teillä telefoonia, että voimme joskus keskustella keskenämme? Sähkösanomien lähettäminen tulee liian kalliiksi.
KUVA. Tele...? Sähkö...? Parlez vous français, mademoiselle?
LOTTA (kuiskaten). Isoäitiähän puhuu ranskan kieltä!
ISOÄITI. Se olikin ainoa, mitä opimme vapaaherratar Rosenin kasvatuslaitoksessa.
LOTTA (ääneen). Miksikä sinä kysyt minulta, osaanko puhua ranskaa?
KUVA. Sinä käytät niin paljo vieraita sanoja. Minä tulen sinun luonasi käymään. Missä sinä asut?
LOTTA. Missä minä asun? Täällä kotona tietysti.
KUVA. Näytä minulle merkkausliinasi. Minun on seinällä puitteissa ja lasin takana.
LOTTA. Merkkausliina, mitä se on?
KUVA. Se on tietysti merkkausliina! Mutta suo anteeksi, äiti odottaa, meidän täytyy ruveta leipomaan joululeipää ja kastamaan kynttilöitä.
ISOÄITI. Niin, sitä me saimme oppia kotona.
LOTTA. Mutta sitä minä en osaa! Mutta sinä olet niin kiltti ja iloinen, että minun täytyy saada tanssia sinun kanssasi seitsemän kertaa ympäri... (Juoksee kuvan luo, koskettaa siihen ja kuva katoaa). Beata, minne jouduit?... Hän katosi, isoäiti!
ISOÄITI. Minähän sanoin sen jo sinulle! Luuletko sinä, että minulla viidentoistavuotiaana oli aavistustakaan polkupyörästä, rautatiestä, sananlennättimestä ja telefoonista? Minä tiesin niistä yhtä vähän, kuin sinä tiedät merkkausliinoista tahi kynttiläin kastamisesta. Mutta sinähän halusit vaihtaa vuosia minun kanssani. Tahdotko nyt nähdä itsesi minun ikäisenäni?
LOTTA (hämmästyen). En, isoäiti, en uskalla. Minähän saisin nähdä itseni katoavan!
ISOÄITI. Ole tyytyväinen, pikku Lotta, iloisine viisinetoista vuosinesi. Kenties voin näyttää sinulle toisen pienen tytön, joka kuuluu sinullekin. Tule vielä kerran tänne ja katso olkani ylitse, niin saat nähdä tyttäresi-tyttären saman ikäisenä kuin itse nyt olet.
LOTTA. Tyttäreni-tyttären! Saanko minä tyttärentyttären?
ISOÄITI. Saat kyllä tyttären-tyttären, joka tulee vuorostaan nimittämään sinua isoäidiksi.
LOTTA. Oi, isoäiti tekee minusta pilkkaa!
ISOÄITI. Kaikki on mahdollista. Lotan tyttärentytär, astu esiin!
(Lotta menee entiselle paikalleen keinutuolin taakse. Kuva n:o 2, nuori tyttö tulee esiin varjostimen takaa, hän on puettu omituiseen tulevaisuuden pukuun, punainen nauha vyöllä, silmälasit nenällä, lyhyt piippu suussa; hänellä on lyhyeksi leikattu tukka ja tohtorinhattu päässä; lukee erästä kirjaa. Äänettömyys).
ISOÄITI. No, etkös kysy mitään?
LOTTA (kuiskaten). Hän näyttää kopealta. Hän on kuusta pudonnut. (Ääneen). Mikä sinun on nimesi?
KUVA (katsoo ylös kirjasta). Mitä tarkoitatte?
LOTTA. Minä kysyn sinun nimeäsi?
(Kuva kääntää hänelle selkänsä).
LOTTA. Vai niin, anteeksi! Mikä on tohtorittaren nimi, jos rohkenen kysyä?
KUVA (kääntyy takaisin). Magneta Hypothenusa Problem, sosiaalidemokratiian tohtori, palvelijanne.
LOTTA. Rohkenenko kysyä, mikä tuo kirja on, jota tohtori Magneta Hypothenusa Problem noin ahkerasti tutkii?
KUVA. Se on »20:nen vuosisadan edistys», jonka on kirjoittanut sama kirjailija, joka myös on kirjoittanut »19:sta vuosisadan raakuus».
LOTTA. Hyvin hauskaa tohtorittaren esi-isille. Suorittaako tohtoritar pian ylioppilastutkinnon?
(Kuva kääntää hänelle jälleen selkänsä).
LOTTA. Anteeksi! Minun aikanani käytiin vielä tohtorin ijällä koulua.
KUVA (kääntyy jälleen). Meidän aikanamme käy koulu sähköllä kuusikymmentä kilometriä tunnissa.
LOTTA. Vai niin. Opetetaanko koulussa myöskin tupakoimaan?
KUVA. Kaikki sivistyneet tytöt polttavat nykyään apelsiinin siemeniä.
LOTTA. Vai niin. No, mitä muuta koulussa saa oppia? Osaako tohtori hypätä harakkaa?
KUVA. Olkaa hyvä ja lausukaa ajatuksenne tieteellisemmin!
LOTTA. Tahdon koettaa. Osaako Magneta olla nuori, iloinen, vallaton? Osaako Hypothenusa tanssia? Ymmärtääkö tohtoritar Problem tehdä kepposia? Osaako hän nauraa ja itkeä, kuten viisitoista vuotiaana nauretaan ja itketään?
KUVA (ylpeästi). Minä osaan kaikkea, paitsi vastata sopimattomiin kysymyksiin.
LOTTA (suuttuneena). Mitä nyt, neiti Luonnonvoima? Tokko hän tietää, että olen hänen isoäitinsä?
KUVA. Harakan isoäiti sinä olet etkä minun ... antediluvian!
LOTTA (kuiskaten). Mitä se merkitsee isoäiti? Antediluvian?
ISOÄITI. Se on olento, joka on syntynyt ennen vedenpaisumusta.
LOTTA. Vai niin. Tietääkö Hypothenusa, että ennen vedenpaisumusta antoivat isoäidit epäkohteliaille lapsenlapsilleen vitsaa?
(Juoksee esiin ja tarttuu kuvan silkkivyöhön. Kuva katoaa).
LOTTA (silkkinauha kädessä). Sanoa isoäitiään antediluviaaniksi! Minun äitini on antanut minulle vitsaa vähemmästäkin... Mutta minne joutui Hypothenusa?
ISOÄITI. Kysele kuvastinkuvaa! Kas, sinä sait silkkinauhan käteesi! Ajan punainen kummitus on ainoa, joka on jälellä tulevaisuuden aaveesta.
LOTTA. Minäkö olisin tuollaisen krokotiilin isoäiti! Ei, mummo, minä en mene koskaan naimisiin!
ISOÄITI. Ei koskaan ... viidentoista vanhana.
LOTTA (tarkastaa silkkinauhaa). Mitä tämä merkitsee? Kaikki muu on harhanäköä, mutta tämä nauha on todellinen punainen silkkinauha, jonka olen nähnyt jossain tätä ennen. Olisivatko Constance ja Louise pukeutuneet kujeillakseen kanssani? Mutta serkkuni eivät ole ilmaa, niistä voi pitää kiinni. Poltanko tämän silkkinauhan? En polta! (Sitoo nauhan vyötäisilleen). Onhan uusin kuosi pukea itsensä sillä tavoin kuin viisikymmentä vuotta tämän jälkeen pukeudutaan. Mutta anna minulle kuvastin, isoäiti, nyt tahdon ottaa korkeimman arvosanan historiassa. Mitä minä välitän tulevista vuosisadoista? Pitäkööt huolen itsestään! Minä tahdon nähdä Semiramin riippuvat puutarhat, Cæsarin tulon Roomaan ja Columbuksen, kun hän löysi Amerikan. Minä annan sinun äidinäitisi tulla esiin ja niiata sinulle. Minä annan isän-isäni isän juosta »niijamaijaa» ja vetää perässään koko lauman esi-isiänsä aina Aatamiin asti. Anna minulle kuvastin, isoäiti, minä tahdon nähdä Eevan paradiisissa!
ISOÄITI. Hiljaa, hiljaa, pidä varovasti kuvastinta! Velhon kapineihin ei ole luottamista! Paradiisissa oli käärme.
LOTTA (ottaa peilin ja vilkuttaa riemuiten sitä). Minä tahdon poimia kirsikan elämän puusta ja omenan tiedon puusta. Minä tulen jakamaan sen sinun ja äidin ja isän ja kaikkien ihmisten kanssa. Isoäiti Eva, astu esiin ja salli minun nähdä paradiisi!
KUVA N:O 3. (Pitkä, valkoinen kummitus, jonka ympärille on kääriytynyt suuri käärme, astuu esiin varjostimesta).
ISOÄITI. Varo itseäsi lapsi!
LOTTA. Hui ... käärme! Se matelee tänne päin! Isoäiti, puolusta minua!
(Hän pakenee, kompastuu ja putoaa. Kuva katoaa).
ISOÄITI. Hyvästi Semiramis, Cæsar, Columbus, Eeva ja paradiisi! Lapsi, lapsi, sinä olet lyönyt maailmanhistorian kappaleiksi!
LOTTA (nousee hämmästyneenä). Onko käärme poissa? Hui, kuinka se peljästytti minut! Mutta ... minä luulen, että kuvastin on mennyt rikki! (Kokoaa palaset). Eikö sitä voi liimata, isoäiti? On olemassa eräänlaista kittiä, jolla on nimenä »Älä itke».
ISOÄITI. Ei varjoja voi liittää yhteen! Ei mikään kitti voi tehdä menneitä aikoja jälleen ehyiksi! Ne ovat olleet ja menneet ikipäiviksi.
LOTTA (nyyhkyttäen pallilla ja nojaten isoäidin polveen). Minä olen lyönyt maailmanhistorian kuoliaaksi... Minä olen surmannut tulevaisuuden ... ja sen olen tehnyt oman isoäitini syntymäpäivänä!
ISOÄITI. Älä sure, lapseni. Sinä olet särkenyt muiston hauraan lasin; tee itsellesi uusi kuvastin tulevaisuuden toivoa varten. Paranna särkyneitä ihmissydämiä! Monet tahtovat tietää tulevaisia asioita ja vapisevat kuitenkin niiden outoa kaukaisuutta. Anna niille parempi kuvastin, joka ei koskaan putoa kappaleiksi. Anna heille Jumalan kaitselmus, joka tekee meidät ymmärtäväisiksi menneiden aikain suhteen ja levollisiksi tulevaisuuteen nähden!... Tahdotko vieläkin vaihettaa vuosia kanssani?
LOTTA (katsoo kysyvästi isoäitiin). Tahtooko isoäiti vaihettaa minun kanssani?
ISOÄITI. En, lapseni. Uusi aika tarvitsee uusia voimia ja jokaisella ajalla on rajansa. Onnelliset me, jos olemme voineet täyttää aikamme tarkoituksen! Elä parhaimman hyväksi ajallasi, kuten minä olen ajallani elänyt!
LOTTA. Kuinka sinä olet hyvä, isoäiti!
(Esirippu laskee).
Story DNA
Moral
Each era has its own purpose and challenges, and it is best to live fully and purposefully in one's own time rather than dwelling on the past or fearing the future.
Plot Summary
On her 75th birthday, Grandmother shares a magical mirror with her curious 15-year-old granddaughter, Lotta. Lotta first sees Grandmother as a young girl, but they cannot comprehend each other's worlds due to vast generational differences. Next, Lotta sees her own great-granddaughter from the future, a highly intellectual but seemingly cold figure, which frightens and angers her. Overconfident, Lotta then tries to view grand historical events but is startled by a vision of Eve and a serpent, causing her to drop and shatter the mirror. Distraught, Lotta is comforted by Grandmother, who explains that the mirror was merely a fragile memory and encourages Lotta to live purposefully in her own time, building a 'new mirror' of hope through faith.
Themes
Emotional Arc
curiosity to fear to regret to acceptance
Writing Style
Narrative Elements
Cultural Context
Zacharias Topelius was a prominent Finnish author, often writing moralistic tales for children. The story reflects a period of rapid technological change (railways, telegraphs, telephones) which would have been new and exciting, contrasting with traditional ways of life.
Plot Beats (13)
- Lotta celebrates Grandmother's 75th birthday, expressing admiration and a wish to serve her.
- Lotta finds a locket with Grandmother's youthful picture and wishes she could be that young, beautiful girl.
- Grandmother reveals a magical mirror, a gift from a grateful old woman, that shows the past, present, and future.
- Lotta uses the mirror to see Grandmother as a 15-year-old, Beata Sophia Randers, but they cannot understand each other's eras (e.g., bicycles vs. embroidery).
- Lotta accidentally touches the past image, making it vanish, and Grandmother explains the fragility of the visions.
- Lotta, intrigued, asks to see her own future, specifically her great-granddaughter.
- The mirror shows Magneta Hypothenusa Problem, a highly intellectual, seemingly aloof great-granddaughter from the future, who dismisses Lotta as 'antediluvian'.
- Lotta, offended, tries to grab Magneta, making the image vanish and leaving behind a red silk ribbon.
- Lotta, now overconfident, demands to see grand historical and mythical scenes like Semiramis's gardens, Caesar, Columbus, and Eve in Paradise.
- A vision of Eve with a large serpent frightens Lotta, causing her to drop and shatter the mirror.
- Lotta is devastated, believing she has destroyed world history and the future.
- Grandmother comforts Lotta, explaining that the mirror was just a fragile memory and encourages her to focus on living well in her own time, creating a 'new mirror' of hope through faith.
- Lotta accepts Grandmother's wisdom, understanding that each generation has its own path and purpose.
Characters
Isoäiti
A woman of 75 years, with a frail but resilient build. Her once rosy cheeks are now yellowed and her forehead is deeply wrinkled. Her hands, though withered, still possess a gentle touch.
Attire: Likely wears practical, warm, and modest clothing typical of a Finnish elderly woman in the mid-19th century. This would include a long, dark wool or linen dress, possibly with a simple apron, and a shawl draped over her shoulders for warmth. Her clothing would be well-maintained but not extravagant.
Wants: To share wisdom and comfort with her granddaughter, to live a life of faith and gratitude, and to find peace in her later years.
Flaw: Her physical frailty due to old age, and perhaps a tendency to dwell on past sorrows, though she actively chooses to focus on grace.
She serves as a static character, a fount of wisdom, whose presence guides Lotta's understanding of life and time. She reinforces her acceptance of her own age and life path.
Wise, gentle, patient, devout, loving. She has experienced much sorrow but focuses on grace and love.
Lotta
A lively and curious girl of 15 years, full of youthful energy. Her build is likely slender and agile, typical of her age.
Attire: As a Finnish girl in the mid-19th century, she would wear a practical yet charming dress, perhaps of linen or cotton, in a modest style. This could include a long-sleeved dress with a high neckline, possibly with a simple pattern or embroidery, and sturdy shoes. Her clothing would reflect her family's comfortable but not extravagant status.
Wants: To understand her grandmother's past, to experience life beyond her current reality, and to satisfy her boundless curiosity about time and existence.
Flaw: Impulsiveness, naivety, and a lack of understanding of the consequences of tampering with powerful magic. Her youthful arrogance leads her to break the mirror.
Starts as a naive and curious girl who wishes to trade places with her younger grandmother. Through her interaction with the mirror and its consequences, she learns the value of her own time and the importance of living in the present, accepting the natural progression of life.
Curious, enthusiastic, affectionate, impulsive, somewhat naive, and playful. She is eager to please her grandmother but also easily excited and prone to mischief.
Nuori tyttö (Isoäidin nuoruuden kuva)
A young woman, likely in her late teens or early twenties, with a vibrant and healthy appearance. She is described as 'beautiful' and 'good-looking' by Lotta.
Attire: Dressed in a fashion from the 1830s, which would include a high-waisted dress with puffed sleeves, a wide neckline, and a full skirt, possibly made of cotton or light wool. Colors would be soft pastels or muted tones. The description mentions 'pitkät palmikot niskass' (long braids at the nape of her neck), indicating a specific hairstyle of the period.
Wants: To live and enjoy her youth, without the burdens of age or future knowledge.
Flaw: Not applicable as she is a static image/memory.
Remains a static representation of Isoäiti's youth, serving as a contrast to her current elderly state.
Mischievous, happy, beautiful, and good-natured, as perceived by Lotta. She embodies the carefree spirit of youth.
Magneta Hypothenusa Problem
A young woman from the future, with a distinctive and somewhat severe appearance. Her build is not explicitly described but implied to be confident and perhaps rigid.
Attire: Dressed in an 'omituisen tulevaisuuden pukuun' (peculiar future costume), which includes a red ribbon around her waist, spectacles on her nose, and a short pipe in her mouth. She also wears a 'tohtorinhattu' (doctor's hat), indicating her academic status.
Wants: To pursue knowledge and progress, to embody the intellectual superiority of her future era.
Flaw: Her arrogance and inability to understand or appreciate the past or emotional connection. She is easily provoked by Lotta's 'unscientific' questions.
Appears as a static, symbolic representation of a potential future that Lotta finds undesirable. She is literally pulled out of existence by Lotta's anger.
Haughty, arrogant, intellectual, dismissive, and somewhat rude. She values scientific advancement and dismisses traditional ways.
Eeva (Eva)
A tall, white apparition, described as a 'ghost' (kummitus). Her form is ethereal and wrapped by a large snake.
Attire: Wrapped in a large snake, implying a lack of conventional clothing, consistent with the biblical figure of Eve in Paradise.
Wants: To represent the biblical figure of Eve and the dangers of forbidden knowledge.
Flaw: Not applicable as she is a magical apparition.
A brief, terrifying appearance that causes Lotta to drop and break the mirror.
Not explicitly described, but her appearance is terrifying to Lotta, implying a primal, perhaps dangerous, presence.
Locations
Grandmother's Room
A cozy, warm room in a traditional Finnish home, likely a 'tupa' or main living area, illuminated by the soft glow of two candles on a table. In the background, there is a screen or partition with an empty frame in its center. The room contains a door, a chest of drawers (piironki), a rocking chair (keinutuoli), and a stool (palli). The atmosphere is intimate and reflective, suitable for storytelling and quiet contemplation.
Mood: Warm, nostalgic, intimate, slightly mysterious due to the screen and mirror
The setting for the entire story, where Lotta and Grandmother discuss life, age, and reveal the magic mirror. All the visions from the mirror appear within this room, projected onto the screen.