HYRRÄ

HYRRÄ.

Henkilöt.

Kuningas.

Kuningatar.

Prinsessa Kielevä, heidän tyttärensä, jota sanotaan Hyrräksi.

Kuvernööri Hämähäkinjalka.

Kuvernöörin rouva Eau de Cologne, prinsessan opettaja.

Raatimies Teiri, ylituomari.

Kapteeni Puks, henkivartion päällikkö, Hämähäkinjalan adjutantti;

Pytt, hänen poikansa, kääpiö.

Kuninkaan airut.

Hannu-mestari, seppä.

Hannu-muori, hänen vaimonsa.

Liisa, heidän kasvattityttärensä.

Ilkisiipi, noita-akka.

Hovineitejä ja ääniä, jotka puhuvat.

Hovi, henkivartio, kansaa, joka katselee ja huutaa hurraata.

Sadun aika: Oli kerran.

Ensimäinen seikkailu.

Hannu-mestarin paja. Ahjo, alasin, palje, pietti ikkuna ja ovi. Sukkela Pekka lausuu, Hannu-mestari ja Matti takovat tahdissa alasimella[4], Olli lietsoo palkeella, Liisa istuu nurkassa kutoen sukkaa.

[4] Vasaranlyönnit sattuvat alleviivattujen tavujen kohdalla.

PEKKA (mittelevästi).

      Ne satua takoo,

      Niin pitkää, kuin rako,

      Kuin ov’ leveää.

      Onks’[5] tuttua tää.

      Jos sadustain et saa,

      Sä mielelles vitsaa,

      Niin kuunnella, oi.

      Sen toistekin voi!

[5] Lyhennys sanasta onkos.

HANNU-MESTARI. No, pojat, nyt on lauvantai-ilta, äiti odottaa puuropatoineen, voimme lopettaa päiväntyömme. Vai niin, Matti ei ole vielä valmis. Minä odotan sinua ja pistän tupakkata piippuun. (Panee, tupakkaa piippuun, polttaa ja katsoo ikkunasta). Hakaset ja lehtiäiset! Mitä väkeä on tuo (osoittaa sormellaan katselijoita), joka istuu tuolla kuun valossa ja tirkistelee tänne pajaan.

PEKKA. Ne ovat säkeneitä savupiipusta. Isä luulee, että ne ovat silmiä, kun ne loistavat pimeässä.

LIISA. Ei ne ole säkeniä. On olemassa paljo muuta, mikä säihkyy pimeässä lauantai-illoin.

HANNU-MESTARI. Jumala siunatkoon sinua, lapseni, sinä olet haltijatarten kummilapsi, sinä näet enempi kuin toiset. Mitä, jos tuolla ulkona olisi väkeä! (Katsojille). Kernaasti minun puolestani. Olkaa hyvä ja katsokaa meitä, kyllä meitä kannattaa katsella. Minä olen Hannu, mestariseppä, joka olen takonut hopeakengät kuninkaan hevoselle, Tulenkorskujalle. Muori on tuvassa, mutta tässä näette lapseni. Tässä on sukkela Pekka; hän osaa takoa hyrriä ja soittaa harmonikkaa. Tässä on viisas Matti; hän takoo konstilukkoja ja on niin tavattoman ovela, että hän voi pettää ketunkin. Tässä on Olli, sanovat tyhmäksi Olliksi senvuoksi, että hän puhuu vaan kuusi tahi seitsemän sanaa viikossa, mutta hän osaa matkia kukkoa. No niin, tässä on Liisa; lapsi, jonka löysimme eräänä sunnuntai-aamuna pajasta. Meillä on kolme poikaa, sanoi vaimoni, me tarvitsemme kyllä tytön. Olkoon menneeksi, sanoin minä, ja kas, hänestä tuli voinsilmä puuroon. Niin, katsokaa nyt vaan, sellaista väkeä me olemme. (Ovelle koputetaan). Luulen, että väki rupeaa pyrkimään kuutamosta huoneeseen. Kapene ja kömmi sisään, sanoi lukko avaimelle.

(Pytt astuu huoneeseen, naurettavaan upseerinpukuun puettuna, ja tervehtii sotilaan tavoin).

LIISA. Ah, sehän on Pytt! Mistä sinä tulet? Me olemme vanhoja tuttuja, isä. Pytt vetää minua talvella kelkassa haltijattarien kouluun Sinivuorille. Hän aikoo ruveta sotilaaksi, sillä hän on niin pitkä ja reipas.

PEKKA. Caesar Aleksanteri Napoleon Pytt!

MATTI. Minä lähden pakoon. Julma herra sotamies, älä tapa minua!

HANNU-MESTARI. Hiljaa, Matti! No, mitä suurella Pytt-herralla nyt on ilmoitettavaa?

PYTT (tehden kunniaa). Armollinen herrani ja kuninkaani käskee ilmoittaa sinulle, mestariseppä, että hän tarvitsee maanantai-aamuna sen lukon, jonka hän on sinulta tilannut.

MATTI. Suuri Pytt, tuon lukon taon minä ja se on pian valmis.

HANNU-MESTARI. Minne tarvitsee kuningas niin suuren, tiirikalla avaamattoman lukon?

PYTT. Uuteen lasikaappiinsa, jonka isäni, kapteeni Puks, hänen käskystään rakentaa.

HANNU-MESTARI. Ne ovat varmaankin kallisarvoisia aarteita, joita kuningas siellä aikoo tallentaa. Kenties kruunuansa?

PYTT. En uskalla kertoa. Se on valtiosalaisuus.

LIISA. Minä tiedän, isä, olen kuullut sen haltijattarilta. Kuningas rakennuttaa lasikaapin säilyttääkseen siellä tytärtään prinsessa Kielevää, jota kansa sanoo Hyrräksi.

HANNU-MESTARI. Mitä ihmettä! Ainoata lastansa, joka tulee perimään kruunun ja valtakunnan!

PYTT. (Olkapäitään kohottaen). Hänen täytyy!

HANNU-MESTARI. Miksi hänen täytyy? (Pytt vaikenee kohottaen jälleen olkapäitään). Miksi hänen täytyy, Liisa?

LIISA. Siksi...[6] (puoleksi itkien). Ei, minä en tahdo puhua pahaa Hyrrästä.

[6] Kolme pistettä merkitsee vähäistä vaitiolon aikaa.

HANNU-MESTARI. Älä istu ja värise, tyttö-letukka! Totuus esiin! Miksi hänen täytyy?

LIISA (itkien). Hän lörpöttelee.

HANNU-MESTARI. Mitä niin? Täytyykö prinsessan istua lasikaapissa sen vuoksi, että hän lörpöttelee.

LIISA (vastenmielisesti). Kas, asia on niin, että kuninkaalla oli ennen kaksi kilttiä prinsessaa, mutta hänen mielestään olivat ne aivan liian hiljaisia, sillä hän tahtoo, että hovissa on iloista elämää. Silloin ottivat haltijattaret pois ne kaksi kilttiä prinsessaa ja lähettivät kuninkaalle Hyrrän niiden sijaan. Ja vuosi vuodelta lisääntyi Hyrrän lörpöttelemishalu kaksinkertaiseksi. Mutta nyt, kun hän jo on viisitoistavuotias...

HANNU-MESTARI. No, nyt kun hän jo on viisitoistavuotias?

LIISA (itku kurkussa). Ei kukaan enää jaksa häntä kuulla. Jokainen työntää puuvillaa korviinsa ja kaikki käyvät paksut liinat pään ympäri käärittyinä, aivan kuin hammastaudissa. Ja sitte eivät he myöskään voi kuulla mitä toiset sanovat.

HANNU-MESTARI. Ja sitte?

LIISA (entiseen tapaansa). Nyt täytyy kuninkaan sulkea hänet lasikaappiin, jollei kukaan tahdo olla niin armelias ja mennä hänen kanssansa naimisiin.

PEKKA. Saako se, joka menee Hyrrän kanssa naimisiin, myöskin valtakunnan?

MATTI (takoen). Niin, saako hän myös valtakunnan?... Ai, ai, sormeni! Löin sormeeni! Hiisi vieköön Hyrrän ja valtakunnan myös!

LIISA. Häpeä, Matti! Etkö tiedä, että kun Hiittä huutaa, tapahtuu heti jotain pahaa?

(Ilkisiipi tulee pajaan ratsastaen luudalla, piiska, kädessä ja säkki selässä).

ILKISIIPI. Kiitoksia paljo! Ken oli niin hyvä ja pyysi minut sisälle? Uh, olen ratsastanut itseni väsyksiin; olen matkalla Hiitolaan. Onko täällä joku, joka riitelee? Minä tarvitsen haukkumasanoja, paljo haukkumasanoja tänä iltana, sillä minä aion jauhaa ne kahviksi – en sano kenelle.

HANNU-MESTARI. Mikä marakatti te olette?

ILKISIIPI (haukkaa ilmaa). Kiitän nöyrimmästi! Se oli hyvä sana. Jokainen sellainen sana on kahvinpapu minulle. Eikö täällä ole enempää?

MATTI. Voitteko parantaa minun sormeni, senkin pohjaanpalanut, nokinen noita-akka?

ILKISIIPI (haukkaa ilmaa). Kiitos, kiitos, sekin oli hyvä sana. Mutta nyt ei minulla ole aikaa, minun täytyy aamulla anivarhain rientää kuninkaan hoviin, minulla on asiaa Hyrrälle, ja siellä saan minä paljo mainioita kahvinpapuja. (Vainuten ilmaa). Ptsih! (Aivastaa). Varjelkoon, luulenpa, että täällä haisee pakanan veri! Varpusen poikanen! (Tarttuen Pyttiin). Hänen täytyy mun pussiini aamiaiseksi huomenna.

(Pytt pakenee ja kätkeytyy palkeen taakse).

PEKKA. Uljas Pytt, lävistä akka miekallasi!

ILKISIIPI (ahdistaen Pyttiä). So, so, so, varpusen poikanen, älä ole olevinasi! Säkkiin sinun täytyy, vartaaseen sinun täytyy, minä höyhennän sinut, minä paistan sinut, sipulissa ja pippurissa minä sinut paistan, paistan, kunnes tulet mureaksi! (Olli vastustaa häntä). Mitä nyt, nuohojapoika? Tahdotkos nähdä pitkiä kynsiäni? Minun täytyy saada käsiini tuo kääpiö!

OLLI (kukkoa matkien). Kukko kiekuu!

ILKISIIPI (pelästyneenä). Hui, mikä se oli! Kukko laulaa, minä tulen liian myöhään Hiitolaan. Ja ainoastaan kaksi kahvinpapua olen minä saanut tässä kurjassa pajassa. Simpele, timpele, murra palurra, hei, ilmaan, hei, mun hevosein! (Lyö luutaansa ja ratsastaa ulos).

HANNU-MESTARI. No, olipa toki hyvä että pääsimme tuosta noidasta. Tunsin merkillistä halua paistaa hänet ahjossani. (Pytt kömpii esiin). Hänhän tahtoi syödä sinut, siivo poikaseni.

PYTT (uljaasti). Miekkani oli liian lyhyt. Jos hän olisi tullut vaan hiukan lähemmäksi, olisin naulannut hänet seinään kiinni.

HANNU-MESTARI. No niin, pojat, äiti odottaa ja puuro jähtyy. (Torventoitotus kuuluu ulkoa). Mitäs se mahtaa olla? Kuninkaan airut niin myöhään lauantai-iltana! Nyt on varmaankin aika kiire. (Kuuntelee ikkunan luona). Oikein! Airut lukee kuninkaallisen julistuksen... (kuuntelee ja kertoo). Koska hänen korkeutensa prinsessa Kielevä kärsii huolestuttavassa määrässä liian suuren kaunopuheliaisuuden tautia ... ja koko valtakunnan onni ja menestys täten on vaarassa ... niin ... mitä hän sanoo?... niin julistaa kuningas kaikkein armollisimmin kilpailun, johon kaikki valtakunnan naimattomat miehet, mistä säädystä ovatkin, saavat osaa ottaa ... ja tulee kilpailijoiden ensi maanantai-aamuna saapua kuninkaan kartanoon... Ja se, jonka onnistuu saada hänen korkeutensa vaikenemaan viisi minuuttia, – kuulkaas vaan: viisi minuuttia! – se saa hänet puolisokseen ja saapi periä valtakunnan kuninkaan kuoleman jälkeen. (Pekka ja Matti hypähtävät ylös). Mutta se, joka koettaa, mutta ei onnistu, ... hän saa istua jalkapuussa, kunnes on oppinut ulkoa kaikki, mitä hänen kuninkaallinen korkeutensa kahdentoista päivän kuluessa on armollisesti suvainnut hänelle lausua. Annettu meidän kuninkaallisessa linnassamme aika ja paikka j. n. e. j. n. e.

PEKKA ja MATTI (yht’aikaa). Minä tahdon myöskin mennä, isä!

HANNU-MESTARI. Kuulkaa nyt pojat! Ettekö häpeä! Pekka, miten sinä aijot tulla toimeen kaunopuheliaan Hyrrän kanssa?

PEKKA. Minä suututan häntä, niin että hän halkeaa.

HANNU-MESTARI. Ja sinä, Matti? Aiotko takoa hänet nauloiksi?

MATTI. Ei, mutta minä taon hänelle lukon suulle.

HANNU-MESTARI. No, kyllä siis valtakunta saa kauniita kuninkaita aikaa myöten. On toki hyvä, että minulla on Olli jälellä.

OLLI (jäykästi). Minä ... tahdon ... mennä ... myös!

HANNU-MESTARI. Olli myös! Nuo olivat ensimäiset sanat, jotka kuulin pojan suusta sitte keskiviikon! No, miten sinä aijot saada prinsessan vaikenemaan? (Olli panee sormen suullensa). Vai niin, vai niin, onnea vaan, sinä tahdot opettaa hänelle oman taitosi. Se on minusta viisaasti, jollei se vaan satu olemaan tavattoman tyhmästi. Minä jään aivan ilman pajarenkiä. Kuka täällä nyt lietsoo? Kenties Liisakin tahtoo mennä mukaan?

LIISA. Ei, isä. Minun täytyy huomenna auringon noustessa mennä haltijattarien jumalanpalvelukseen sinisille vuorille.

HANNU-MESTARI (katsojille). Tuossa kuulette itse, hyvät ihmiset! Kaikki lapseni karkaavat luotani. Mitä minun pitää tehdä? Pitääkö minun pönkittää ovi kiinni ja sanoa heille: lasten tahto on isän housuntaskussa! Tahi annanko heidän mennä nenänsä mukaan? No, menkööt vaan, tulevat ne varmaankin vielä takaisin kotiin, kun mielensä rupeaa tekemään äidin puuropadan ääreen. Ohhoh! mitä kaikkea saa kuulla ja nähdä yhtenä lauantai-iltana! Mutta nyt on jo aika saada leipäpala suuhunsa ja päästä levolle. (Katsojille). Hyvää yötä, rakkaat ystävät, nukkukaa hyvin, niin saatte nähdä Hyrrän huomenna ja kuninkaan ylihuomenna.

(Esirippu laskeutuu).

Toinen seikkailu.

Varhain aamulla kuninkaan puistossa. Puita ja ruusupensaita. Niiden takana perällä siniset vuoret. Kuuluu pienten kellojen helinä. Pytt, sotilaspuvussa, kastelee ruusupensaita.

PYTT. Aurinko nousee. (Haukoittelee). Ja näin aikaisin hennoo kuvernööri Hämähäkinjalka lähettää sotilas-poloisen niin mitättömään työhön, kuin ruusujen kastelemiseen! Kaikki täytyy, mukamas, olla niin hienoa huomeneksi, kun prinsessa myydään huutokaupalla. (Kuuntelee). Mikä siellä soittaa? Vai niin, nythän on sunnuntai ja sinikellot soittavat haltijattarien jumalanpalvelukseen tuolla vuoristossa... Ai, nyt pistin käteni ruusunpiikkiin!... Mutta eilen olinkin urhokas, kun tuo kauhistuttava noita tahtoi paistaa minut sipulissa ja syödä elävältä. Uks, sanoi Puks! Syödä, niin! Olisipas hän vaan tullut puoli tuumaa lähemmäksi minua, niin olisi hän ollut kuoleman oma. (Vetää miekkansa ja lyö sillä ilmaa). Jos hän tulisi vielä kerran, niin lävistäisin minä hänet näin ... ja näin... (hän pistää puuhun).

(Ilkisiipi tulee takaperin vasemmalta, askel askeleelta, puolustaen itseään hengästyneenä luudalla, jota hän pitää ojennettuna edessään. Pytt piiloutuu vavisten pensaan taakse).

ILKISIIPI (huutaen saadakseen äänensä kuulumaan Hyrrän ääntä kovemmin. Hyrrä, seuraa häntä puhuen samalla aikaa). Suloinen, armas prinsessa, olenhan sanonut sinulle, että sinä olet minun rakkahin pikku lapseni, ja nyt sinä olet viisitoista vuotta, ja pian tulee sinun mennä naimisiin, ja siis täytyy minun toki saada suudella sinua, ennenkuin joku toinen vie sinut mukanaan.

HYRRÄ (lörpöttäen lakkaamatta ja helistäen variksenpäristintä, silloin kuin hänen täytyy vetää henkeä). Ja sitte sinä tulet luokseni keskellä yötä, kun minä nukun suloisimmassa unessani ja sanot, että sinä olet minun äitini, aivan kuin olisi soveliasta tulla kuninkaallisen henkilön luo keskellä yötä, kun hän nukkuu suloisimmassa unessaan, ja aivan kuin sellaisen repaleisen eukon, kuin sinun, olisi sopivaa sanoa, että olet minun äitini, ja sitte et sinä olekaan minun äitini, sammakkojen äiti sinä olet, mutta et minun äitini, sillä minä olen kuninkaan tytär, ja sinä et ole kelvollinen lattiatani lakaisemaan, ja sitte sinä tulet minun luokseni keskellä yötä, kun minä nukun suloisimmassa unessani, sillä minun täytyy levähtää, ja minun täytyy levähtää, sillä minulla on koko päivän suuri työ opettaessani tyhmille hovineitsyille heidän tehtäviään, ja jollen minä saa levätä, miten voisi kukaan muu saada levätä, ja miksi saisivat muut levätä, enkä minä saisi levätä? Mutta sinä suriset kuin kärpänen, niin etten minä saa sanoa sanaakaan, sillä sinä suriset ja suriset ja suriset...

(Hengästyy ja helistää päristäjää. Molemmat poistuvat näyttämöltä ja jatkavat puhettaan näyttämön, takana).

PYTT (kömpien varovasti esiin). Suriset ja suriset! Siinä sai noita yhden, joka tarttuu hänelle kurkkuun. Sinkadus, sanoo isä, olen aivan kuuro (kuuntelee), en kuule enää sinikellojen soivan... Tuolla ne juoksevat, noita takaperin, Hyrrä jälestä... Nyt ne tulevat lammikolle, noita ei katso taaksensa ... plums, siellä hän nyt on! Ei hätää, sellainen heittiö kelluu kyllä veden päällä... Mutta kas, tuolla tulee Liisa! On hauskaa, saada taas olla oikeitten ihmisten seurassa. Mistä tulet näin aikaisin, Liisa?

LIISA (astuu esille). Tulen haltijattarien kirkosta tuolta vuorilta. Siellä oli niin kaunista... Kun aurinko nousi, rupesivat sinikellot soimaan.

PYTT. Niin, kuulin ne kyllä tänne asti.

LIISA. Silloin lauloivat siellä kaikki linnut, kukkaset ja perhoset aamuvirttä. Sininen taivas oli kirkkona, vuori oli alttarina, satakieli messusi, hyttynen soitti urkuja, laulurastas oli lukkarina ja alkoi virren, vanha tammi, joka kasvaa vuorella, oli pappina ja saarnasi niin ihmeen kauniisti, kun itätuuli humisi sen latvassa. Kaikki haltijattaret ja puut ja kukkaset kumartuivat tuulessa rukoukseen, pieni karitsa nukkui suden vieressä, ja suuren maakotkan siiven alla lepäsi pieni kyyhkynen.

PYTT. Oi, niin kaunista! Jospa minä kerran saisin olla mukana!

LIISA. Tule kanssani huomis-aamuna, kun haltijattaret punnitsevat ihmisten sanoja!

PYTT. Mitä se on: punnitsevat sanoja?...

LIISA. Ne punnitsevat puntareillaan kaikki sanat, jotka sinä ja minä ja kaikki ihmiset sanovat.

PYTT. Mitä, kuinka ne kestävät sellaisen työn? Mutta kas, tuolla tulee isä!

(Kapteeni Puks astuu esiin, vetäen perässään hirttä, kirvestä ja nuijaa. Hän on pieni, lihava, sotilaspukuun puettu ukko. Hänellä on vyötäisille asti ulottuva parta).

KAPTEENI PUKS. Uks, sanoi Puks. Auttakaa minua, lapset! Minä aivan näännytän itseni tuolla kauhealla puulla.

LIISA. Eikö kapteeni tiedä, että nyt on sunnuntaiaamu? Ei pidä koskaan tehdä työtä sunnuntai-aamuna, sillä silloin tapahtuu jokin onnettomuus.

KAPTEENI PUKS. Onko minulla aikaa olla jouten sunnuntai-aamuna? Kuninkaan uusi lasikaappi on valmis, mutta siinä täytyy myöskin olla sellainen puu, jota ei kukaan muu, paitsi minä osaa valmistaa. Se täytyy halkaista ja siihen pitää tehdä reijät, sillä siinä täytyy niiden istua, jotka huomenna koettavat saada prinsessaa vaikenemaan, eivätkä onnistu saamaan.

LIISA. Voi niitä raukkoja, jotka saavat siinä istua!

KAPTEENI PUKS. Pitäkää nyt kiinni hirrestä, että saan sen halaistuksi! (Hakkaa). Oo, vielä kerran! Se on aika sitkeä, junkkari! Minun täytyy lyödä siihen kiila. (Hän lyö kiilan). Eikö se rupea halkeamaan? (Kumartuu alas katsomaan). Niin, kyllä se halkesi vähän, mutta ei tarpeeksi... luullakseni (kumartuu yhä enempi). Onkohan kiila liian paksu? (Paneutuu vatsalleen nähdäkseen paremmin. Kiila putoaa ja kapteenin parta tarttuu halkeamaan). Mitä ihmettä? Luulenpa, että partani... (Koettaa nousta, mutta turhaan). Sinkadus! Olenhan kiinni; auttakaa minua; lapset! (Pytt ja Liisa vetävät häntä jaloista). Ai, ai, ai, tehän vedätte minut palasiksi! Pääni lähtee irti ruumiista!

LIISA. Kiilaa isäsi irti, Pytt!

PYTT (kohottaa nuijan). Isä, kiilaanko minä?

KAPTEENI PUKS. Oletko sinä aivan mieltä vailla, poika? Tahdotko lyödä nuijalla omaa isääsi?

PYTT (huutaa). Isä on hirressä! Onko täällä joku, joka voisi kiilata isän irti?

PEKKA (astuu sisään soittaen harmonikkaa). Kuka täällä huutaa? Vai niin, onko se ukko Puks pitkine partoineen? Hänhän surisee niinkuin ampiainen hämähäkinverkossa. Pysy siinä vaan ja riemuitse, ukkoseni, minä soitan sinulle hanhenmarssia. (Soittaa).

LIISA. Elä ole nyt tyhmä, Pekka! Kiilaa heti ukko irti!

PEKKA. Ei minulla ole aikaa. Minun täytyy mennä kuninkaankartanoon soittamaan Hyrrälle, että hän pitäisi minusta huomenna. (Menee).

LIISA. Tuolla tulee Matti. Hän kyllä auttaa meitä. (Matti tulee). Ole niin hyvä, Matti, ja kiilaa irti kapteeni Puks!

MATTI (nauraen). Hah, hah, hah, haa! Onko hän nyt tuossa kiinni, se vanha variksenpelätin! Suuri Pytt, sinä, joka olet sotamies, vedä esiin miekkasi ja lyö sillä pää poikki isältäsi, niin pääsee hän varmaan vapaaksi.

LIISA. Matti, Matti, voitko olla niin armotoin?

MATTI. Ei minulla ole aikaa. Minun täytyy ottaa mitta huomiseksi Hyrrän suusta. (Menee).

KAPTEENI PUKS (itkien). Oi, mitä valtionkavaltajia, tähän ne jättävät minut kuolemaan, kuin jäniksen satimeen! Toivon, että Pekka ja Matti kerran saisivat istua samassa hirressä! Mutta mitä sanoo kuningas, kun hän ja koko valtakunta saavat käydä surussa kapteeninsa jälkeen?

(Olli tulee paikalle).

LIISA. Älkää itkekö, kapteeni! Täällä tulee Olli, hän on hyvä, hän kyllä auttaa meitä. Rakas Olli; tässä on kapteeni Puks-parka kiinni hirressä. Kiilaa hänet irti.

OLLI (tarkastaa partaa ja hirttä). Saksit.

LIISA. Minulla on keritsimet taskussani. (Ojentaa hänelle keritsimet. Olli kumartuu alas ja leikkaa poikki kapteenin pitkän parran).

OLLI. Irti.

KAPTEENI PUKS. Mitä sinä teet, miehen tappaja? Minun verratoin, kunnianarvoinen, peloittava partani! Mutta olenko todellakin vapaa? (Hyppää ylös). Vapaa! Vapaa! Minä elän, minä lennän, kuninkaan ei tarvitse käydä surussa uskollisen kapteeninsa tähden! Ja kuitenkin... (Itkien). Minun kunniani, minun ylpeyteni, minun erinomainen, ihmeteltävä, majesteetillinen partani.

PYTT (pyörii ympäri isänsä kanssa). Älä nyt itke, älä nyt toru, isä! Kuninkaan pukilla on erinomaisen komea parta. Tänä iltana ajan minä parran häneltä ja liimaan sen sinun leukaasi. Miksi ei kapteeni Puks voisi käyttää tekopartaa, koska kuvernööri Hämähäkinjalka käyttää tekotukkaa?

LIISA. Kiitos, Olli. Oletko sinäkin täällä prinsessaa katsomassa, ennenkuin koetat onneasi huomenna?

(Olli nyökäyttää päätään).

KAPTEENI PUKS. Hyväntekijäni, henkeni pelastaja. jos olet yksi kilpailijoista, niin kuiskaan sinulle palkinnoksi jotain korvaasi. Mutta oletko sinä myöskin viisas?

(Olli puistaa arvelevaisesti päätään).

LIISA. Niin, kapteeni, Olli tietää kyllä, että kaikki nimittävät häntä tyhmäksi Olliksi, senvuoksi, että hän on niin hiljainen, mutta ei hän ole niin tyhmä, kuin miltä hän näyttää!

KAPTEENI PUKS. No, siis pitää sinun huomenna panna mieleesi yksi asia. (Kuiskaten). Hyrrä puhelee, sillä hän ei tahdo, että kukaan muu puhuisi. Älä sano huomenna yhtään sanaa!

(Olli nyökäyttää päätään).

PYTT. Ei mutta katsos, isä, katsos, Liisa, kuka tuolla tulee?

LIISA. Siellähän tulevat Pekka ja Matti.

KAPTEENI PUKS. Ja heidän jälestään Hyrrä. Heidän rangaistuksensa alkaa.

(Pekka ja Matti juoksevat paeten näyttämön ylitse ja heidän jälestään Hyrrä, helistäen variksenpäristäjällä).

LIISA (itkien). Ruusuposki, rakas Ruusuposki, sinähän olet luvannut kuulla minua, kun huudan sinua! Tule!

HALTIJATAR RUUSUPOSKI. (nousee perältä). Mitä tahdot minulta?

LIISA. Minä häpeän Hyrrän vuoksi. Tuolla näet, miten pahoin hän käyttäytyy! Kaikki tytöt häpeävät hänen tähtensä. Muuta hänet pojaksi!

RUUSUPOSKI. Jos kaikki pienet tytöt muistaisivat Hyrrän, niin lörpöttelisivät he vähempi sekä koulussa että kotona. Hyrrä ei ole mikään oikea tyttö. Pojaksi en voi häntä muuttaa, mutta tahdon koettaa opettaa häntä vaikenemaan. (Katoaa jälleen).

KAPTEENI PUKS. Opettaa Hyrrä vaikenemaan, sen tahdon minä nähdä. Jos sellainen ihme tapahtuisi, niin lupaan ajella pois koko partani. (Kuiskaten Ollille). Pidä suusi kiinni huomenna!

(Olli nyökäyttää päätään).

KAPTEENI PUKS (katsojille). Hyvästi nyt, hyvät ystävät, meillä ei ole nyt aikaa teidän kanssanne! Jalkapuun täytyy olla valmiina aamulla varhain, ja jos joku tahtoo nähdä, ken siinä saa istua, niin on hän tervetullut katsomaan! Silloin saamme myöskin nähdä sen ihmeen, saako joku Hyrrän vaikenemaan viideksi minutiksi. En minä sen usko onnistuvan, mutta mitä te luulette?

(Esirippu laskeutuu).

Kolmas seikkailu.

Maanantai-aamu. Sama puisto. Istumasijoja on valmistettu kuninkaalle ja ylhäisille katselijoille. Jalkapuu on näkyvissä ja siinä istuu jo kaksi epäonnistunutta kilpailijaa.

KAPTEENI PUKS (marssii sisälle vartion kanssa. Hänellä on nyt pukinparta). Yks’ kaks’, yks’ kaks’, yks’ kaks’, seis’. Tähän asettuu kaksi miestä kaikessa alamaisuudessaan valvomaan hänen kuninkaallista korkeuttaan, jos hän koettaisi paeta. Ja tähän jälleen asettuu kaksi miestä ottaakseen kiinni kilpailijoita, jos heidän päähänsä pistäisi lähteä käpälämäkeen. Minä komennan reserviä. Kivääri olalle, mars! (Vahdit asettuvat määrätyille paikoilleen).

(Kuvernööri Hämähäkinjalka, hovipukuun puettu laiha herra, astuu sisään. Hänellä on paksu, liina pään ympäri käärittynä. Hän katselee varovasti ympärilleen).

HÄMÄHÄKINJALKA. Onko hän täällä? Uskallanko tulla?

KAPTEENI PUKS (huutaen hänen korvaansa). Hän on vielä linnaan suljettuna.

HÄMÄHÄKINJALKA (ottaa huivin pois korviltaan ja vetää puuvillaa pois korvistaan.) Hengitän. Onko hän saanut opastusta? Tietääkö hän, että jollei hän taivu hyvällä, hänet ilman armoa suljetaan lasikaappiin?

KAPTEENI PUKS. Hän ei tiedä muuta, kuin että hänen tulee ottaa vastaan kosioita; ja hän on luvannut olla siivo.

HÄMÄHÄKINJALKA. Minä ihailen sinua, Puks. Sinä olet ainoa, joka jaksat kuulla tuota kauheata lörpöttelijätä ilman mitään varokeinoja.

KAPTEENI PUKS. Minä olen henkivakuutettu, teidän armonne.

HÄMÄHÄKINJALKA. Mitä mä näen? Tuollahan istuu jo kaksi miestä jalkapuussa.

KAPTEENI PUKS. Niillä oli niin kiire, että ne ilmoittausivat jo ennenkuin prinsessa oli noussut. Hän oli utelias näkemään niitä, ja hän puhui ne niin perinpohjin kumoon, että ne vapaaehtoisesti kömpivät jalkapuuhun pelastaakseen henkensä. Eikö teidän armonne kuule, miten ne laulavat?

(Nuotti: »Minä köyhä maanmies.» Jalkapuussa olevat miehet laulavat vuoroon joka toisen rivin.)

      Me istumme tukkiin,

      Saamme reikiä takkiin.

      Eipä hyppiä harakkaa

      Kuluks’ aikansa täss’ saa.

HÄMÄHÄKINJALKA. Hyvä, hyvä. Rakas Puks, minä ehdoitan sinut sopivassa tilaisuudessa majuriksi. Mutta mikä merkillinen parta sinulle on ilmestynyt?

KAPTEENI PUKS. Se on kuninkaallinen pukinparta ja kuuluu olevan nykyään muodissa. Mutta kas, tuolla tulee hänen majesteettinsa, raatimies Teiren seuraamana.

HÄMÄHÄKINJALKA. Kuule nyt, Puks. Anna kaikella muotoa meille merkki, kun prinsessa lähestyy, että tiedämme valmistautua ajoissa!

(Kuningas astuu sisään. Häntä seuraavat raatimies Teiri, kuvernöörin rouva Eau de Cologne sekä seurue ja osa hoviväkeä. Kaikilla muilla, paitsi kuninkaalla, on pään ympärillä liinoja ja paksuja tanuja. He asettuvat paikoilleen. Muuta väkeä kokoontuu myöskin paikalle. Niiden joukossa Liisa.)

KUNINGAS (huoaten.) Oi, että asioiden täytyi mennä näin pitkälle! Isällinen sydämeni vuotaa verta, mutta mitäpä en tekisi valtakunnan menestyksen vuoksi? Kuvernöörin rouva, kuvernöörin rouva, miten te olette kasvattanut tyttäreni?

KUVERNÖÖRIN ROUVA (ottaa tanun pois päästään). Keskusteluun, teidän majesteettinne, keskusteluun. Teidän majesteettinne tietää, että keskustelu on seuraelämän kukka, ja hänen kuninkaallisella korkeudellaan on mitä parhaimmat keskustelun lahjat.

KUNINGAS (huokaa.) Niin, liiankin »parhaat.» Minä olen ajatellut, että kun keskustellaan, niin on siinä kaksi, jotka puhuvat vuorotellen – eikä ainoastaan yksi.

KUVERNÖÖRIN ROUVA. Luonnollisesti teidän majesteettinne on aina oikeassa. Mutta toinen voipi sanoa: vai niin, ja antaa toisen puhua. Tahi voivat ne puhua molemmat yht’aikaa.

HÄMÄHÄKINJALKA. Koska teidän majesteettinne suvaitsee käskeä kilpailun alkaa?

KUNINGAS (huoaten.) Antakaa sen alkaa heti.

AIRUT (kolmen torven toitotuksen jälkeen.) Armollisen käskyn mukaan on jokaisen nuoren, naimattoman miehen, joka tahtoo julistetuilla ehdoilla kilpailla hänen kuninkaallisen korkeutensa prinsessa Kielevän kädestä, nyt astuttava esiin, yhden kerrallaan, ja aloitettava koetuksensa.

(Pekka astuu esiin kumartaen).

HÄMÄHÄKINJALKA (pistäen puuvillaa korviinsa). Tahtooko kapteeni Puks olla niin hyvä ja tuoda tänne hänen kuninkaallisen korkeutensa. (Väliaika, jolloin kaikki hovilaiset, paitsi kuningas, panevat päänsä kääreisiin).

KAPTEENI PUKS (huutaen). Hänen kuninkaallinen korkeutensa tulee!

(Yleinen levottomuus ja uteliaisuus).

KUNINGAS (Teirelle, joka tahtoo myöskin tukkia korvansa). Raatimies on palkintotuomari, hän ei saa tukkia korviaan!

TEIRI (huoaten). Tämä vie minut manalle!

PRINSESSA (katsoen hämmästyneenä ympärilleen). Mitä tämä merkitsee? Jos tämä jotain merkitsee, niin merkitsee tämä varmaan, että täällä on jonkinlainen ilveily, koska kerran hovi pitää ilveilystä, jossa minun itseni täytyy ilveillä, ja jos tämä on ilveily, jossa minun täytyy ilveillä, niin tahdon tietää mikä ilveily tämä on, jossa minä olen mukana, ja jos tämä on ilveily, jossa minua pidetään pilkkana, niin teen minä totisesti ilveilyn tällaisesta ilveilystä ... ja mitä tuo narri tuossa ilveilee. (Hengittää).

(Pekka on ottanut taskustaan esiin hyrrän ja antaa sen surista ruohokossa).

PEKKA. Kaikkein armollisin prinsessa, olkaa niin armollinen ja ottakaa vastaan vähäinen sopiva lelu; (Huutaen, kun prinsessa rupeaa puhumaan). Minulla on kaksitoista hyrrää taskussa ja viisisataa varalla kotona. Ja kun hyrrät saavat armosta pyöriä armollisen prinsessan edessä, niin pidän minä huolen soitosta. (Soittaa harmonikkaa).

PRINSESSA. Mitä tuo sittiäinen huutaa, etten minä saa puhua sanaakaan, ja mitä sammakon poikasia se panee maahan hyppimään, aivan kuin pannaan kuparirahoja pyörimään pienille lapsille, ja aivan kuin minä välittäisin hänen eläväisistään. (Potkaisee, pois yhden hyrrän jalallaan. Pekka panee uuden hyrrän liikkeelle). Ja tuolla virnastelee joukko syrjäisiä ja kenties ne virnastelevat minulle, mutta minä sanon niille, ettei kunnon ihmisten seassa virnastella ja vielä vähempi siellä, missä kuningas on läsnä, ja jos ne virnastelevat minulle (potkaisee jälleen yhtä hyrrää. Pekka panee uuden, jälleen pyörimään), niin sanon heille, että he ovat aaseja ja rakkikoiria, jotka uskaltavat, virnistellä kuninkaalliselle henkilölle, ja mitä väkeä Puks komentaa pukinpartoineen, joka ei ymmärrä (potkaisee, kolmatta hyrrää. Pekka panee uuden liikkeelle), opettaa roskaväelle kuinka kuninkaallista henkilöä kunnioitetaan, ja hän tuossa kurjine hyrrineen, mitähän sekin on olevinaan, onkohan muka aikomus solvata sillä minua, mutta saakoon hän silloin hyrränsä vastoin tyhmää naamaansa (poimii hyrrät ja heittää ne Pekan päälle), niin että hän tulee kasvoistaan ruohonpäiseksi kuin tuore pinaatti, ja kenties hän tahtoo nyt mennä syrjään ja pitää tyhmää suutansa kiinni, että minäkin saan sanoa yhden sanan, sillä minähän en ole saanut sanoa yhtään sanaa noilta hänen surkeilta hyrriltään, mutta minäpäs tulen niin hyrräämään hänelle, että hänen korviensa ympärillä hyrisee seitsemänsataa hyrrää. (Seuraa Pekkaa hyrrät kädessä. Pekka pakenee ja molemmat katoavat sivulle).

RAATIMIES TEIRI (läähättäen). Jalkapuuhun tuo mies, jalkapuuhun! Hän on kumoonpuhuttu!

USEAT ÄÄNET. Jalkapuuhun! Jalkapuuhun!

(Vahtisotilas tuo Pekan, joka pannaan jalkapuuhun).

AIRUT (toitottaa torvella). Onko täällä vielä joku nuori mies, joka tahtoo kilpailla hänen kuninkaallisen korkeutensa kädestä?

(Matti astuu kumartaen esiin).

HÄMÄHÄKINJALKA (kapteenille). Tuokaa sisälle prinsessa!

(Puks tuo prinsessan sisään, joka istahtaa hetkiseksi hengähtääkseen).

MATTI (viekkaasti). Teidän korkeutenne ei pidä peljätä minua, minä olen aivan kuuro, teidän korkeutenne saa kertoa, niin paljo kuin teidän korkeuttanne haluttaa. Minä olen kultaseppä, joka teen mitä kaunehimpia koristeita ja korvarenkaita, ja (lähestyy) nyt minä pyydän teidän korkeutenne armollisesti antamaan minun ottaa mittaa kaulakoristeeseen, jommoista ei toista löydy koko maailmassa...

(Samalla kun hän on ottavinaan mittaa, kiinnittää hän nopeasti prinsessan huulille suunsalvan ja sitoo sen nauhalla niskaan. Prinsessa hyppää ylös, koettaa turhaan päästä vapaaksi salvasta ja mutisee epäselviä sanoja).

USEAT ÄÄNET. Hän voittaa! Hän voittaa!

MATTI (pilkaten). Hiljaa, suuni, niin saat sokeria! Miksi ei koski kohise? Miksi ei mylly jauha? Pää, pää, pää, missä on nyt räystäsvesi, joka pelästytti meidät eilen niin hävittömästi paolle? Tule tänne, Liisa, ja niiaa tulevalle kälyllesi! Katsos, miten kiltiksi hän nyt on tullut! Kun minä tulen kuninkaaksi, paistan minä hänet voissa.

LIISA (tulee nopeasti esiin ja avaa solmun prinsessan niskassa). Ei mitään petosta! Hyi häpeää, Matti, tuollaista viekkautta!

(Katsojat taputtavat käsiään).

PRINSESSA (vapaana, raivoaa ja lyö Mattia salvalla, liukuu tukehtuneilla, puolinaisilla sanoilla). Sinä ... sinä ... sinä ... käärmeenkieli, ketunpaula, myrkyllinen skorpiooni ... sinut minä poljen jalkojeni alle niinkuin hämähäkin ... ja sinä tahdot tulla kuninkaaksi, sinä, joka tulet riippumaan korkeimmassa tammessa tuolla vuorella... Varikset tulevat kaivamaan silmät sinun päästäsi ... muurahaiset tulevat puremaan sinun myrkyllistä kieltäsi ... kaikki harakat seitsemän peninkulman laajuudella tulevat nauramaan sinulle ... sinä ... sinä ... sinä. (Hän seuraa Mattia, joka pakenee, ja molemmat katoavat näyttämön taa. Kuningas ja hovi nousevat paikoiltaan.)

RAATIMIES TEIRI (läähättäen). Pannaan mies jalkapuuhun!

MONI ÄÄNI. Jalkapuuhun! Jalkapuuhun! (Vartijat tuovat sisälle Matin, joka hämillään ja vastustamatta antaa panna itsensä jalkapuuhun.)

AIRUT (toitottaa torveen). Onko täällä vielä joku nuori mies, joka rohkenee kilpailla hänen kuninkaallisen korkeutensa kädestä?

MONI Ääni. Ei kukaan rohkene.

(Väliaika. Olli astuu esiin kumartaen jäykästi.)

HÄMÄHÄKINJALKA (Puksille). Tuokaa prinsessa sisään!

KAPTEENI PUKS. Hän tulee vapaasti.

PRINSESSA (astuu hiljoilleen sisään, horjuvin askelin ja lausuu katkonaisia sanoja). Petetty ... häväisty ... solvaistu ... myyty huutokaupalla kuninkaan ja hovin läsnäollessa! Kaikki pakenevat minua ... kaikki nimittelevät minua ... kaikki minulle nauravat ... eikä yksikään armelias ystävä puolusta minua... (Hän heittäytyy nyyhkyttäen ruohopenkereelle.)

LIISA. Älkää itkekö, prinsessa! Onhan olemassa hyviäkin ihmisiä!

PRINSESSA. Sinäkö se olit, joka irroitit salvan suultani?

LIISA. Minä ja tässä on veljeni Olli. Hän on hyvä poika. Hän ei tahdo solvaista prinsessaa, vaan hän tahtoo päinvastoin puolustaa.

PRINSESSA (Ollille). Tahdotko sinä puolustaa minua? Kuka sinä olet? Mitä sinä tahdot? Mitä sinä voit? Mene kuoliaaksi paleltuneen talvikärpäsen luo ja kuvittele hänelle, että olet auringon paiste. (Olli on ääneti.) Puhu, minä en keskeytä sinua! (Olli on vaiti.) Ymmärrän, hän on kuuromykkä.

LIISA. Ei, kyllä hän puhuu, mutta hän puhuu harvoin ja ymmärtäväisesti.

PRINSESSA. Ymmärtäväisesti! Mitä on ymmärtäväisesti? Kiekuuko kukko ymmärtäväisesti? Visertääkö varpunen ymmärtäväisesti? Mene, sinä ymmärryksinesi, ja salli toisten puhua omalla tavallaan! Tahi onko parempi olla vaiti?

LIISA. Luulen, että on parempi olla vaiti.

PRINSESSA. No, sitte minä olen vaiti, vaikka vaan suututtaakseni niitä, jotka minulle nauravat. Liisa, jos unohtaisin päätökseni ja rupeaisin jälleen puhumaan, niin sano sinä heti: harakat nauravat.

LIISA. Sen kyllä sanon.

PRINSESSA (sormi suulla). Vaiti! Hyrrä!

RAATIMIES TEIRI (kääntää tiimalasia). Hän vaikenee.

KUNINGAS. Saamme nähdä mitenkä kauan.

OLLI (alussa jäykästi sitte sujuvammin). Kuule nyt ... yksi sana täytyy sinun vielä sanoa ... sano otan vihillä oltaessa. Sinulla on rohkeutta... Minä pidän sinusta... Sinä olet morsiameni... Kukaan ei saa enää nauraa sinulle. (Prinsessa nyökäyttää päätään äänettömänä).

LIISA (lyö hämmästyneenä kätensä yhteen). Prinsessa on vaiti ja Olli puhuu!

HÄMÄHÄKINJALKA. Onko hän vaiti?

MONI ÄÄNI. Onko hän vaiti?

KAPTEENI PUKS. Aivan kuin kuollut paarma.

RAATIMIES TEIRI (näyttäen tiimalasia). Hänen kuninkaallinen korkeutensa prinsessa Kielevä on, yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, on suvainnut olla vaiti viisi minuuttia! Eläköön prinsessa Kielevä ja hänen tuleva puolisonsa, prinssi...

KAPTEENI PUKS. Prinssi tyhmä Olli!

RAATIMIES TEIRI Prinssi Olavi! Eläköön! Eläköön! Eläköön!

MONI ÄÄNI. Eläköön!

KUVERNÖÖRIN ROUVA EAU DE COLOGNE. Rohkeneeko ottaa jo päähineen pois päästänsä?

HÄMÄHÄKINJALKA. Kapteeni Puks, te vastaatte meidän hengestämme ja turvallisuudestamme, jos hän jälleen alkaa.

KAPTEENI PUKS. Vaara on ohitse. Hyrrä vaikenee. Oi, tuhat tulimmasta! Nyt kadotan toisen kerran partani!

(Kaikki riisuvat pois kääreet päänsä ympäriltä ja vetävät puuvillan korvistaan.)

KUNINGAS. Mikä riemu! Mikä onni minulle ja koko valtakunnalleni! Lapseni tulkaa syliini! (Hän syleilee prinsessaa ja Ollia.)

OLLI. Ei kuninkaan tarvitse pelätä nokeutuvansa. Minä tulen suoraapäätä saunasta.

KAPTEENI PUKS (puoliääneen). Tuossa pisti tyhmä Olli esiin.

KUNINGAS. Juokaamme nyt näiden kihlattujen malja, ja huomenna pidetään häät. Kuinka iloiseksi puolisoni tuleekaan! Hänen majesteettinsa ei mitenkään suvainnut kunnioittaa kilpailua läsnäolollaan... Mutta mitäs laulua tuolta etäämpää kuuluu?

(Katsojat syrjäytyvät. Jalkapuussa istuvat Pekka, Matti ja kaksi tuntematointa tulevat näkyviin. Nyt he laulavat vuororivin lauluunsa.)

      Me istumme tukkiin,

      Saamme reikiä takkiin.

      Eipä hyppiä harakkaa

      Kuluks’ aikansa täss’ saa.

      Ui tukki ja heiluu.

      Neljä miestäpä keiluu

      Laivan kannella kohta,

      Tuuli purjeita pohtaa!

KAPTEENI PUKS. Terveydeksenne, tukkijunkkarit! Se on sama tukki, jossa minä olin kiinni, kun te nauroitte minulle.

NELJÄ JALKAPUUSSA ISTUJAA.

      »Terveheks’«, sanoi pukki,

      »Kuten keitit«, niin kokki,

      Nöyrin kunnia, kapteen Puks,

      Mikäs tuo onpi lukki?

KAPTEENI PUKS (katsojille). Kuulkaas, miten suupalttia muutamat voivat olla, vaikka istuvatkin jalkapuussa! Mutta nyt tarjoaa kuningas meille simaa, rusinoita ja manteleja, ja huomenna hyvät ystävät, pyydän minä kuninkaan nimessä teitä kaikkia olemaan tervetulleet häihin!

(Esirippu laskee).

Neljäs seikkailu.

(Valtiosali kuninkaan linnassa. Pytt yksin, varovasti sisään hiipien.)

PYTT. Minä menen tänne piiloon pöydän alle, että saan nähdä hääkulkueen. Kirkossa oli niin paljo väkeä ja kaikki ne olivat minua pitempiä! En saanut nähdä mitään muuta kuin hiukan Hyrrän morsiushuntua ... prinsessan huntua, piti minun sanoa. Nyt minun täytyy piiloutua, ennenkuin kukaan ehtii tulla. (Kömpii yhden pöydän alle.) Täällä ei minua kukaan näe. Hiljaa, siellä tulee joku!

KAPTEENI PUKS (tulee sisään leuka sileäksi ajeltuna.) Vihdoinkin minuutin lepoaika! Uks, sanoi Puks, kuninkaalliset häät ovat pahemmat kuin sota. Heittäytyy tuolille Pyttin pöydän viereen.) Missähän minun poika-veitikkani lienee? (Pytt nipistää häntä jalasta.) Mitä? Onko täällä koiranpenikka?

PYTT (pilkistää esiin). Hiljaa, isä, minä olen täällä incognito[7].

[7] Salaisesti, salanimellä. Suom. muist.

KAPTEENI PUKS. Oletko sinä siellä, riivattu velikulta! Ajattelen onnetointa partaani. Vieläköhän prinsessa voinee olla vaiti?

PYTT. Ei, hän on puhunut. KAPTEENI PUKS. Niin, enkös sitä ajatellut! Hän on puhunut! Ja nyt näytän hänen tähtensä aivan vastasyntyneeltä lapselta.

PYTT. Hän on sanonut otan vihillä seisoessaan.

KAPTEENI PUKS. Eikö muuta? Sana otan vihillä ollessa ei ole sana, se on muiskaus.

HÄMÄHÄKINJALKA (tulee sisälle kiiruhtaen). Seurue tulee kirkosta. Onko kaikki kunnossa? Kaikki kutsutut?

PUKS. Niin, koko sepän perhe, paitsi niitä, jotka istuvat jalkapuussa. Toivokaamme, että seppä on peseytynyt. Uusi prinssimme tarvitsee suopaa ja pesoa.

HÄMÄHÄKINJALKA. Tulevatko haltijattaret?

PUKS. Haltijattaret ovat lähettäneet terveisiä ja käskeneet sanoa, että heillä on este; heidän täytyy punnita sanoja tänään. Mutta Ruusuposki on luvannut lentää tänne ennenkuin he alkavat... Vartijat, aseisiin! Seurue saapuu.

(Vartijasto sisäänkäytävässä. Torventoitotusta. Hääseurue saapuu soiton kaikuessa ja asettuu paikoilleen. Nuorta pariskuntaa onnitellaan. Läsnä ovat myöskin kuningatar; Hannu-mestari, Hannun vaimo ja Liisa. Pytt tirkistelee uteliaana pöydän alta.

Seuraa baletti, jonka saa sovittaa tilaisuuden ja varojen mukaan.

Baletin loputtua astuu Ilkisiipi sisään, kummallisessa höyhenillä ja kulkusilla koristetussa puvussa, niiaa, kaikille suunnille ja asettuu istumaan morsiamen viereen. Hovilaiset kuiskailevat keskenään ja osoittelevat Ilkisiipeä. Pytt pilkistelee pöydän alta Ilkisiipeä, koettaa paeta, mutta joutuu vartijoin käsiin ja kömpii vavisten pöydän alle takaisin).

HÄMÄHÄKINJALKA. Kutsumatoin vieras! (Ilkisiivelle). Ettekö häpeä! Kuka te olette, ja kuka on teidät tänne kutsunut?

ILKISIIPI (ylpeästi). Minä kutsun itse itseni oman tyttäreni häihin.

HÄMÄHÄKINJALKA. Oletteko hullu? Menkää tiehenne!

ILKISIIPI. Menkää itse! Tässä istun ja tässä aijon istua. (Yleinen hämmästys ja sekasorto).

KUNINGAS. Hiljaa! Kuvernööri Hämähäkinjalka, kuullustelkaa tuota hullua ihmistä!

HÄMÄHÄKINJALKA. Hänen majesteettinsa on kovin armollinen. No, selittäkää, rouva näsäviisas!

ILKISIIPI (lörpöttäen). Selittäkää? Selittäkää? Mitä siinä on muuta selittämistä, herra utelias, kuin että minä ensimäisenä yönä prinsessa Kielevän syntymisen jälkeen kiipesin ikkunan kautta kuninkaalliseen lapsenkamariin ja panin lapseni prinsessan kätkyeen. Eikö hän nyt ymmärrä, että morsian on minun oma lapseni ja että minä en käskemälläkään lähde pois oman tyttöni häistä? Ja koska minä en aijo antaa käskeä pois itseäni, niin aijon istua täällä, ja kun istun täällä, niin aijon istua täällä kuninkaallisen huoneen sukulaisena.

PUKS (puoliääneen). Aivanhan tuo muistuttaa Hyrrän puhetta ennenaikaan!

KUNINGATAR. Onneton! Ja minne panitte minun lapseni?

ILKISIIPI. Kuninkaan lapsen? Niin, se oli kai kuollut, luullakseni. Mitä sellaiset kurjat pienokaiset eläisivät?

KUNINGATAR. Sinä valhettelet. kurja! Sinä olet surmannut minun lapseni!

ILKISIIPI. En, niin totta kuin ratsastan luudalla; kun viimeksi hänet näin, eli hän vielä.

RAATIMIES TEIRI. Tässä on sattuma, ristiinpuhelu, otaksutaan ... sallikaa minun tuumia!

KUNINGAS. Pitäkää suunne, Teiri, ja antakaa poliisin tutkia.

HÄMÄHÄKINJALKA. Ensin sanotte, että lapsi oli kuollut, ja sitte sanotte, että se eli.

ILKISIIPI. Sanon ja sanon! Minä sanon, että morsian on minun oma lapseni.

PRINSESSA (hyökkää lörpöttäen ylös ja seuraa Ilkisiipeä kerran salin ympäri. Hovilaiset pitelevät korviaan). Omani, omani, omani, onko koskaan kuultu niin omamaisia valheita, kuin tuo omamainen noita takoo ja lörpöttää ja lörpöttää ja lörpöttää, aivan kuin minä olisin ollut kuollut ja kuitenkin minä elän vielä tänäänkin, ja aivan kuin minä olisin ollut hänen noitapenikkansa ja minä olenkin kuninkaallista verta, ja tuota kehtaa koko hovi kuulla, ja tuo saa lörpötellä ja valhetella eikä kukaan vastusta hänen tyhmiä juttujaan, ja tässä täytyy minun istua, enkä saa avata suutani, että hän saisi oikein solvaista kuninkaallista vertani, ja...

LIISA. Harakat nauravat!

(Prinsessa vaikenee ja kätkee itkien päänsä Ollin syliin).

(Ruusuposki tulee sisälle. Kaikki kumartavat kunnioittavasti).

RUUSUPOSKI. Ilkisiipi on noita ja hänen lapsensa on noidan lapsi. (Hämmästys ja huudahtuksia: prinsessa on noidan lapsi!) Älä itke, nuori morsian! Totuuden täytyy tulla ilmi, mutta sinä olet viatoin, sinä tulet vielä hyväksi ja onnelliseksi. Ja älä itke, kuningatar, lapsesi elää!

KUNINGAS. Puhu, korkeasukuinen, jalomielinen haltijatar! Me uskomme sinua kuten totuutta itseään!

RUUSUPOSKI. Ilkisiipi pani lapsensa kätkyeen, ratsasti pois kuningattaren lapsen kanssa ja heitti sen virtaan. (Huudahtuksia ja äänettömyys. Vartijat ottavat kiinni Ilkisiiven). Sieltä löysin lapsen vielä hengissä, otin sen käsivarsilleni ja kannoin sen hyvien ihmisten luokse.

RAATIMIES TEIRI. Niin, tuossa on jälleen sattuma! Prinsessa elää, eikä elä, prinsessa on olemassa, eikä ole olemassa...

KUNINGAS. Pidä suusi, Teiri!

KUNINGATAR. Lapseni! Missä on lapseni?

HÄMÄHÄKINJALKA. Jonkun täällä hovissa täytyy olla prinsessa! (Huudahtuksia ja kysymyksiä. Kolme hovineitiä niiaa, kukin vuorostaan Ruusuposkelle ja kysyvät: teidän armonne, olenko se minä?)

RUUSUPOSKI. Kärsivällisyyttä! Minä käärin alastoman, värisevän, märän lapsen huntuuni, vein sen Hannu-mestarin pajaan ja panin sen yhteen koppaan ahjon päälle, joka oli vielä lämmin.

HANNU-MESTARI. Se on totta. Seuraavana aamuna löysin minä korin, jossa oli lapsi. Minä annoin kastaa lapsen Liisaksi. Hänen armonsa Ruusuposki oli lapsella kummina.

KUNINGATAR. Missä on lapseni? (Liisa viedään hänen eteensä. Hän syleilee Liisaa). Oma, rakas, kadonnut lapsiraukkani!

HANNUN VAIMO (tarttuu Liisan käsivarteen ja tahtoo vetää häntä luokseen). Ei, suokaa anteeksi! Minä en anna minkään noidan varastaa lastani! Hannu, mitä hullutuksia tämä on!

KUNINGATAR (vetää Liisan luoksensa). Eikö rouva kuule, että tyttö on minun lapseni, eikä rouvan! Tahdotteko päästää Kielevän?

HANNUN VAIMO (vetää Liisaa puoleensa). Päästättekö irti Liisani. (He kiistelevät lujasti Liisasta).

RUUSUPOSKI. Uskollinen kasvatusäiti! Tämä lapsi ei tule koskaan unhottamaan sinun hellää huolenpitoasi, mutta nyt sinun täytyy antaa Liisa hänen oikealle äidillensä. Teidän majesteettinne, lapsenne nimi ei ole enää Kielevä, hänen nimensä on Elisabeth. (Liisa jätetään kuningattarelle).

MONI ÄÄNI. Eläköön prinsessa Elisabeth!

ILKISIIPI (vartioituna). Simpele, timpele, missä on luutani?

HÄMÄHÄKINJALKA. Onko teidän majesteettinne tahto että hirtämme tämän noidan nyt heti tahi paistamme hänet hiljaisella tulella?

RUUSUPOSKI. Minä pyydän armoa Ilkisiivelle. Minun sisareni Ukonjylinä tarvitsee häntä palveluksessaan.

KUNINGAS. Minä olen saanut jälleen kadotetun lapseni. Noita saapi armon, jalkapuussa istuvat miehet saavat vapautensa.

ILKISIIPI (joka viedään pois.) No hyvä, minua tarvitaan vielä, niin kauvan kuin maailmassa on pahoja sanoja.

RUUSUPOSKI. Hyvästi jääkää! Velvollisuuteni kutsuu minua sinisille vuorille. Jos läsnäolevat tahtovat nähdä, mitä ihmisten sanoista kerran tulee, tahdon hetkiseksi muuttaa siniset vuoret tänne.

KUNINGAS. Mahtava haltijatar, sen kyllä tahdomme nähdä! Sinä yksin olet kyllin voimakas vuoria paikoiltaan siirtämään.

RUUSUPOSKI. Sinä erehdyt! On olemassa kaksi voimaa, jotka voivat vuoret siirtää ja ne ovat: satu ja usko! (Hän katoaa.)

PUKS (huoaten.) Ei mikään voima voi enää minun partaani kasvattaa.

KUNINGAS. Kyllä, aika, uskollinen kapteenini. Muistoksi tästä iloisesta päivästä nimitän minä sinut majuriksi (Pytt kömpii esiin) ja sinun poikasi luutnantiksi sodassa, kääpiöitä vastaan.

PUKS JA PYTT. Eläköön kuningas tuhannen vuotta!

KUNINGAS. Parahultaisesti, rakas Puks, parahultaisesti! Mitä sanoisikaan seuraajani, jos hän saisi odottaa niin kauvan? Mutta kuule nyt Olavi tahi Olli, sinä, josta ei enää tule kuningasta ja Kielevä, joka et enää ole prinsessa, mitä te kaksi sanotte tästä kaikesta? Mitä nyt teistä tulee tässä maailmassa?

OLLI (jäykästi). En minä kelpaa kuninkaaksi enkä siitä välitäkään. Minä olen seppä ja aijon elättää vaimoani sepäntyöllä. Se, joka vielä uskaltaa nimitellä Kielevää Hyrräksi, saapi tuntea moukariani.

KIELEVÄ (kiivastuen.) Hyrrätä ja hyrrätä, ne hyrräävät, enkä minä, ja se, joka hyrrää minun kunniallista nimeäni, sitä minä hyrrään niinkuin rukin pyörää, seitsemän kierrosta ja seitsemäntoista ja seitsemänkymmentä seitsemän ja seitsemänsataa seitsemänkymmentä seitsemän...

LIISA. Harakat nauravat!

KIELEVÄ (hillitsee itseään). Ei ... minä annan anteeksi kaikille, jotka ovat antaneet minulle pilkkanimiä. Minä olen ne ansainnut. Mutta nyt on Hyrrä kuollut, ja noitapenikka on kuollut, ja tässä on jäljellä vaan sepän onnellinen vaimo, joka kiittää prinsessa Elisabethia siitä, että hän on opettanut hänelle nuo hyvät sanat.

KUNINGATAR. Ja mitä sanoo jälleen löydetty lapseni? Oletko sinä onnellinen, Elisabeth?

LIISA (suutelee kuningattaren kättä). Olen, onnellinen kuin keltasirkkunen kultaisessa häkissä.

KUVERNÖÖRIN ROUVA EAU DE COLOGNE. Armollinen pikku prinsessa pelkää, ettei hän osaa oikein keskustella hovissa. Mutta älkää peljätkö, armollinen prinsessa; minä annan teidän korkeudellenne aivan erinomaisia oppitunteja.

KUNINGAS. Ei, millään muotoa, niistä minä tahdon päästä.

HÄMÄHÄKINJALKA. Nyt on ainoastaan löydettävä kyllin arvokas prinssi tälle ihmeen ihanalle prinsessalle. Onko täällä joku nuori ritari, joka haluaa kilpailla prinsessa Elisabethin kädestä? (Katselijoiden paikalta kuuluu kaksi ääntä).

ENSIMÄINEN ÄÄNI. Minä tahdon kilpailla.

TOINEN ÄÄNI. Minä myöskin.

ENSIMÄINEN ÄÄNI. Ota sinä Hyrrä, niin otan minä tuon toisen!

TOINEN ÄÄNI. Hiljaa sinä, sinä tulet jalkapuuhun!

MAJURI PUKS. Mitäs asiaankuulumattomia siellä on! Te ette kuulu satuun. Olkaa hiljaa siellä, siniset vuoret siirtyvät.

Torventoitotusta. Peräseinä katoaa ja näkyviin tulevat siniset vuoret ja haltijat. Ylinnä istuu enkeli, joka kirjoittaa suureen kirjaan. Alempana ovat haltijattaret Ruusuposki, Lumihiutu ja Ukonjylinä, kaikilla ojennetussa oikeassa kädessään vaaka. Ruusuposken jalkojen juurella on kultamalja, Lumihiudun jalkojen juurella hopeamalja ja Ukonjylinän jalkojen juurella kuparimalja. Ukonjylinän edessä alempana istuu noita Ilkisiipi ja hänen edessään tulella seisoo rautapata).

(Kuvaelma, soittoa, melodraama).

RUUSUPOSKI:

      Me oomme voimia taivahista,

      Me teemme tiliä aattehista.

      Kaikk’ muuttuvaa ompi maailmassa,

      Mutt’ kaikk’ on tallella tai vahassa.

      Ain’ aatos elää, ain’ sanat säilyy,

      Tuoss’ ajan kirjassa kaikki päilyy,

      Ne enkel’ sinne noin kirjoittavi

      Ja ikiajoiksi tallentavi,

      Siks’ kunnes aikojen lopussa

      Saa kukin omastaan vastata.

      Nuo sanat kasvavat kukan lailla

      Ain’ sielun juuresta, ääntä vailla.

      Ne kaikki ainian todistavat

      Kuin luodut kuihtuvat, kukoistavat.

      Ne kantaa hedelmän tuleville,

      Ja hyvän, pahankin aattehille.

      Mut turhat sanat ne häviävät

      Ja tyhjät tarinat unhoon jäävät,

      Kuin tuulen saaliiksi tulleet ois,

      Ne haihtuu ilmahan kaikki pois.

Siskomme Ukonjylinä, sinä, joka kuparimaljaasi kokoat pahat sanat, ilkeät, kovat, valheelliset, petolliset, rumat, likaiset, ivaavat ja rakkaudettomat sanat, osoita niille heidän paikkansa!

(Ukonjylinä laskee, vaakansa alas ja kaataa kuparimaljasta mustaa nestettä, joka valuu Ilkisiiven pataan, jota noita hämmentää tulella).

UKONJYLINÄ. Sisaremme Lumihiutu, sinä, joka hopeamaljaasi kokoot ajattelemattomat, tyhjät, turhat, lörpötellyt ja epävakaiset sanat, osoita niille heidän paikkansa!

(Lumihiutu laskee vaakansa alas ja ottaa hopeamaljasta kerta toisensa jälkeen kourallisen valkoisia lumihiu-tuvia, jotka hän hajoittaa ilmaan).

LUMIHIUTU. Sisaremme Ruusuposki, sinä, joka kultamaljaasi kokoat hyvät, viisaat, puhtaat, lempeät, lohduttavat, parantavat, hyvittävät ja sydämestä iloiset sanat, osoita niille heidän paikkansa!

(Ruusuposki laskee vaakansa alas ja vetää kultamaljastaan esiin ruususeppeleen, jota kaikki haltijattaret kannattavat.)

RUUSUPOSKI (heittäen uusia ruusuja katselijoille.)

      Sä lapsi maailman häilyväinen,

      Niin lämmin syömminen, leikkiväinen,

      Nyt tiedät sanojes matkamäärän,

      Niin sanan oikeen kuin sanan väärän.

      Oi salli, että mä suutelulla

      Pois sanat poistan, mi turhat sulla.

      Ja että hyvät vaan sanat sitten

      Käy suustas kaltaisna ruusuisitten!

      Kas, silloin Hyrrä ei turhaa työt’

      Oo tänään tehnyt. Hyv’ yöt’! Hyv’ yöt’!

(Esirippu laskeutuu.)